Novellit vs. tiiliskiviromaanit 2 - 0

Joulun alla varasin itselleni paksuja lukunautintoja, tiiliskiviromaaneja ja aloitinkin niitä lukea, mutta kun niitä kolmekiloisia kirjoja on niin vaikea ottaa mukaan työmatkalle tai niiden kanssa on epämiellyttävää maata sohvannurkassa, niin pari kirjaa on ajanut ohi ja tunnen vähän huonoa omatuntoa, kun mun tiiliskivien sankarit ovat oman onnensa nojassa, kuka Hakaniemen ja kauppahallin maisemissa, kuka jossain Mumbain slummeissa eksyneenä ja melkein rikollistouhuihin ajautuneena... Kyllä, mä tulen ihan pian pelastamaan teidät...

... mutta ennen sitä, pitää kirjoittaa näistä pyrkyreistä, jotka tulivat tiiliskivien ja mun väliin. 

Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita (2011, Otava) tuli vastaan kirjastossa ja kiinnosti tällaista keski-ikäistyvää lukija tarinoillaan: mitä sitten, kun parisuhde esimerkiksi on laimentunut ja toinen on vähän niin kuin itsestäänselvyys; mitä tapahtuu kun se toinen ei huomaakaan samaa pihakuusta kuin mitä itse ihailee joka päivä. Miten lapsen tuleminen taloon vaikuttaa ihmissuhteeseen, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?

En tiedä, onko novelleilla hirveästi sanottavaa nuoremmalle tai sukupuolelta toiselle lukijalle. Minuun nämä kuitenkin iskivät ja onnistuin löytämään itseni eräästä novellista. En kyllä uskalla kertoa, mistä nimenomaisesta novellista tämän löydön tein.

Malkamäen novellit olivat juuri oikean mittaisia ja niitä oli kirjassa juuri oikea määrä. Novelleja lukiessani minun on joskus vaikea keskittyä alkuun ja sitten olenkin hukassa. Tällä kertaa keskittymisvaikeuksia ei ollut ja novellien rakenne oli palkitseva: novellit avautuivat lopussa, niin kuin hyvän novellin kuuluukin. 

Pidin siis kovasti Viisas vaimo -kokoelmasta, joka pitää sisällään kymmenen novellia ja sivuja 190. Erikoismaininta siitä, että kirja on sen verran pienikokoinen, että sujahti helposti isohkon talvitakin isohkoon taskuun ja oli helppo kantaa mukana paikkaan kuin paikkaan. 

Arvio: + + + +

Ainoon asennoiduin toisin, nautin verkkaisesta elämästä vauvan kanssa, imetin pitkään enkä murehtinut reviirini supistumista tai identiteettini kaventumista, vielä vähemmän sitä, olinko kuosissani aamusta iltaan tai sotkivatko lelut sisustuksen. 
Siinä rennosti lasketellessani kävi vain niin, että unohdin kokonaan lasten isän. Kun antauduin tällä kertaa täydemmin lapselle, etäännyinkin miehestä. Miksi oli niin vaikeaa pitää kuvio tasapainossa?

****

Lainasin innostuksissani myös Malkamäen vanhempia teoksia, mutta Jokin yhteinen maailma -romaani jää nyt suosiolla puoliväliin. Novelleiden taitava rakenne ei ole siirtynyt tähän romaaniin, vaan se junnaa ainakin minulle liian hitaasti paikoillaan. Novellikokoelma Toinen kattaus jää ainakin vähäksi aikaa odottamaan, koska Malkamäki näiden kahden teoksen teoksen perusteella tuntuu niin paljon paremmalta novellien kirjoittajalta.

****

Toinen lukemani novellikokoelma on Anna Tommolan Seitsemäs käsiala (2011, WSOY), joka on kirjoittajan esikoiskokoelma. Teos on jaettu kolmeen osaan ja siinä on 12 novellia ja 170 sivua. Osille on annettu nimet ja ne ovat siinä mielessä enteelliset, että kun viimeinen osa on nimetty "ei ole mitään todellista", novellit astuvat sen verran todellisuuden ja ymmärrettävyyden yli, että oma innostukseni sammui pian kolmannen osan alun jälkeen.

Kun Malkamäen novellit kertoivat keski-ikäisen naisen elämästä, Tommolan novelleissa taas on päähenkilöinä nuorempia naisia. Sellaisia, jotka tekevät nuoruuden väärinarviointeja, ja sellaisia, jotka pelkäävät tekevänsä jotain väärin. Tommolan novelleissa monet hahmot ovat hieman neuroottisen oloisia, eivätkä ehkä sen takia niin iske minuun. Lisäksi novellit ovat makuuni hieman liian tunnelmaa maalailevia, eikä niissä ole sellaisia mielenkiintoisia juonenkäänteitä, joihin Malkamäen novelleissa ihastuin.

Miehen käsi on naisen niskahiuksissa, tai naisen käsi miehen niskahiuksissa, joko tai. Sillä ei ole väliä, koska ei oikeastaan ole väliä silläkään, kumpi on nainen ja kumpi mies. Onhan näitä nähty. Toinen nyt kuitenkin olkoon selvyyden vuoksi mies, Martti, ja toinen olkoon nainen, Sirpa, vaikka on sinänsä aivan mahdollista, että he ovat molemmat miehiä tai molemmat naisia, tai että Martti on nainen ja Sirpa mies.

Itse pidän enemmän sellaisista tarinoista kirjoissa, joissa voin kuvitella selkeästi henkilöt ja tapahtumat; osa Tommolan novelleista työnsi minua sivuun ja kiinnitin huomiotani sellaisiin ehkä vähän epäolennaisiin asioihin kuin että tässäkin kirjassa liikutaan Sturenkaden ja tällä kertaa Mäkelänkadun risteyksessä ja että toisessa novellissa taas liikutaan siinä kaupunginosassa, jossa itse asun tällä hetkellä. Voimakkaimpana asiana nyt koko kirjasta jäikin mieleeni mietityttämään, että onko ostarillamme oikeasti ollut aiemmin Siwa, kun ainakin seitsemän viimeistä vuotta siellä on ollut S-market.

Pidin teoksen selkeimmistä novelleista, esimerkiksi ensimmäisestä "Iso mies ja keijukainen", jossa Mimosa rakastuu aina isoimpiin miehiin ja josta selviää oikeastaan koko novellikokoelman punainen lanka: suhteet, joissa toinen ei koskaan tule ymmärtämään toista täydellisesti, syystä tai toisesta.

Oi, hänessä asuu arvaamaton peto, Mimosa ajatteli pelonsekaisella riemulla ja luuli viimeistään sillä hetkellä lopultakin alkavansa rakastaa Joonaa todella. Minä en ole mikään peto, ajatteli Joona ja polki ja polki ja viimeistään siinä polkiessaan lakkasi lopullisesti pelkäämästä ja rakastamasta Mimosaa.

Niin he pyöräilivät kotiin hiljaisuuden vallitessa ja elivät vuosia sillä tavoin, toisistaan irti päästämättä.

Pidin Tommolan tavasta luoda miljöökuvauksia, sekä tuoda eläväksi nuoren naisen maailmaa. Viimeisen osan novellit tosin menivät hieman yli, enkä saanut niistä niin hyvin kiinni. Tommolan ja Malkamäen naisten ero on siinä, että Tommolan naiset eivät tiedä vielä sitä, mitä Malkamäen naiset tietävät:

Marcel tuijotti kiiltävin silmin Tarua, joka vasta vuosia myöhemmin harjaantuisi täysin tunnistamaan, milloin miesten silmät kiilsivät kiihtymyksestä ja milloin pelkästä humalasta.

Arvioni Tommolan teokseen: + + + ½

Ja itselle papukaijan merkki novellien lukemisesta. Nykyelämässä tuntuu olevan juuri sen verran hetkiä, jolloin voi täysin keskittyä lukemaansa, että saa yhden novellin luetuksi. Siksi novellit ovat olleet alkuvuoden pelastus. Ei ole kokonaan lukeminen jäänyt. Novelleja olen lukenut kotona juuri sillä välillä, kun jommallakummalla lapsista on maailman tärkeintä asiaa, tai kun esikoinen pelaa jalista kuplahallissa, tai kun bussi menee lyhyen työmatkani.

****

Toivottavasti aika ja keskittyminen antaa myöten, sillä aion kyllä syventyä noihin jouluna aloitettuihin tiiliskiviinkin. Katsotaan, miten matsissa käy. Se on taas kerran lähdettävä norsun matkaan...