Kiran Desai: Hulabaloo hedelmätarhassa

Tarkoituksenani oli lukea Kiran Desain Menetyksen perintö, mutta väliin ehdin lukea samalta kirjailijalta Hulabaloo hedelmätarhassa (Otava 1999). Nimensä mukaisesti kirja on melkoinen hulabaloo.

Kirjan päähenkilö, Sampath Chawla, joka vanhempiensa, erityisesti isänsä, painostuksesta huolimatta, ei ole menestynyt elämässään. Isä on saanut pojalle työpaikan postissa, jossa työt eivät oikein kellään tunnu edistyvän: aika menee postikorttien ja kirjeiden (kun ne on ensin höyrystetty auki) lukemiseen. Sampath haluaa karata tylsää elämäänsä ja lähtee kotoaan ja työstään pois: hän muuttaa puuhun asumaan.

Jo Sampathin äiti (Kulfi) on tunnettu lievästä hulluudestaan ja päässyt naimisiin miehensä kanssa pelkästään suurten myötäjäistensä turvin. Sampathin hulluus koituu kuitenkin (tavallaan) kaikkien hyväksi: Sampath alkaa puhua viisauksia ihmsille, ihmiset parveilevat puun ympärillä kuullakseen elämänviisauksia, jotka osuvat yllättävän lähelle ihmisiä (Sampath muistaa, mitä on lukenut kirjeistä ja korteista), ja Sampathin vanhemmat alkavat myydä syötävää ja juotavaa ihmisille puun lähellä. Kaikki sujuu hyvin siihen asti, kunnes puun lähistön valtaavat apinat, jotka haluavat juopotella. Samaan aikaan, kun apinat alkavat ahdistella ihmisiä, huomaa Sampath, että hänen suunnitelmansa karata kotikaupungista ei ole tuottanut tulosta: kun hän on yrittänyt lähteä pakoon ihmisiä, ihmset ovatkin seuranneet häntä. Suhtautuminen apinoihin jakaa ihmiset kahteen leiriin ja ihmiset alkavat vihanpidon toisiaan vastaan.

Apinakysynys jakoi kahtia joka ainoan työpaikan ja perheen. Kaikki liiketoimta oli käytännöllisesti katsoen pysähtynyt, kun asiakkaat ja kauppiaat kieltäytyivät myymästä ja ostamasta toinen toisiltaan. "Senkin aasi, luuletko että minä sinulta ostan?" "En minä sinulle myisikään, mokoma porsas!" Poliisipäällikön päivät kuluivat hänen ryntäillessään paikasta toiseen pamppu kädessä ja yrittäessään lopettaa hirvittävät kahakat, joita kaupungissa käytiin.

Yhden ihmisen pyrkimys lähteä pois järjestäytyneen yhteiskunnan määräyksistä on saanut aikaiseksi varsinaisen hulabaloon. Ehkä maailman eri konfliktit voisi nähdä aika samalla tavalla kuin apinakysymyksen älyttömyyden.

Desain 300-sivuinen kirja on nopealukuinen ja mukaansatempaava ilkikurinen ilottelu, jonka kieli on sujuvaa, lennokasta ja kuvailevaa. Mieleen tulee eteläamerikkalaiset kirjailijat ja heidän kirjansa, joiden sivuilla voi tapahtua melkein mitä tahansa. Parasta kirjassa on Desain kieli, joka saa ympäristön hajut, maut ja äänet luikertelemaan lukijan sisälle. Kirjan alun helle saa tammikuun pakkaset unohtumaan:

Sinä kesänä taivaisiin kohosi kuumeinen, pyörryttävä syke; sinä kesänä jopa säännöt ja määräykset, jotka yleensä kestivät suoraselkäisinä ja määrätietoisina, muuttuivat veltoiksi ja voimattomiksi kuin iltapäiväauringon nuuduttamat kasvit. Helle pehmitti ja sotki tiet tahmeiksi pikilätäköiksi ja sulatti vahan prikaatikenraalin viiksistä, niin että ne lerppuivat suorina rumentaen hänen muuten raikasta ja huoliteltua olemustaan. Se poltti Malhottan tyttären ihon aivan liian tummaksi säädyllistä naimakauppaa ajatellen ja sai vesijohtoveden - jos sitä yleensä tuli - roiskumaan hanoista kiehuvan kuumana. Mehiläiset pörräsivät humaltuneina kukkien alkoholipitoiseksi käyneestä medestä jne...

Kenelle? Piristysruiskeeksi ahdistavien ja arkirealististen teosten väliin. Helppo ahmaista, miellyttävä pureskella ja ajatuksia nieltäväksi.

Pidin ja tykkäsin, viihdyin ja nauraa hihittelin.