Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart / Paddy Clarke hähhähhää

Roddy Doyle (s. 1958) oli eräs suosikkikirjailijani 90-luvulla, ja minun on pitänyt moneen kertaan lukea vähintäänkin Paddy Clarke hähhähhää -teos uudelleen, sillä muistan sen loistavana kirjana. Katsoin myös aikoinaan elokuvat The Commitments ja The Snapper, jotka perustuvat Doylen (suomentamattomiin) kirjoihin, ja elokuvat olivat hillittömän hauskoja kuvatessaan kreisiä bändiä (The Commitments) ja irlantilaisperhettä (The Snapper). Nämä elämykset ovat jääneet mieleeni irlantilaisuudesta. 

Nimeni on Henry Smart (1999) ei ollut aivan niin hillitöntä menoa kuin Doylelta tutut kirjat, nimensä mukaisesti kirja kertoo Henry Smartista, joka kasvaa ja elää Irlannin Dublinissa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. 1907 hän on 5-vuotias, köyhän perheen lapsi, jonka isä on jalkapuoli, eikä pysty pitämään perheestään huolta: 8-vuotiaana Henry on elänyt jo kolme vuotta kadulla pitäen huolta pikkuveljestään Victorista ja tunkeilijat loitolla isänsä puujalalla. Kadulta Henry ajautuu Irlannin itsenäisyystaisteluihin mukaan. 

Henry Smart on mukana sodassa, jota käydään kaduilla ja katujen varsilla olevissa taloissa. Henry ajaa rikkonaisella polkupyörällä kuljettaen viestejä ja kyyristelee ikkunoiden takana. Hän ottaa osaa kapinaan, joka myöhemmin tuo itsenäisyyden Irlantiin. 

Niinpä Sinn Féin, joka vain muutamaa vuotta aiemmin oli ollut pikku porukka omituisia hulluja ja huonoja runoilijoita, rynnisti voittoon kaikkialla - - 

Olin aivan keskellä jotain mistä tulisi suurta, suurta historiaa, muovasin maani kohtaloa, olin Collinsin vihittyjä, mutta itse asiassa minut jätettiin kaiken ulkopuolelle. 

- - 

Ei ollut kansanedustaja Henry Smartia. Ei ollut kansanedustaja Annien Miesvainajaa. Eikä kukaan muista slummien ja röttelöiden miehistä koskaan päässyt listalle. Me olimme nimettömiä ja joutavia, aivan yhtä kuolleita kuin Ranskassa taistelevat soltut. Me kuljetimme aseita ja viestejä. Me olimme houkutuslintuja ja syntipukkeja. Me noudatimme käskyjä ja murhasimme. 

Täytyy tunnustaa, että Irlannin historia on melkoisen tuntematonta itselleni, toki muistan kuulleeni paljon uutisia IRA:sta, mutta muuten Irlanti on mielikuvissani jotain vihreää ja kaunista, monen unelmien maa. Henry Smartin lukeminen pakotti minut tarkistamaan,  minkälainen itsenäistyminen taisteluineen olikaan Irlannissa, ja hyvä niin. Kirja avasi historiaa taas yhden maankolkan suhteen. Muuten kirja oli hieman puuduttavaa luettavaa kaikkine kurjuus-, hyökkäys-, ohareiden teko - ja naisseikkailukohtauksineen. Tässä kirjassa ei ollut mukana sellaista ilottelua kuin aiemmin mainitsemissani Doylen teoksissa. Luulen, että Doylen merkitys on ollut se, että hän antoi arvoa ja tunnustusta niille taistelijoille, jotka eivät saaneet nimeään historiaan, vaan olivat sellaisia kuin Henry Smart. 

Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart

1999, WSOY

A Star Called Henry, 1999

suomentanut Leena Tamminen

415 sivua

Paddy Clarke hähhähhää (1993/suomeksi 1994) oli muistini mukaan hillittömän hauskaa luettavaa samaan tyyliin kuin Doylen kirjoista tehdyt elokuvat. Muistikuvani olivat oikeat, mutta lukiessani kirjaa ymmärsin, että Doylen taitavuus on se, että samalla kun hän kirjoittaa ajankuvaa ja naurattaa pojankoltiaisten tekemisillä, hän myös kertoo surullista ja koskettavaa tarinaa lasten arjesta. 

Paddy Clarke on nuori poika, joka käy koulua, mutta keskittyy vapaa-ajan rientoihin. Eletään vuotta 1968 Dublinin Barrytownissa (, johon itse asiassa sijoittuvat myös Doylen kirjat, joista on tehty elokuvia). Lapsilla ei todellakaan ole kännyköitä, eikä tietokonepelejä, vaan lapset juoksevat kaduilla ja kiipeilevät kaikkialla ja tutkivat kaiken, esimerkiksi lähellä olevat rakennustyömaat vaarallisine paikkoineen. Jalkapalloa pelataan kadulla, jossa yritetään pelin tuoksinnassa väistellä autoja. Kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta ja kirjassa kerrotaan lasten elämästä, jossa merkittäviä tapahtumia ovat vaikkapa fudis-pelien joukkuejaot ja varpaankynnen irtoaminen. Samalla kuvaus laajenee näyttämään muutoksia ympäristössä ja yhteiskunnassa: 

Maatiloja ei enää ollut. Meidän kenttä oli poissa, se oli ensin katkaistu putkien takia ja sitten sille oli rakennettu kahdeksan taloa. Kauppojen takainen pelto oli vielä meidän, ja siellä me käytiin useammin. Kunnan vuokratalojen luona, sillä puolella, ei enää ollut meidän aluetta. Siellä oli nyt toinen sakki, meitä kovempi, vaikka sitä ei kukaan meistä sanonut. Meiltä vietiin oma alue, mutta me taisteltiin vastaan. Me leikittiin nyt intiaaneja ja karjapaimenia, ei karjapaimenia ja intiaaneja. 

Kirjan tapahtumat voisivat tapahtua melkein missä vaan, samalla tavalla kerrostaloja on rakennettu hyvien leikkialueiden päälle. Koulussa kaikki ei toimi tosiaankaan niin kuin nykypäivänä, ja vaikka en olekaan aivan 60-luvulla käynyt kouluani, niin on helppo päästä omiin muistoihin, koulun tapahtumat ovat yhtä "suuria" kuin omassani, tosin kirjan pojat hieman villimpiä kuin omissa koulumuitoissani. Kun koulussa näytetään elokuvaa, se ei todellakaan ole aivan samanlaista kuin nykypäivänä pimennysverhojen ja projektorien aikakautena, vaan elokuvasta ei näe mitään (verhot päästävät auringon läpi), eikä elokuvasta kuule mitään (koska pojat huutavat niin paljon ja niin monta lasta on katsomassa samassa paikassa leffaa). 

Kirjassa on myös surullinen puolensa, kun Paddy alkaa valvoa öitä. Hän uskoo, että jos hän vain ei nuku, niin vanhemmat eivät tappele. 

Meidän isässä oli enemmän vikaa kuin meidän äidissä. Äidissä ei ollut mitään vikaa, paitsi että joskus sillä oli liikaa tekemistä.

Kirjassa on hauskuuden lisäksi sanomansa. En oikeastaan muistanut aiemmasta lukukerrasta (90-luvulta) tätä puolta kirjassa. Pidin lukemastani aivan yhtä paljon kuin aiemminkin, eikä ihme, että kirja on palkittu Man Booker -palkinnolla vuonna 1993. Itselleni Roddy Doyle on tuonut paljon koettavaa sekä kirjojen että elokuvien muodossa ja on hienoa, että hänen tuotantonsa on syntynyt. 

 Roddy Doyle: Paddy Clarke hähhähhää

1994, WSOY

Paddy Clarke Ha Ha Ha, 1993

suomentanut Leena Tamminen

276 sivua

Kirjat liittyvät myös I spy -haasteeseen kohtaan "etunimi kirjan nimessä" ja omaan lukusuunnitelmaan lukea erityisesti 90-luvun kirjoja tänä vuonna.