Maarit Verronen: Varjonainen

 

Maarit Verrosen tuotantoon tutustuin ensimmäisiä kertoja jo 90-luvulla, jolloin Verrosen ensimmäiset novellikokoelmat ja romaanit ilmestyivät. Elin Verrosen teoksia aina 2000-luvun alkuun asti, minkä jälkeen olen lukenut hänen kirjojaan yhä harvemmin, vuosi sitten tosin luin Verrosen novellikokoelman Vanhat kuviot, joten nyt voin ehkä kehua palanneeni lukemaan Verrosta enemmänkin. 

Varjonainen (2013, Tammi) tuli vastaani best seller -hyllyssä kirjastossa, ja teos kiinnosti sen verran suuresti, että luinkin sen saman tien. Verrosen teokset ovat olleet varsin omituisia ja outoja, joten Varjonaisen voin sanoa olevan ns. normaaleimmasta päästä, ts. lähimpänä realismia. 

Verrosen henkilöt ovat usein oman tiensä kulkijoita, erakkoja, jotka elävät omien normiensa mukaan, eivätkä liiemmin tunteile tai haikaile menneen perään. Varjonaisen päähenkilö Aino/Anni on juuri tällainen henkilö. Hän on kotoisin jostain itäisestä Euroopasta, ja matkalla Ruotsiin. Kun laiva lähtee Tallinnasta ja uppoaa keskellä Itämerta, "Anni" pelastetaan Suomeen, jossa hän päättää jatkaa elämäänsä. Passiton nainen kuivaa meressä kastuneet vaatteensa ja tekee suunnitelmia kirjastossa: kerää tietoa ilmaisista aterioista ja tutustuu sopiviin ihmisiin, että pääsee eteenpäin elämässään. 

"Anni" kietoutuu Ranen ja tämän ex-vaimon elämään, ja saa heidän tyttärensä paperit ajaessaan ajokortin onkimalla tietoa vähän sieltä sun täältä. "Anni" tekee paljon työtä, rikoksiakin, että saa elämästä kiinni ilman papereita, ilman todisteita olemassaolostaan. 

Kirja on ihan kiinnostava, mutta koska tarina on niin realistisuuteen pyrkivä, aloin lukiessani välittömästi miettiä, että mahtaisiko tämä olla mahdollista. Ja tietenkin löysin monta kohtaa, joiden takia tällainen varkaus ei voisi onnistua. Eniten minua häiritsi se, että tarinassa ei ole sellaisia ihmeellisyyksiä ja satunnaisuuksia kuin oikeassa elämässä väistämättä on. Elävässä elämässä olen törmännyt ihmisiin, joihin en missään tapauksessa olisi ajatellut törmääväni, kymmenen vuoden jälkeen jossain täysin satunnaisessa paikassa. Toinen asia, joka minua häiritsi, oli se, että Annin tiiviistä ystäväjoukosta ei löydy uteliaita urkkijoita. Tunnustan itse olevani tällainen aivan liian utelias tutkija, joka ihmettelee liiaksi täysin kadonneita henkilöitä, myös sellaisessa tapauksessa, jossa en millään tavalla kuulu lähipiiriin. 

Verrosen kirjoissa ehkä eniten häiritsevä tekijä on aina ollut se, että niissä päähenkilöt elävät aivan kuin jossain toisessa maailmassa. Aiemmissa teoksissa, joissa päähenkilö on täysin erakko, tällainen onkin ollut mahdollista, mutta varjonainen elää muiden henkilöiden keskellä, eikä tämä tarina sen takia minusta oikein ollut toimiva. Ehkä jos tarinassa olisi ollut joku koukku, joku täysin yllättävä mutka, olisi se ollut mukavampi elää lukijana. Ja onhan tässä eräs urkkija, toimittaja, joka on liian utelias ja tulee liian lähelle, mutta "Annilla" on valmis suunnitelma hänenkin varalleen, ja jostain ihmeen syystä suunnitelma toimii. Tai sattumalta "Annin" uuden tuttavuuden, Jarin, isän tuttavantuttava on tavannut aiemmin "Annin", mutta Jarinkaan perheessä ei ole ketään, joka kuuntelisi, yhdistelisi tai olisi liian utelias. Henkilöt ovat minun makuuni hieman liian epäsosiaalisia. 

Pidin kuitenkin kirjan lopusta, koska siinä tarinaan tuli sentään särö. Ainakin melkein. Ja lopultakin päähenkilö jää lukijalle hieman tuntemattomaksi, aivan niin kuin henkilö tarinassa kertoo haluavansakin elää.

Lainaus kuitenkin kirjan alusta:

Livahdin laivaan jäniksenä. En voinut ostaa lippua, koska minulla ei ollut passia. Ja sellaista en saisi alistumatta vuosikausien säilöönotoille, kuulusteluille ja byrokraattisille pompotteluille päätyäkseni kaiken jälkeen aivan väärän maan kansalaiseksi. Sekä melko varmasti syytetyksi ja tuomituksi erinäisistä asioista, joita olin vuosien varrella selviytyäkseni tehnyt. 

 

 

Muita kirjan lukeneita:
Annika K., joka kuvaili kirjaa sieluttomaksi, pelkäksi kuoreksi;
Tuulia, joka näki kirjassa viihteellisyyttä ja dekkarimaisuutta;
Jenni S., jonka blogissa on myös mielenkiintoisia Verros-kommentteja.
Annami,  jolta löytyy aivan uusi, mielenkiintoinen kirjablogi.

Maarit Verronen: Varjonainen
2013, Tammi
219 sivua.

Muita best seller -hyllyn löytöjä. Pian selviää, miten tämän kasan kävi: