Lea Edwards: Juonittelevien jumalten kaupunki

Lea Edwardsin Juonittelevien jumalten kaupunki (2012, Nordbooks) viehätti sen takia, että kirja kertoo Kreikasta, Ateenasta.

Teoksen päähenkilö Leena tapaa Harryn Suomessa ja seuraa tätä Ateenaan, jossa päätyy asumaan Glifadan vuorelle, lähelle pääkaupunkia. Eletään 1990-lukua, jolloin Eurooppa muuttuu; Kreikassa kaikki kallistuu, ministerit vaihtuvat ja lakot pysäyttävät julkista liikennettä ja elämää. Teos on siitä kiva tarina ulkomailta, että siinä ei oikeastaan ollenkaan mietitä kulttuurien ja maiden eroja. Siis tämän enempää:

Kreikkalaiset kyselevät, mitä toinen tekee, saksalainen haluaa tietää, miten kulkee, ranskalaisetkin ovat menossa, mutta englantilaiset vain ovat.

Ateena on elämän taustalla, ja siihen tutustutaan, kun Leenan ystävät tulevat kaupunkiin: Ystävän ja Leenan mukana myös lukija saa kiertää Likavitos-vuoren, vanhan olympia-stadionin, Arkeologisen museon, Plakan, Akropoliin. Sellainen lukija, joka on kulkenut Ateenan kuumilla kaduilla,  ilahtuu tästä kierroksesta varmasti. Ainakin tätä lukijaa miellytti ja aivan erityisesti se, että Edwards kuljetti lukijan Glifadaan, jossa olen uinut elämäni ensimmäisen kerran meressä! (Olen todellakin 100-prosenttisen sisämaalainen.) Olen siis itse vieraillut Ateenassa ja sen lähiympäristössä hyvinkin joskus 1990-luvun loppupuolella, tarkkaa vuotta en nyt millään muista.

Kirja ei kuitenkaan ole Ateenan turistiopas, vaan siinä on tarina: elämä Harryn kanssa ja rauhallisesti etenevä arki, jolloin Leena tutustuu vuokranantajaperheeseen, ulkoiluttaa perheen ottamaa ja unohtamaa koiraa, hankkii ruokaa, kävelee pitkin kaupunkia ja ihmettelee näkemäänsä. Leppoisan elämän kuvausta: Leenakin on jo hurjimmat juoksunsa elänyt, sillä hänen lapsensakin on jo aikuisen elämän alussa. Kirjassa kuvataan ja pohditaan myös suhdetta, uuden miehen kanssa - ja vaikka välillä suhteessa näkyy pessimistisiäkin sävyjä, on suhde kuitenkin arkisiin uomiinsa sujahtava.     

Nyt oli minun vuoroni istua kotona ja odottaa miestä, joka kaatui iltaisin väsyneenä sänkyyn ja pyöriskeli siellä stressaantuneena puoli yötä. Vaimon tehtävä oli ruokkia mies, hieroa niskaa ja kuunnella iltaisin päivän uutiset.

Mitäs tästä kirjasta oikein muuta kertoisi? 161-sivuinen kirja oli oikein sopivan mittainen matka Kreikkaan. Ehkä kirja jäi hieman lyhyeksi, mutta koska tapahtumiakaan ei ollut niin paljon, niin pidempi teos olisi varmaan ollut tylsä. Vaikka tämä kirja ei ollut kovin räiskyvän värikäs, jäi siitä kuitenkin positiivinen kaiku soimaan päähän. Tällaisena kevään ensimmäisenä aurinkoisen lämpimänä päivänä ehkä vähän kiukuttaa Ateenassa asuvien kuumuudesta kiukkuaminen. Mutta ymmärrän kyllä, että liika on liikaa, ja se, että aurinkoa joutuu odottamaan, on juurikin hyvä juttu!

+ + + ½

Venytän hieman Eurooppa-haasteen rajoja ja liitän tämän maan Kreikka kohtaan.