Lukumaratoni 19.9. - 20.9.

Sain idean kokeilla lukumaratonia eli 24 tuntia lukemista siitä yksinkertaisesti syystä, että siihen avautui tilaisuus. Sää ulkona näytti sateisen syksyiseltä ja olisin loppupäivän joka tapauksessa sisällä. 

13.00 Valmistaudun maratoniin, kuvasin kirjapinon ja tajusin, että kaikkea ei varmasti ehdi lukea. Keräsin kotoa ohuet kirjat ja kävin vielä kirjastosta hakemassa lisää, vaikka ei varmastikaan olisi tarvinnut. Olisin halunnut enemmän sarjakuvia, mutta en äkkiä muistanut/löytänyt mitään kiinnostavia. Aamupuuro on nyt syöty ja lukueväät sekä kahvi valmiina. Katsotaan, mihin asti jaksan lukea ja mitä. Ajattelin aloittaa sen ainokaisen sarjakuvaromaanin, Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, joka on kyllä paksu kirja, mutta sarjakuvaan on mukavan helppo uppoutua. 

Aion pitää taukoa ainakin ruoanteon aikaan ja katsotaan, miten tuo televisio mahtaa viedä mukanaan, vai jättääkö rauhaan. 

15.50 Ensimmäinen kirja, Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, on luettu. Sarjakuvaromaani oli täydempää tavaraa kuin etukäteen ajattelin. Hurja reissu Itävallasta Italiaan kosketti, varsinkin Italian macho-kulttuuri oli ällöttävää. Myös rajan ylitys metsän läpi oli melkoinen päähänpisto, ja minkälainen petos lopussa odottikaan! Luulin etukäteen, että kirja olisi nopeammin luettavaa, mutta onhan kirjassa toki 463 sivuakin ja paljon luettavaa. Kirjan lukemisen jälkeen pieni tauko: lihapullat 15 minuutissa uuniin ja ruokaa odottaessa aloittelen Pauli Koheloa. Kaipaan Lustin teoksen jälkeen hieman kevyempää luettavaa, toivottavasti Kohelolta löytyy keveyttä. Kirjailija on minulle tuntematon, mutta olen hänen teoksiin törmännyt mm. kirjablogeissa. 

17.50 Ruoka syöty ja kaksi kotimaista kirjaa luettuna: Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni -teoksesta sain kiinni Coelhoon kohdistuvasta kritiikistä ja Kari Hotakaisen Finnhits tarjoili pieniä elämäntarinoita ja elämän käännekohtia Suomesta ja suomalaisten elämästä. En aivan täysin lämmennyt näille teoksille, ja ehkä pari tuntia olisi voinut sujua toisenlaisenkin kirjallisuuden parissa. Kohelon lukeminen nauratti paikoin, mutta tuntui kuitenkin melkein yhtä tyhjältä kuin Coelhon elämänohjeet. Hotakaisen henkilöhahmot olivat taas niin tuttuja niin monesta kirjasta, että voihan sentään. Nyt on pakko hörppiä vähän kahvia, jotta jaksaa ja vaihtaa toisenmaalaiseen kirjallisuuteen. Edessä kahvikuppi ja Anna Gavaldan kauan omassa kirjahyllyssä odotellut Viiniä keittiössä. Kaipaan jo jotain juonellista kirjaa väliin, toivottavasti sellainen on edessä nyt. 

20.55 Lukuvauhti hieman hyytyi, Gavaldan 168-sivuinen teos on luettu nyt. Kirja vaati oikean ympäristön ja olisi vaatinut myös sitä viiniä seurakseen. Hieman erikoinen asetelema kirjassa, kun nainen keskustelee appensa kanssa avioliitosta, joka on päättymässä, kun hänen miehensä lähti toisen naisen matkaan. Viinilasillisten ääressä appi kertoo omasta elämästään toisenlaisen tarinan ja antaa perspektiiviä naiselle: onko velvollisuus parempi kuin onnellisuus vai toisinpäin. Hieman ranskalainen näkökulma, kotimaisessa olisi uhriuduttu ja suoritettu velvollisuutta. Lukemisen seurauksena päätä särkee, kahvi ja iltaruoka hieman auttoivat, mutta syöminen ja muu säätäminen hieman veivät lukurytmiä, 19 - 20 oli vaikea aika lukea ja aloin pitää taukoa, jonka aikana televiso ja netti alkoivat viedä huomiota. Olen kuitenkin tyytyväinen, että Gavalda on luettu, kirja on odotellut niin kauan ja kirja oli hyvä. Nyt jatkan Atiq Rahimin Kärsimysten musta kivi -teokseen, joka on myös ollut kirjahyllyssä todella kauan odottelemassa lukuvuoroaan. Toivottavasti ei ole liian synkkää luettavaa ja toivotaan, että päänsärky helpottaisi. 

11.00 Hups! En ole varmaan koskaan nukkunut näin kauan, heräsin vasta puoli yhdeltätoista. Yöllä tosin heräsin viideltä ja luin pari novellia Anna Gavaldan teoksesta Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Mutta sen jälkeen väsytti.... No, luin sängyssä lisää Gavaldaa ja jatkan nyt sitä tai Patrick Modianon Jotta et eksyisi näillä kulmilla -teosta. Paljon en ehdi lukea, koska aikahan loppuu parin tunnin päästä. Vähän tosiaan harmittaa tuo herääminen noin myöhään, mutta ilmeisesti olin levon tarpeessa. Illalla lopetin Rahimin teoksen yhdentoista jälkeen. Aloitin toista kirjaa, mutta kirja ei kiinnostanut niin kovasti, että olisin jatkanut. Nyt aamukahvia ja Gavaldaa tai Modianoa. Katsotaan, mihin asti ehdin kirjoja. 

13.20. Päätin lukea Modianon kirja, koska en ole vielä koskaan lukenut Modianoa ja minua kiinnosti tietää, minkälaisia hänen kirjansa ovat. Hieman oli vaikea keskittyä teokseen, koska ajattelin koko ajan, että ehdinkö lukea kirjan loppuun. 13.20 sain luettua viimeisen sivun. Huh! Mielessä pyöri myös, mitä kaikkea muuta pitää tänään ehtiä tehdä - ja myös se harmitti, että aika monta tuntia hyvää lukuaikaa nukuin aamulla. No, tämä oli nyt tässä - ja Modianon kirjasta jäi mieleen kyllä asioita, mutta jäin miettimään, että oliko tämä nyt paras Modiano - eihän?

No niin, nyt lisään kuvat tekstiin ja kirjoitan vähän lisää lukemistani kirjoista. 

**************

Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi 
2009, Like (omasta hyllystä)
alkuperäinen teos: Syngué Sabour - Pierre de patience 2008
suomentanut: Kristina Haataja
132 sivua

Kirjan miljöö on afganistanilainen kylä, jossa öisin soditaan ja ammutaan, melkoisen umpimähkäisesti, mutta isojakin räjähdyksiä on joukossa. Eräs mies on loukkaantunut sodassa ja hän makaa kotona tuijottaen tyhjyyteen. Miehen vaimo pitää huolta miehestä ja on pitänyt jo usean viikon ajan: hän pesee miestä ja laittaa uutta sokeriliuosta tippumaan miehen suoniin. Nainen lukee Koraania ja rukoilee, kuten pitääkin. Kun taistelut ulkona kiihtyvät, hän miettii, mitä tekisi. Jättäisikö hän miehen yksinään taloon ja lähtisi karkuun. Nainen vie lapsensa heidän tätinsä luo turvallisempaan paikkaan ja pähkäilee, mitä tehdä miehelle, kun huomaa, että on jo liian myöhäistä. Taistelijat ovat heidän talonsa kohdalla. Odotellessaan tilanteen rauhoittumista nainen alkaa kertoa salattuja asioitaan miehelleen. Odottelu ja taistelut ulkona tekevät naisen hulluksi. Hän myös lopettaa rukoilun ja huomaa, että Koraanikin on viety pois. Lukiessani kirjaa mietin, mitä siinä voi enää tapahtua, kun tilanne on niin paha. Silti loppu yllätti, koska se oli vielä pahempi kuin ajattelin etukäteen. Tämä kirja jää kummittelemaan takaraivoon pitkäksi aikaa. 

******

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
2013, Like (kirjastosta)
alkuteos: Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens 2009
suomentanut Hannele Richert
463 sivua

Kirja kertoo Ulli Lustin menneisyydestä, kun hän viettää kesää Wienissä punk-henkisten ystäviensä kanssa. Ulli tutustuu Ediin, jonka kanssa päättää voittaa tylsyyden matkustamalla Italiaan rannalle. Vuonna 1984 rajan ylittäminen ei ole helppoa ilman passia ja rahaa, joten ystävykset kävelevät metsän kautta Italiaan. Rahattomina he matkustavat liftaamalla ja asuvat miesten kodeissa, pastapalkalla he antavat miesten nauttia heistä öisin. Tytöt päätyvät Roomaan, jossa pitävät olohuoneenaan espanjalaisia portaita ja nukkuvat Borghesen puistossa. Ulli huomaa, että hän saa kerjäämällä hyvät rahat. Elämä on mukavaa, mutta he haluavat rannalle. Alkaa kaaosmainen ajanjakso, jossa tytöt pyrkivät kohti Palermoa ja Sisiliaa. Alkaa myös Ullin henkilökohtainen sota miehiä vastaan, häntä ällöttää se, miten jokainen mies on hänen kimpussaan ja pyrkii hänen pöksyihinsä. Välillä sota sujuu hyvin, välillä siinä on takaiskuja. Elämä eteläisessä Italiassa ei ole helppoa, ja samaan aikaan, kun syksy alkaa saapua, Ulli alkaa väsyä. Onneksi, sillä hän huomaa ympärillä monen ihmisen käyttävän myös huumeita, ja maailmassa on tavattu ensimmäiset AIDS-kuolemat. Päähänpistosta syntynyt idea näyttää vaaralliset puolensa, onneksi maitojuna vie takaisin. Hurja reissu ja tarina, hienosti toteutettu. 

*******

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla 
2015, WSOY (kirjastosta)
alkuteos Pour que tu ne perdes pas dans le quartier 2014
suomentanut Lotta Toivanen
136 sivua

Kirjailija Jean Daragane elää erakkona asunnossaan ja on ihmeissään, kun hänelle soitetaan. Miehen vanha osoitekirja on löytynyt ja löytäjä haluaa palauttaa kirjasen hänelle. Löytäjällä on myös kysymyksiä liittyen yhteen henkilöön, jonka nimi ja osoite ovat osoitekirjassa. Daragane ei aluksi muista, kuka henkilö on, mutta hän palaa vuosien taakse oman kirjansa syntyhetkiin, ja sitten vielä omiin lapsuusvuosiinsa. Samoin kuin kirjailija myös lukija joutuvat miettimään, ovatko henkilöhahmot "oikeita" edes tarinan maailmassa, vai vievätkö ne vain vihjeiden avulla kirjailijan muistia vanhoihin tapahtumiin. Menneisyyttä ja muistia tonkimalla löytyy kiinnostavia asioita, jotka tuovat esiin rikoksen. Vaikea sanoa, onko tämä Modianon teos rikoskirja vai jotain muuta. En aivan ihastunut Modianoon, mutta aion jatkossakin tutustua hänen teoksiinsa. 

*******

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä 
2010, Gummerus (omasta hyllystä)
alkuteos: Je l'amais, 2002
suomentanut Titia Schuurman
168 sivua 

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
2009, Gummerus (omasta hyllystä)
alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part
suomentanut Titia Schuurman
199 sivua (pääsin sivulle 84)

Nämä kaksi Gavaldan "minikirjaa" ovat olleet kauan lukulistallani ja olin niin iloinen, että sain kirjat vihdoin lukuun. Viiniä keittiössä kertoo avioliiton päättymisestä, siitä kun mies on lähdössä toisen naisen matkaan. Itselleni oli omituinen ajatus, että aviokriisiä voisi avata appiukon kanssa, mutta ehkä se on ranskalaista? Kirjasta kirjoitinkin jo tuossa edellä, joten ei siitä sen enempää. Kunpa joku odottaisi minua jossakin on novellikokoelma, jonka henkilöhahmoihin jokaiseen voisi lisätä kirjan nimen ajatuksen. Novelleissa henkilöt kohtaavat toisiaan ja heille tapahtuu surullisia asioita - mutta kaiken kaikkiaan henkilöt jatkavat taas elämäänsä. Kiinnostava kirja, jonka aion vieläpä tänään lukaista loppuun. 

*******

Kari Hotakainen: Finnhits
2007, WSOY (kirjastosta)
78 sivua

Päätin antaa Hotakaiselle vielä yhden mahdollisuuden ja lukaisin hänen teoksensa Finnhits, jossa on mininovelleja suomalaisista henkilöistä, jotka näissä minikertomuksissa kietoutuvat toisiinsa. Kirjasessa on kenties tarkoituksena päästä tutustumaan, mistä suomalainen melankolia syntyy, ja melkoisen hyvin siihen sisälle päästäänkin. En ihastunut, mutta onneksi kirja oli lyhyt. 

*******

Pauli Kohelo: Ohessa tilinumeroni
2008, Siltala (kirjastosta)
109 sivua

Pauli Kohelo asuu Suomen erämetsissä ja ammentaa elämänohjeitaan metsästä. Tästäkin kirjoitin jo yllä, eikä kirjasta oikein muuta sanottavaa ole. Tämän tyylinen kirja iskee tietyssä mielentilassa, nyt ehkä odotin, että pääsen kirjan loppuun. Parasta kirjassa olivat nämä lyhyet "elämänohjeet": 

Saat sen mistä luovut. 
Luovut siitä minkä saat. 
Sen menetät minkä haluat. 
Sen haluat minkä menetät. 
Palauta se minkä otit. 
Niin saat takaisin trimmerisi, 
jonka olit unohtanut Ristijärven Shellille. 


********************************

Ja lopuksi: kokemus oli kaiken kaikkiaan kiinnostava. Aika meni loppujen lopuksi nopeasti (siis varsinkin kun nukuin noin 11 tuntia lukuajasta) ja vaikka lukujumi meinasi tulla jossain vaiheessa, niin siitä pääsi ylitse, kun luettavaksi tuli kiinnostavia kirjoja. Lyhyet kirjat toimivat hyvin, mutta jotkut kirjat ja niiden tapahtumat jäivät mieleen toisia enemmän, varsinkin Rahimin teos tuli mieleen aina uusia kirjoja lukiessa. Sulatteluaikaa kirjoihin ei näin jäänyt kovin paljon, minkä takia en kovin syvällisiä kirjoja suosittele mukaan lukumaratoniin.