Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

Pieni potenssipuoti (2011, Bazar, alkuperäinen teos Potensgivarna 2004, suom. Raija Rintamäki) on viimeisimpiä viime kirjasyksyn kiinnostavista kirjoista, jotka kustantamoiden listoja selatessa päätin lukea.
No, nyt sekin on luettu, ja on aika kääntää kiinnostus kevään uutuuksiin.

Pieni potenssipuoti ei ole saanut kehuvia kommentteja, 
merkintöjä lukijoista löysin 
ja Hannalta,
joiden kirjoituksissa Potenssipuoti on nähty korkeintaan pienenä söpöilynä,
ja
Hannan sanoin kirja on
"lapsenmielinen ja yllätyksetön, kuin päähäntaputteleva höperöitynyt mummo".

Lienenkö edellisiä lukijoita lähempänä moista määritelmää itsekin, sillä minusta kirja oli riemukasta luettavaa,
ja tästä kirjasta tuli koko ajan lukiessa hyvä ja iloinen olo.
Myös kirjan loputtua jäi sellainen hyvänmielinen olo pitkäksi aikaa leijumaan mieleen.
Olen ajatellut monesti, että hyvän kirjan jälkeen jää mieleen pieni ahdistus ja maailman parantamisen vimma, jota ahdistus lyö eteenpäin.
Potenssipuodin jälkeen jäi kuitenkin aivan toisenlainen mieli:
jonkinlainen luottamus elämään ylipäätään;
keski-iänkin jälkeen voi nauttia elämästä, eikä tarvitse olla ahdistunut maailman ongelmista tai siitä, että ei ehdi niitä ratkaista ennen vanhuuttaan.
Vanhuudessa ongelmat kutistuvat: elämän tekee onnelliseksi se, että taloonsa saa sisävessan.
Tai naapuriin mukavan oloisen miehen.

Kirjan juoni ei ole kovin monimutkainen: 8-kymppiset sisarukset Elida ja Tilda asuvat samassa kodissa kuin missä koko ikänsä ovat asuneet. He ovat jääneet vanhoiksipiioiksi, vaikka menneitä muistellessaan kauhistelevatkin pieniä seikkailujaan. Sisarusten naapuriin muuttaa Alvar, mukava mies, joka kutsuu heidät elämänsä ensimmäisiin rapujuhliin. Kutsu saa aikaan nuukuuteen tottuneiden sisarusten tuhlailupuuskan, kun he ostavat kaupan kalleimmat leningit.

Sisarukset saavat idean perustaa postimyyntifirma, joka myy potenssilääkettä. Ansaitsemillaan rahoilla he aikovat remontoida taloonsa sisävessan. Ihan mukavuuden vuoksi. Kirjassa vierailee myös sisarusten veljen avio-ongelmat, jotka tietenkin liittyvät potenssiin.



Miksi kirja oli sitten hyvä?
No siksi, että siitä jäi äärettömän mukava olo.
Vanhuus ei ole pelottava peikko, vaan vanhuudessa pienetkin tapahtumat näyttäytyvät suurina seikkailuina.
Vanhuus tuntuu vähän samanlaiselta kuin kävely missä tahansa lapsen kanssa:
se kaikki, jota aikuinen ei huomaa, luo jokaisesta päivästä jännittävän seikkailun.

Voin kuvitella samasta aiheesta: vanhuus, potenssiongelmat, aviorikos kirjoitettavan katkerasävyisen ja melankolisen teoksen, jossa liikutaan itsemurhan partaalla. Tildan ja Elidan muistelema kohtaus nuoruuden melkein-neitsyyden-menetyksestä muuttuisi raiskausyrityksen ja kymmenien vuosien traumojen auki terapoinniksi. 

Juuri siksi, että tästä kirjasta puuttui kaikki edellä maalailtu, tämä kirja oli niin positiivinen. Vähän samanlainen kuin miksi ruotsalaisuus noin ylipäätään liittyy mielessäni. Voin mielessäni kuvitella, miten Mielensäpahoittaja ja sisarukset kohtaisivat: Mielensäpahoittaja jupisisi, että onpa nyt tämäkin, kun on taas niin luminen talvi ja oli sekin talvi vuonna -65, kun hän käveli kaupngista toiseen, kun teitä ei ollut aurattu kuukauden aikana. Sisarukset istahtaisivat samaan kahvipöytään, lämmittäisivät kaupan alelaarista ostamansa pullat ja katsoisivat ikkunasta ulos ja ihastelisivat, että onpas se vaan jättekivaa, kun ulkona on niin valkoista. Voi oikeastaan vaan istua tässä vähän niin kuin lapsena, kun mihinkään ei ollut kiire ja takkatuli rätisi, ja ihastella, kun taas Mielensäpahoittaja miettisi, että on se apteekki-reissu tehtävä ja sitä varten auto kaivettava lumikasasta. 

Ei, ei tässä kirjassa ollut mitään ihmeellistä: vain kaksi vanhaa naisihmistä, Svenssonin sisarukset, pienessä kylässä elämässä elämäänsä. Mutta kirja oli todellinen hyvän mielen kirja. Ja siitä tuli mieleen se mukavuus, mikä on kaikista kohtaamistani ruotsalaisista aina huokunut. En mitenkään nyt halua stereotypiaa alkaa viljellä, mutta minulla on hirveän hyvä kuva ruotsalaisista ja ruotsalaisuudesta. 

Se on kuulkaas varmaan pakko alkaa miettiä talvilomareissua svenssoneille.

Arvio kirjalle: + + + ½

10 kommenttia:

  1. Minä haluaisin kyllä lukea tämän, koska kiinnostuin jo silloin kun listasin syksyn kirjoja. Sait minut vakuuttuneemmaksi, haluan yhä lukea tämän;) Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Niin, mä tykkäsin. Tähän ei hirveästi tarvinnut keskittyä, joten sopi mun viikkoon hyvin =)

    Ja se hyvä mieli =)

    VastaaPoista
  3. No hitsi..näinköhän tuo täytyy ottaa hyllystä tuohon jo lukemista odottamassa olevien vinoon pinoon ;)

    VastaaPoista
  4. Hauskaa, miten eri tavoin kirjan voi lukea. Ajattelen tietenkin sinua ja Hannaa. Itse en ole tätä lukenut, mutta jos kirja tuo hyvän mielen ja toimii sopivana keventäjänä, on se selvästi täyttänyt tehtävänsä ja hyvä niin. :)

    Ihana kuva!

    VastaaPoista
  5. Katja: heh, ajattelin että kuva jotenkin osuis aiheeseen ;D
    No joo, Hannan mielestähän tämä oli jotain muuta, mutta ajattelin, että se johtuu siitä, että mä olen lähempänä mummoutta =O kuin Hanna.

    Tykkäsin ja tavallaanhan tämä availi ovia vanhuuteen vähän niin kuin Kyrön mielensäpahoittaja. Hyvä näoin keski-ikäisenä jo vähän kurkkia, että millaista se elämä on. Ei tunnu loppuvan kiinnostavat asiat elämästä kuitenkaan.

    Susa: joo, kiinnostavaa on sitten katsoa, miten kirja suhun vaikuttaa. Onhan tästä tosiaan toisenlaistakin tulkintaa. Mua ilostutti ;D

    VastaaPoista
  6. Hauska tosiaan, että pidit tästä ja luulet sen johtuvan muka omasta mummoudestasi. :D Äläs höpsi, met vain saimme tästä niin eri asioita. Mukava oli lukea arviosi. :)

    VastaaPoista
  7. Hieno arvio Mari! Minä olin tämän jo ottamassa lukuun, mutta en tohtinut;-) Taidan ostaa, sillä voiko hyvänmielenkirjoja olla liikaa? Ei!

    Olen aina nauttinut kaikista jutuista, joissa ikäihmiset tekevät jotain, mitä ei katsota heille kuuluvan...

    VastaaPoista
  8. PS. Hyvä kuva ja tuo yhden kukan katkaiseminen kruunaa kaiken;-)

    VastaaPoista
  9. Hanna: no, mutta sehän kuitenkin ON tosiasia, että mä olen sua lähempänä mummoutta. Eikä siinä mitään, mä aion mummona vahdata naapurin Alvaria. Mutta ehkä ei ole niin monta asiaa, joita en ole tehnyt aiemmin, niin kuin Svenssoneilla, niin ei voi nauttia niin täysin rinnoin...

    Leena L: niin, kevyehkö ja hyvänmielinen jos kirja voi olla, niin tämä oli. Lisäsi ehkä sitä kuvaa, mikä mulla svenssonien leppoisasta ja hyvänmielisestä elämästä on...

    Kukkien kasvattajana ja kastelijana en ole kovin hyvä ;D Näemmä.

    VastaaPoista