MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 29. lokakuuta 2012

Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen



Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen
2012, Otava

Virpi Hämeen-Anttilan kirjat ovat olleet aina lukulistallani, kun uutuuskirjoja on kevääksi tai syksyksi listattu. Välillä teokset ovat olleet pettymyksiä, välillä (varsinkin siitä esikoisesta) olen taas pitänyt kovastikin. Siksi en oikein etukäteen osannut ajatella, minkälainen Tapetinvärinen mahtaa olla.

Tapetinvärinen alkaa siitä, kun kirjailija huomaa entisen luokkakaverinsa, Mimin, paistattelemassa naistenlehden jutussa Anna Hopea -nimisenä.  Kirjailija haluaa tavata Mimin, ainoan lapsuudenystävänsä. Anna Hopeaa /Mimiä on vaikea tavoittaa ja hän peruu kaikki sovitut treffit kahviloissa. Sen sijaan kirjailija tapaa monta Mimin ympärillä elävää henkilöä, jotka tuntuvat peittelevän Mimiä. 

Kirjailija alkaa miettiä omaa lapsuuttaan, joka oli ankea, ja ainoaa ystäväänsä, Mimiä ja heidän yhtäläisyyksiään ja yhteisiä hetkiä. Kirjailija kohtaa oman lapsuutensa, kasvunsa teini-ikäiseksi, vanhempansa, jotka eivät tuntuneet välittävän hänen elämästään lainkaan, syömishäiriönsä, ulkonäköpaineensa, hiljaisuutensa ja kaiken sen, mikä on aiheuttanut traumoja ja pahaa mieltä kirjailijan elämässä. Hämeen-Anttilasta minulle on tullut kuva kirjailijasta, joka elää hieman syvemmällä tieteellisessä ja taiteellisessa maailmassa kuin normikadunkulkija ja lukija (joksi itseäni kutsun). Tässä teoksessa lennellään (kirjaimellisesti!) välillä muissa maailmoissa ja vaarana on, että lukija tipahtaa kyydistä. Itselleni tuli monesti sellainen olo, että roikuin vain vaivoin mukana, mutta kirjan loppua kohden pääsin takaisin turvallisempaan kyytiin mukaan, enkä ollut enää laidalla roikkumassa. Kun kirjailija muistelee syömishäiriötään, lukija kuljetetaan matkaan näin: 

Mimi oli houkuttelemassa minua Lootustensyöjien saarelle. 
Lootustensyöjistä kerrotaan Odysseiassa. 
He asuivat saaressa Afrikan rannikolla. Kun Odysseus purjehti harharetkillään ohi saaren, hän lähetti kolme miestään tutkimaan sitä. Saaren asukkaat olivat lempeitä ja hitaita ja uneliaita. - - He unohtivat menneisyytensä ja tulevaisuutensa eivätkä tahtoneet muuta kuin elää ihanalla saarella ja syödä lisää suloisen makeita lootuksia

Välillä minua harmitti todella paljon, että en tunne jotain tiettyä tarinaa, joka tekstissä mainittiin ja vaikka tunnistinkin Bulgakovin rivienväleistä, en aivan päässyt mukaan, koska en ole saanut bulgakoviani loppuun koskaan. Toimi tämä kirja näinkin, ettei kaikesta viitatusta ja vihjatusta ollut tietoa lukukokemustani laajentamassa. Lukiessa silti tuli välillä sellainen puolikylläinen olo, niin kuin Seija Vilénin Pohjan akkaa tai Katja Kaukosen Odelmaa lukiessani, kun en täysin tiennyt sitä kaikkea, mitä kirjailijan tutkimien taustojen ja tietojen takana on. 

Luulen, että kirjailijakin joutuu miettimään näitä asioita kirjoja kirjoittaessaan: kuinka helppo kirja pitäisi olla, kuinka vaikea se saa olla, ettei lukija luovuta kirjaa kesken. Mutta toisaalta, lukijakin voi päättää, mitä haluaa ymmärtää ja miten lukea kirjan: tällaista kirjaa lukiessa on hienoa se, että lukijat voivat lukea kirjansa hyvinkin eri tavalla. 

Hämeen-Anttilaa lukiessa tuli mieleeni myös, että tästä olisi voinut saada moneen suuntaan versoavan tekstin: Hämeen-Anttila jatkoi tekstiään lapsuuden tutkiskeluun, yhteiskuntateemaa sivuttiin ja minusta jälkimmäisestä olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. 

Me olemme olleet niitä, joista ei jää historiaan merkkejä. Ei ole ollut kartanoita ja maita, jotka kirjattaisiin paikkakunnan arkistoihin. Ei ole ollut suvun kesämökkejä. Sukumme eivät ole pitäneet sukukokouksia. Köyhyys on ulottunut niin pitkälle, että sen takia olemme menettäneet senkin vähän, mikä on joskus ollut. Köyhän on vaikea hyötyä köyhän perinnöstä. Vaikka olisi tahtonut säilyttää jonkun tavaran tai huonekalun, se ei ole mahtunut ahtaisiin asuntoihimme. Vanhat kodit on ollut pakko myydä verojen takia. Viimeistään niistä on pitänyt luopua, kun on tullut ero tai sairaus, joka on romuttanut talouden

Yleinen pohdinta liittyy kirjailijan oman itsensä muistamiseen: koko kirjan läpi hän etsii ja kaipaa päiväkirjojaan, jotka ovat kuin köyhän omaisuus: kadonneet. 

Välillä kirja menee sellaiseksi kaaokseksi, että mietin jo, että mahtaako siihen tulla tolkkua ollenkaan. Lopussa tuli, ja kaikki mielessä itäneet kysymykset alkoivat saada vastauksia. Tätä lukiessa tuli hyvä olo: ymmärsin sittenkin, mistä tässä teoksessa on kyse. Lopulla kirjan uusille henkilöille, kuten taiteilija Chagallille ja puolalaiselle runoilijalle Miloszille vain antoi tilaa. 

Pidin: + + +½.


11 kommenttia:

  1. Kuten varmaan muistat, olen listannut kirjailijan kakkoskirjan omalle kymmenen keskeytettyä -listalleni. Olen myös 95 %:n varmuudella päättänyt, etten enää lue hänen kirjojaan. Tämäkään ei nyt houkuta tarpeeksi :/

    Noista kirjallisuusviitteistä sen verran, että luen juuri dekkaria, jossa yksi henkilöistä työskentelee teatterissa lavastajana. Harjoitellaan Tsehovin kolmea sisarta, ja kirjailija pitää asianaan selostaa lukijalle, mistä näytelmässä on kyse. No, minua nyppi: eikö luoteta lukijan yleissivistykseen. Sitten taas kun törmään viittaukseen, jota en ymmärrä, kiukuttelen, miksei ole paremmin avattu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon nyt Hämeen-Anttilan nousuun takaisin. Pidin siitä Railostakin (ihan ok). Mä en voi jättää lukemattakaan, ja yritän lukea myös ne, jotka ovat kirjahyllyssäni, odottamassa...

      Hih, kylhän nyt Kolme sisarta luetaan lukiossakin... Mut mikä kirja siis?

      Poista
    2. Tove Alsterdal: Kadonneet
      Hyvä kirja muuten vaikuttaisi olevan, nyt puolivälissä. Hyytävää.

      Poista
  2. Sudenvuoden jälkeen aikoinaan ajattelin, että tässä on uusi kotimainen suosikkikirjailijani. Toisen vielä luin mut siihen lässähti ja on tietynlainen kynnys yrittää vielä. Railo vai tämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin tästä, mutta ei varmaan ole sellainen, että kaikki pitäisivät. Tästä tuli mieleen hieman esim. Veronica Pimenoff, mutta ei ollut aivan niin taitava ja laaja kuin Pimenoffin teokset.
      Railo oli kevyempi, enkä tiedä, olisinko siitä pitänyt ilman Pohjois-Karjala-taustaani ja kirjan pohjoiskarjalaisten hypetystä =)

      Poista
  3. Blogissani on sinulle jotakin :)

    http://maailmanaareen.blogspot.com.au/2012/10/a-blog-with-substance-tunnustus.html

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia, Mari A.! Minäkin tästä blogissani jotain:
    http://kirjailijablogi.blogspot.fi/2012/10/tapetinvarinen.html

    :)
    Seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija, kävin lukemassa jo eilen tekstisi ja mietin koko illan jotain järkevää sanottavaa, mutta ajatukset eivät tulleet sanoiksi asti. Käyn vielä lukemassa ja kommetoimassa, kun saan arjen pakolliset kuviot jaloista ja päästä pois =)

      Poista
    2. En ole pitkään aikaan tarttunut Hämeen-Anttilan kirjoihin, kun oli kaksi niin pitkäveteistä opusta häneltä...

      Tapetinvärisen otin kuitenkin lukulistalle, täytyy tunnustaa, koska kirjailija kertoi haastattelussa sen kuvaavan paljolti hänen lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiaan. Niistä hän on kertonut haastatteluissaan aiemminkin, ja Tapetinvärisessä, joka tietysti on romaani, on kuitenkin taitavasti tavoitettu se lapsuuden ahdistusten imeytyminen kehoon, mieleen ja kieleen ja vaikutus myös aikuisiällä.

      Hieno kirja vaikka välillä pikkuisen hakusessa, että mitä tässä nyt on meneillään.

      Poista
  5. Mulla on kaikki Hämeen-Anttilan kirjat. Niissä on paljon viitteitä, joista minulla ei ole hajuakaan. Anna niiden soljua ohi aivojeni, ilman, että ärsyynnyn siitä, etten jotain tajunnut. Sokkopelistä pidän eniten. Olen lueknut sen varmaan viidesti ja aina siitä löytyy jotain uutta. Toki myönnän, että viimeisimmät kirjat ovat tarinaltaan jotenkin tavanomaisia. Silti luen niitä aina uudestaan ja uudestaan. Tahdon lukea sen uusimmankin, vaikka teos tuntuu olevan taas täynnä asioita joita en tajua.

    VastaaPoista