MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan



Olen sitä mieltä, että Finlandia-kisoissa käytettiin tänä vuonna dopea eikä tämän kirjan kuuluisi olla ehdolla. Siksi minunkin tietysti pitäisi ottaa kantaa niin, etten lukisi koko kirjaa, enkä ainakaan toisi ilmi, että luin kirjan ja vielä pidin siitä. En varmaan olisikaan lukenut koko kirjaa ainakaan kohun keskellä, mutta kirja oli jo aiemmin listallani: Salmelan haastattelut sattuivat silmiin joskus alkusyksystä ja oikeastaan enemmän minua kiinnosti Salmela henkilönä kuin kirja, joka vaikutti ehkä liiankin oudolta. Jopa minun makuuni. Suomen kielen tulevia maistereita opettaneena teki mieli vilkaista, millaiseen työhön valmistuneet maisterit pystyvät.

Teoksen alku oli hämmentävä: lista 27-vuotiaina kuolleista oli outo, mutta pohjusti kirjan ideaa: Angie, kirjallisuuden tai vaihtelevasti kielen tutkija, haaveilee tekevänsä suuren taideteoksensa ja kuolla 27-vuotiaana, kuten niin useat legendoiksi kuolemallaan ja taiteellaan päässeet muusikot: Jimi Hendrix, Janis Joplin, Kurt Cobain. Angie kirjoittelee epämääräisiä ja vaihtelevia kirjallisia tuotoksia, joita lähettelee pitkin ja poikin - ja joista osa jopa julkaistaan. Angie lähtee tekemään gradututkimustaan Suomeen, ja pääsee asumaan maalle proffansa sukulaisten luokse. Sukulaisiin kuuluu isä ja äiti ja kolme lasta. Ja kissa, ja pehmopossu. Äitiä voisi nimittää hihhuliksi, joka haluaa pelastaa maailman ja iskee Angien muovipussien käyttöä vastaan: energiaa säästetään ja asutaan mahdollisimman luomusti. Angie angsteilee luomisen tuskassaan ja viettää suomalaista juhannusta naapurustun kanssa, johon kuuluu mm. espanjalainen pariskunta. Loppua kohtaan teoksessa on muutama juonen käänne, jotka yllättävät ja saavat luomuäidin näyttämään todellisen karvansa. 

Teoksessa ei juoni ole se juttu, vaan kerronta. Kirjan kertojaäänet ovat Angie, herra possu eli pienimmän lapse pehmopossu, Kassandra eli perheen kissa ja Astra, perheen auto. Pehmopossu näkee tapahtumat lapsenomaisesti: iloitsee arjesta ja tulevasta joulusta - varsinkin, kun luomuäiti päättää, että lahjoja voidaan kuitenkin ostaa. Lapsiperheen arki ja elämä iloineen ja suruineen avautuu kirjassa uudenlaisella tavalla. Kassandra on kissamaisen unelias tarkkailija: juonen kannalta tärkeät tapahtumat näkyvät juuri ja juuri silmien raosta, kun kissa aloittaa iltaunet tai päivänokoset. Astra taas kuulee keskustelut, joita autossa istujat käyvät ja suurin osa tärkeistä asioista päätetään juuri Astran penkeillä. Angien kerronnassa taas vuorottelevat hänen kirjoituksensa ja havaintonsa maaseudun elämästä, sekä taiteilijan tuska. Kerronta on näkökulmistaan johtuen välistä varsin hillitön, jonka kanssa naureskelin ja hihittelin. Varsin hillitön on perheen keskustelu naapurin espanjalaisista - sana kääntyy varmaan kymmeneen eri muotoon tyyliin epsanjalaiset luvun aikana. 

Kirjan alussa eri kertojat ja luvut tuntuvat seilaavan erillään, mutta alkavat asettua sitten kohdilleen, kun lukija havaitsee, miten eri äänet kuitenkin liittyvät toistensa elämiin. Maahanmuuttajan kirjoittamana kirjana tätä kirjaa on turha mainostaa, koska se ei ole sitä. Enemmänkin nuoren naisen ja taiteilijan kasvukertomus ja 27-vuotismyytin ratkaisuyritystä. Suomea ja varsinkin maaseutua katsellaan ironisen kriittisesti. 

"Tuijotan ikkunasta, tuijotan ohitse kiitäviä ruskeanharmaita peltoja, vihertävänharmaita kuusimetsiä, punertavanhamaita puutaloja valkoharmaine koivikkoineen, kellertävänharmaine hiekkakasoineen ja hopeanharmaine farmariautoineen, oranssinharmaita traktoreita, tummanharmaan harmaita hevosia ja ruskeanharmaita lehmiä. - -  Minua ahdistaa, mutta bussi puskee urheasti eteenpäin läpi harmauden vain päästäkseen yhä uuteen ja tiheämpään harmauteen."    


Eläköön ihana harmautemme, joka ikkunan takaa katsoo vastaan minuakin, kun kirjoitan tässä ja nyt. Salmelan teosta voisin verrata Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -teokseen, sillä samalla tyylillä kuin Sininsalon peikko kuuluu teoksessa tietokirjoihin olennaisena osana myös Salmelan kissa ja pehmopossu kuuluvat luonnollisiin kertojiin. Ja samalla tavalla kuin Sinisalon peikko näyttää maailman tavallaan uutena, myös kissa ja pehmopossu - ja varsinkin Astra! - voivat kertoa jotain uutta ehkäpä hieman loppuunkuvatusta Suomen maaseudusta ja eläjistä.

***

Ilman Finlandia-kohua hehkuttaisin kirjaa hieman enemmän. Toisaalta eihän se kirjan syy ole, että siitä kohutaan. Finlandia-palkinnon jakava säätiö voisi ottaa tarkemmin kantaa mokailuun. Nyt on vähän paha maku suussa, vähän niin kuin juoksukisoissa, joissa joku tönäisee toista juoksijaa. Salmelan voitto tuntuisi siltä, että töninyt juoksija voittaisi - ainoa vaihtoehto on siis, että tönimisestä kaatunut juoksija nousee ja voittaa. Finlandia-palkinnon voittaneiden joukossa on monia kirjoja, joita en ole jaksanut lukea loppuun asti; tänäkin vuonna ehdokkuuden ulkopuolelle jäi monia kirjoja, jotka olisi pitänyt siellä olla. Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta olisi pitänyt olla mukana ja voittaa, koska sen sanoman soisi saavan laajempaa kannatusta. Ja jos Finlandia-palkinto jotain on, niin paras julkisuuden tuoja kirjalle. Todennäköisesti Riikka Pulkkinen voittaa Finlandian, sillä Pulkkisella on sellainen julkisuuden hohde, että olisi jopa outoa, jos Pulkkinen ei voittaisi. Jotenkin julkisuudella ei tunnu olevan mitään tekemistä kirjan ja sen sanoman kanssa. Salmelan kirja on taidokas, jopa riemullinen ja Pulkkisenkin teksti kaunista, jopa taidokasta, mutta itse toivoisin, että Finlandia-palkinnon voittaja olisi jotain vielä suurempaa. Mutta taidan elää harhoissani, kun ajattelen, että kirjallisuuden tärkein tehtävä olisi herättää ja ravistella ihmisiä.

12 kommenttia:

  1. Hyvä analyysi niin Salmelan kirjasta (jota en ole lukenut, mutta jonka nimeke veti puoleensa - aikoinaan fanitin kovastikin näitä 27-vuotiaina kuolleita Joplinia, Cobainia, Hendrisiä sekä Jim Morrisonia, samoin tuo kerronnan tasoisuus ja vertaus Sinisaloon houkuttelevat tarttumaan tähän).

    Mietin Finlandia-ehdokkaita. Olin itse aika yllättynyt siitä, että moni konkari puuttui listalta, etenkin Jalosen "Poikakirja". Hotakainen, Saisio ym. ovat toki jo Finlandiansa saaneet, mutta olisi ehdokkaiden joukkoon voinut mahduttaa edes yhden "vanhemman" kirjailijan. Myös Nevanlinnan Hjalmar, Hirvosen Kauimpana kuolemasta tai Snellmanin Parvekejumalat olisivat voineet olla ehdolla siinä missä Rimminen tai Pulkkinen. Enkä sano sitä sillä, että heidän kirjansa olisivat huonoja. Päinvastoin, kelpotekstiä, jopa erinomaista ainakin aiemmissa romaaneissaan.

    Minä muuten veikkaan voittajaksi Haahtelaa tai Pulkkista, mutta saa nyt nähdä. En heiltäkään näitä ehdokkaita lukenut. Vielä.

    VastaaPoista
  2. Tämä on ehdottomasti yksi niistä ehdokkaista, jonka haluan lukea. Kiitos hienosta arviosta!Itse olen ennättänyt tutustua vasta Pulkkiseen ja Haahtelaan.

    Minusta on hienoa, että vain jonkin aikaa Suomessa ja suomea hallinnut nainen kykenee kirjoittamaan kirjan, joka on ensinnäkin esikoinen ja toiseksi vielä niin hyvin kirjoitettu (jos olen oikein kritiikkejä tulkannut), että se kelpuutetaan Finlandia-ehdokkaaksi. On täysin nykypäivää, että maahanmuuttajataustaiset kirijailijat putkahtavat pinnalle.

    Pidän hyvänä asiana myös sitä, että ehdokkaiden listalla on uusia ja aikaisempaa nuorempia nimiä (jonkun mielestä tässä viime viikolla 39-vuotias ihminen oli vasta kakara - on se jännä, miten elämänkaariajattelu muuttuu...

    On harmi, jos kohu säännöistä, jotka ovat selvästi vanhnetuneita ja ajalta keppi ja kivi, peittää alleen hienot teokset. Kirjoistahan tässä pitäisi olla kysymys, suomalaisesta kirjallisuudesta joka elää ja voi hyvin. Se on sitten aivan toinen kysymys, että milloin sääntöjä muutetaan ja miten niitä käytännössä tulkitaan. Siihen asti iloitsen vilpittömästi siitä, että olipa ehdokkaana kuka tahansa ja voittipa kisan kuka tahansa, minä voin valita, mitä luen ja miksi! Onneksi on hyvää, kotimaista kirjallisuutta pilvin pimein tarjolla! Sille kohotan maljan marraskuun aamussa!

    VastaaPoista
  3. Lumiomena: niin, harvoin ne omat suosikit ovat tosiaan ehdolla. Aina epäilen, että onko mun maku niin huono/epäkulturelli tms. Tosin moneen noista en ole tutustunut, ehkä sitten tavallaan on hyvä, että ne minulle tuntemattomat kirjailijat nousevat esiin. En tiedä, jaksanko niitä silti lukea ;D Märta Tikkanen voisi myös listalla olla, sen oli Ina maininnut blogissaan. Olisihan niitä ehdokkaita...

    Valkoinen kirahvi: Niinpä, sääntöjä olisi pitänyt muuttaa jo aiemmin, tai sitten kustantajan olisi pitänyt osata lukea säännöt. Elämä ei usein ole reilua, mutta kisoissa mennään sääntöjen mukaan.

    Uusi tuulahdus Salmelan kirja tosiaan on. Se, että joku oppii ja hallitsee kielen niin nopeasti, ei sinällään minua ihmetytä, kun samanlaisia tapauksia olen havainnut työssäni aiemminkin. Ei heitä paljon ole ollut, mutta muutama kielellinen nero suorastaan. Se on tosi ihailtavaa myös Salmelan kohdalla. Salmelan kieli on sujuvaa, välillä ilakoivaa ja hauskaa, mutta oivallukset syntyvät nimenomaan siitä kertojan uudesta näkökulmasta.


    Suomalaista kirjallisuutta tosiaan on, vielä kun saisi ihmiset innostumaan lukemisesta! Siis laajemmassa mittakaavassa. Ainakin mä voin iloita =O

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta, jos saan sen kirjastosta käsiini aion lukea:)

    VastaaPoista
  5. Kirja kuulostraa kyllä todella kiinnostavalta. Olen toisaalta kiitollinen tästä F-kohusta, koska en tiedä olisinko huomioinut kirjaa muuten ollenkaan. Se taas johtaa siihen, että surettaa ne kaikki kirjat, jotka jäävät pimentoon. :(

    VastaaPoista
  6. Sanna: kirjastossa oli hillittömät varausjonot... on tullut ihmisten tietoon tämä teos.

    Marjis: Niin, kirjaston jonojen perusteella kirja on tullut yleisön tietoisuuteen. Mietinkin, että näissä blogeissa kannattaisi haravoida suurempaa kenttää ja jokaisen lukea omantyylistä kirjallisuutta, eikä vain kierrättää samoja. Toisaalta taas, jos joku suosittelee kirjaa, niin siihen tekee mieli tarttua ja lukea. Ja kaikkeen ei aika riitä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta! En ollut kuullutkaan Salmelan kirjasta ennen Finlandia-ehdokkuutta, mutta tämä on Pulkkisen romaanin lisäksi luettavien listalla. Varsinkin nuo eri kertojaäänet kuulostavat mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
  8. Kiitos arviosta minunkin puolestani! Minä olin kuullut kirjasta ennen Finlandiaa, mutta unohtanut sekä tekijän että teoksen nimen, joten hyvä, että Finlandia toi ne esille. Luen tämän varmasti jossain vaiheessa, tuskin nyt heti.

    Olen miettinyt samaa, että aika paljon me bloggarit kirjoitamme samoista kirjoista. Tietenkin se on merkki siitä, että on löytänyt samantyyppistä kirjallisuutta seuraavia blogikollegoja, mikä on hyvin hauskaa. Ja tietenkin me haluamme lukea uutuuksia... Mutta silti ilahdun, kun keskustelua nousee vanhemmistakin teoksista. No, minkäs teet, vaikka itse ainakin pyrin lukemaan "vapaasti", niin kuin lukisin ilman blogiakin, niin samoista kirjoista minäkin kirjoitan kuin muut. Ja tosiaan, kaikkeen ei riitä aika.

    VastaaPoista
  9. Zephyr: ole hyvä vaan, kyllä tämä tutustumisen arvoinen kirja on. Varmaan joku löytää tästä hirveästi kaikkea tsekkiläistä ja slovakialaista kirjallisuusperinnettä, itse en sitä tunne Kunderaa lukuunottamatta ;D

    Jenni: Joo, mä luin Hesarista joskus alkusyksystä jutun Salmelasta ja mietin, että vaikuttavaa oppia suomen kieli noin hyvin. Itse kirja kuulosti siinä jutussa oudommalta kuin se itse asiassa olikaan.

    Mä lainasin nyt kirjastosta ihan omia vanhoja suosikkeja, jotenkin toisten suosittelemat teokset eivät kaikki ihan hirveästi kolahda... ja vein niitä takaisin. Mutta oikeastaan kiva lukea myös niistä kirjoista, joita ei itse ehdi lukea..

    VastaaPoista
  10. Ehkä kirjablogimaailmassakin alkaa olla "etsijöitä" ja "vahvistajia". Eli toiset lukevat ja kirjoittavat blogiin mieluiten niistä kirjoista, jotka ovat tulleet tutuksi muualta netistä, ja toiset harovat niitä tuntemattomampiakin mukaan. Mielenkiintoista!

    Mä ihan rupesin tarkistamaan omia tämän vuoden lukemisia, ja onhan siellä pari sellaista, joiden lukemiseen olen kommentoinut saaneeni vinkkiä muista blogeista, mutta todella paljon myös esim. kirjastosta poimittuja kirjoja, joista ei ole muissa blogeissa kirjoitettu.

    VastaaPoista
  11. Mä periaatteessa luen mitä vain, mutta usein käy niin, että kun törmää johonkin kirjaan netissä monta kertaa, niin sitten se ajautuu kuin vahingossa omallekin lukulistalle. Vähän kuin toimittaja-aikoinani: tuli koko ajan luettua uutuuksia, koska työ vaati sitä ja toisaalta niitä kirjoja sai helposti (nytkin saan jonkun verran arvostelukappaleita, sekin vinouttaa lukemista, vaikka pyrin lukemaan muutakin). En kuitenkaan kestäisi, jos lukisin vain uutuuksia ja niitä kirjoja, joista "kaikki puhuvat". Eilen aloin lukea Timo K. Mukkaa, luin ensin sitä ja sitten Dickensiä enkä kaivannut ollenkaan uutuuksien pariin. :)

    VastaaPoista
  12. Salla B: mä kävin hakemassa kirjastosta ison kasan kirjoja, joista paljon juuri niitä, joita muissa blogeissa muista kehutun - osa jäi kesken ja osan ahmin suorastaan... Pitäisikin tehdä huomioita joskus, että onko mulla jonkun toisen kirjoittajan kanssa sama maku ja luottaa häneen...

    Jenni: onneksi omilla vanhoilla suosikeilla on myös uutuuksia, joita tulee aika ajoin. Jotenkin sitä urautuu samoihin kirjailijoihin ja varmaan moni upea kirjailija jää piemntoon. Siksi olisi kivaa, jos kaikki innostuisivat esittelemään hieman oudompiakin kirjoja...

    VastaaPoista