Niina Miettinen: Israel-tyttö

Niina Miettisen Israel-tyttö (2013, Teos) alkoi kiinnostaa minua, kun luin Katjan/lumiomenan kirjoituksen kirjasta. Toisin kuin Katjaa, minua kirjassa ei juurikaan kiinnostanut sen uskontoa käsittelevä osuus, vaan kiinnostuin kirjasta, koska siinä mennään Joensuuhun, ihanaan Pohjois-Karjalaan. Uskonnollista osuutta ei kuitenkaan voi vältellä tätä kirjaa lukiessa, koska se on suuri osa kirjaa. 

Kirja alkaa siitä, kun Kaisa on lähtenyt ukin vaimon kanssa Jerusalemiin. Jotain tapahtuu kaupungissa, jonne nämä kaksi ovat halunneet palavasti lähteä, Katariina kaikkein palavimmin. Kirjan alussa eletään 80-luvun loppua Joensuun Mutalassa. Kaisa on ukkinsa ja tämän vaimon eli Katariinan luona ja ajaa pyörällä Katariinan kanssa hengellisiin kokouksiin, joiden ihmeet eivät aivan toivotulla tavalla toimi Kaisaan. Ukki taas haluaisi lahjakkaan lapsenlapsensa laulun pariin. Asioita tarkastellaan Kaisan näkökulmasta, jolloin aikuisten suhteet näyttäytyvät jotenkin irrallisina ja osin koomisinakin. Perheenjäsenet ovat vihaisia ja katkeria toisilleen, mutta Kaisan näkökulma ei kerro, miksi näin on. 

Pidin Miettisen kerrontaratkaisuista aivan erityisen paljon: tämä kirja antoi tilaa lukijalle miettiä koko ensimmäisen osan ajan, että miksi ja miten perheessä on ajauduttu tällaiseen tilanteeseen. Kirjan toisessa osassa (tai itse asiassa osa on kolmas, koska kirjassa on aivan lyhyt ensimmäinen osa) mennään vuosissa taaksepäin, 1966 - paikka säilyy samana Mutalana. Kaikki ne kysymykset, jotka heräsivät kirjan alussa, alkavat saada vastauksia tässä osassa, hitaasti ja turhia kiirehtimättä: Mitä ihmisten maailmassa ja suhteissa on tapahtunut ennen kuin Kaisa tuli maailmaan. 

Kirjaa lukiessa tuli miellyttävä olo, Miettisen kerronta on niukahkoa, mutta niukalla tyylillään hän kertoo enemmän kuin moni lukuisimmilla sanoilla. Joensuu 80-luvun lopussa toi mieleen omia muistojani, 60-luku taas jotain sellaista, jota voin aistia ajan valokuvista. Voi olla, että Miettisen kerronnassa oli jotain samaa: ajankuva voisi hyvinkin syntyä siitä, mitä on nähty valokuvassa. 

Orapihlaja-aita, valkoinen ja purppura syreeni, pihlaja, koivut ja männyt. Kasvimaan laidalla komposti. Rintamamiestalo maalattu vihreän kahdella eri sävyllä, kaksi sisäänkäyntiä, yläkertaa asuvat vuokralaiset. Autotalli, verstas ja puuliiteri samaa matalaa rakennusta. Verstaan seinää vasten ruskea nahkasatulainen Monark. Verstaalla pappa ja mandoliini. 

Tämä kuvaus tosin toi kirjaan vuoden 1989 Mutalan.

Miettisen kirjan ensisivuilla viitataan Selma Lagerlöfin teokseen Jerusalem. Itse en ole lukenut kirjaa, kirjan lukeminen varmaan toisi jotain lisää Miettisen kirjan tulkintaan. 

Pidin Miettisen kirjasta, joka oli taitavasti rakennettu tarinaksi. Joensuu miljöönä ja pohjoiskarjalainen puhe toivat lisäviehätystä kirjaan. Kun Helsingin Sanomat valitsee esikoiskirjafinalistinsa kirjamessuille, toivon, että Miettisen kirja on mukana. Oma suosikkini se on Tua Harnon kirjan ohella vuoden esikoiskirjaksi. Koin tätä kirjaa lukiessani myös positiivisen yllätyksen, koska en osannut odottaa oikein mitään kirjalta. 

Niina Miettinen: Israel-tyttö
2013, Teos
233 sivua