Lukudiplomin loppukiri

Apua! Aika meinasi loppua,mutta sain luettua Lukudiplomi-haasteen loputkin kirjat, vaikka oli hieman pakko oikoa polkuja lopussa.

Hdcanisin kirjablogi-maailmaan tuoma lukudiplomi-haaste on nähtävissä täällä. Näistä kirjoista palaan kirjoittamaan vielä enemmän, mutta tässä siis loput luetuista kirjoista. Muut löytyvät tunnisteen lukudiplomi alta, sekä viimeisin kirja Auringon asema tämän vuoden tammikuun kirjoista.

Näytelmiä ja runoja:
Nikolai Gogol: Nenä

Jännitystä: Aino Kallas: Sudenmorsian 

Aino Kallaksen Sudenmorsian on ollut pitkään suosikkini kotimaisen kirjallisuuden puolelta. Muistan, miten kaiken kurjimuksen ja realismin piilosta Sudenmorsian iskeytyi tenttikirjakseni. Kirja loisti erilaisuudellaan, ja olin yllättynyt, että tällainen helmi on todellakin olemassa. 

Oli mahtavaa päästä lukemaan teosta uudelleen, ja tartuin innolla tarinaan. Sudenmorsian kuljetti minut samalta istumalta alusta loppuun, ja olin hämmästynyt, kuinka lyhyt tarina on.  Hieno se on silti, vieläkin. 

Sudenmorsian on tarina ihmissudesta, naispuolisesta sellaisesta. Viron Hiidenmaalla asuvat virolaiset ovat susijahdissa, kun Aalo kuulee suden kutsuvan häntä. Myöhemmin, Priidikin vaimona ja pienen Piretin äitinä, Aalo kuulee suden kutsun vielä kovempaa. Tarinassa vanhat uskomukset ovat arjessa mukana, ja erityisesti juhannut on aikaa, jolloin noituus on lähellä ihmistä. 

Niin autuus, jolla määrää ei ole, ja joka ei maallisiin mahdu, tuli Aalon ylitse, ja hänen sieluunsa vuodatettiin yönpalttinen onni, jolle ei ihmiskielessä ilmausta löydy sen ihmeellisen ja runsaan riemun tautta, jolla se janoovaisen juottaa. Vaan tänä hetkenä hän oli yhtä Metsän Hengen kanssa, sen väkevän Daimonin, joka hänet sudenhahmossa oli valinnut ja valtaansa ottanut, ja kaikki rajat raukesivat heidän väliltänsä, niin että he toinen toiseensa sulivat, niinkuin yhtyy kaksi kastepisaraista, ettei kenkään taida enää toista toisesta eroittaa.

Priidik alkaa epäillä Aalon toimia, varsinkin kun on huomannut jo aikaa sitten Aalon ihossa luomen, noidan merkin. Priidik ei halua uskoa vaimostaan pahinta, mutta alkaa uskoa, kun Aalo myöntää verensä kiehuvan välillä suden hahmossa. 

Pidin tarinasta edelleen, koska tässä kirjoituksessa ihmissusi on kirjoitettu niin, ettei se ole naurettava ollenkaan. Tarina on oikeastaan enemmän rakkaustarina kuin mikään muu. Kaunis ja katkera. 

Tehtävä: kirjoita uutinen. 

Hiidenmaalla ihmissusi

Hiidenmaalla liikkuu ihmissusi. Kylän krouvari näki suden lampaidensa kimpussa viime keskiviikkona. Hän ampui sutta jalkaan, jolloin susi loukkaantui lievästi ja lähti metsään jalkaansa nilkuttaen. 

Kuultuaan krouvarin tarinan suden retkistä metsävahti Priidik alkoi epäillä omaa vaimoaan, Aaloa, koska tämä ilman mitään kunnollista selitystä nilkutti omaa jalkaansa.  Aalo oli aiemmin huomannut vaimonsa ihossa luomen, joka tunnetaan noidan merkkinä. Lopulta Priidik kysyi asiaa suoraan vaimoltaan, eikä Aalo kieltänyt olevansa ihmissusi. 

Priidik ajoi vaimonsa pois kotoaan ja mies jäi yksinään pienen Piret-tyttärensä kanssa kotiin. Ihmissusi on vielä vapaana Hiidenmaan metsissä. Poliisi pyytää havaintoja sudesta yleiseen hätänumeroon ja kehoittaa ihmisiä olemaan erityisen varovaisia täydenkuun aikaan. 

Aino Kallas: Sudenmorsian (ensimmäinen painos v. 1928)
teoksessa Aino Kallas - valitut teokset 
1956 Otava 

***************************

Huumoria: Simo Hämäläinen: Kätkäläinen-sarja, josta kirjahyllystäni löysin 

Kätkäläinen ja naapurin mies -teoksen. Hämäläisen Kätkäläinen-sarja alkoi jo vuonna 1978, naapurin mies sen sijaan on kirjoitettu vuonna 2008. Simo Hämäläisen lukemista olen miettinyt jo aikaa sitten, öh, reilu vuosi sitten (postaus aiheesta). Ja kun lukudiplomissa tuli mahdollisuus tutustua Hämäläinen Kätkäläiseen, niin ilomielin aloin lukea tätä. 

Kätkäläinen eli Pietu (Pietari Aholainen) asustelee vaimonsa kanssa järvenrantamaisemissa ja katselee maailmamenoa: Naapurin lapset ovat ahneuksissaan myyneet perintötonttinsa, jonka on ostanut mies Venäjältä. Kyläläiset ovat kovasti ennakkoluuloisia ja miettivät, että mitä asialle voisi tehdä. Kätkäläisellä on kalastumökki aivan naapuritontin liepeillä, ja hän pelkää, että kalastusmökki revitään pois. Venäläiset lähestyvät Kätkäläistä juurikin kalastuksen tiimoilta, mutta he ovat vain valmiita ostamaan Kätkäläisen kalastamia kaloja. Ja seuraavaksi Kätkäläisen pitääkin sitten mennä kylään maistamaan venäläisten tekemiä kalaruokia, ja no, ottamaan vähän vodka-paukkuja. 

Kyläläisten pelkona on, että kohta koko seutukunta on venäläisten hallinnassa: 

Tässä on laskela siitä, milloin venäläiset omistaa kaikki Imatran ja Savonlinnan kiinteistöt, jos meno jatkuu entisellään. Imatra menee kakstuhattayhdeksäntoista, Savonlinna kakstuhattakakskolme. 

Vastusteluistaan huolimatta Kätkäläisen vaimokin Iitamaria on pian osallistumassa syöminkeihin, harjoittelemassa venäläisten ruokien tekoa ja opettamassa karjalanpiirakoiden leipomista. Kohta pariskunta joutuu puolustelemaan naapureitaan muulle kylälle. 

Kirja on kovasti savolainen, ja dialogi on kirjassa savoa. Tämä voi olla toispaikkalaiselle lukijalle kova pala, koska savo on mitä on. Itseäni savo tietysti miellytti, vaikka en olekaan kotoisin Savosta, niin murre on sama. 

Voi hyvät immeiset kun työ tietäsitte, miten höperöltä tuntuu, kun tiällä höpötettään kulukupuhheita täytenä totena ja immeisiä pelotellaan, jotta ryssät tulloo ja vie perunanvarrettii. Eiköön näille saloille mahu muutama joka sorttia, ja kohtahan myö vanhat kopekset kummiinnii tehhään tilloo. 

Kieli ei ole kuitenkaan muuri Kätkäläisen ja venäläisten välissä, sillä ainahan on ruoka. Ja vodka. 

Tämä oli hyväntuulen kirja, vaikka kirjan loppua kohden hieman juoni ja kirjaa kannatteleva punainen lanka tuntuikin ehtyvän. Pidin erityisesti savolaisuudesta - paitsi kielenä, myös tavasta ilmaista itseään.

Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja naapurin mies 
2008 Gummerus
230

Tehtävä: kirjoita kolme lööppiä ja ingressit 

Venäläiset ostavat Suomen maat

Savonlinnan järviseudulla kesämökit menevät kaupaksi ennätystahtia. Mökkien ja tonttien ostajat tulevat itärajan takaa. Savonlinna on tätä vauhtia ostettu kokonaan venäläisille vuoteen 2023, jos nykyinen ostotahti jatkuu. 

Mafiapomo muutti naapuuriin

Ruojankylän uusimman tonttiosituksen ostaja on venäläinen. Rikkaan miehen epäillään olevan mafiapomo. Paikalliset ihmiset ovat peloissaan. 

Kätkäläinen mafiapomon työpari

Ruojankylän uuteen tonttiin hulppean mökkinsä rakentanut venäläismies on saanut paikallisesta miehestä venäläismafiaan liittolaisen. Kätkäläisenä tunnettu Pietari Aholainen on nähty myymässä mm. isoja eriä kaloja venäläismiehelle. 

Tulevaisuuden taruja: Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Olen halunnut pitkään lukea Risto Isomäen teoksen Sarasvatin hiekkaa, ja näin kivaan haasteeseen sain sen nyt luettua. Jälkisanoissa Isomäki kirjoittaa, miten oli kirjoittanut tarinan melko valmiiksi jo ennen tsunamia jouluna 2004, mutta kirja sitten julkaistiin vasta vuonna 2005. Ajan hermoilla kirjailija on tosiaankin ollut, sillä tässä kirjassa leikitellään ajatuksella, että maailman yli pyyhkäisee megatsunami. Hieman karmaisevaa, kun muistaa mitä tapahtui. 

Teoksessa on monta paria, jotka eri puolille maailmaa tutkivat maapallon asioita. Intiassa Sergei ja Amrita tutkivat merenpohjaa ja miettivät, voiko tarujen atlantis lojua Intian vieressä merenpohjassa. Itse asiassa he ovat varsin vakuuttuneita, että voi, ja enemmänkin miettivät, että mitä tapahtui, kun merenpohjasta löytyy useampiakin vanhoja, hylättyjä kaupunkeja. 

Kari Alanen Suomesta on taas kehittänyt jäähdytysjärjestelmää, jolla napajäätiköt säilyisivät, eivätkä sulaisia ja hukuttaisi maailman ihmisiä. 

Teoksessa kritisoidaan paljon länsimaista ajattelutapaa: sitä, miten eurooppalaiset ovat omineet monet keksinnöt, kuten kirjapainotaidon, omiksi keksinnöikseen, vaikka muut keksivätkin asiat ennen Eurooppaa. Pääasiassa kirjan eri henkilöt kuitenkin yrittävät keksiä, miten estää uuden vedenpaisumuksen, jonka näkevät jäätiköitä tutkiessaan tuleviksi ja jonka seurauksen näkevät Intian meressä. Teosta oli rankkaa lukea - ei oikeastaan synkän tulevaisuudennäkymän takia, vaan sen takia, että siinä oli aika tieteellisesti, tai tieteellisen tyylillisesti selitetty tapahtumia. Ja vaikka kirjassa pyrittiinkin tuomaan intialaista näkökulmaa maailmaan, niin kovin länsimainen oli tuhonäkymä kuitenkin. 

Jos tielle osuvan ydinvoimalan jäähdytysputket eivät olisi syvällä maan alla, niihin iskevä megatsunami ei vain vaurioittaisi niitä, se veisi ne mennessään, ikään kuin ne olisi tehty ohuesta paperista. Entä jäähdytysjärjestelmän voimalähteet? Miten niiden kävisi? Sähköverkot kaatuisivat kaikkialla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa - - 

Kaiken kaikkiaan, olin tyytyväinen, että tulin lukeneeksi Isomäen kirjan, niin sen lukeminen ei enää kaivele lukusuunnitelmia. 

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

2005 Tammi

320 sivua

Tehtävä: tee kirjasta mainos

Haluatko tietää, mistä tarujen Atlantis löytyy? 
Tai, miten napajäätikkö oikeastaan sulaa?
Mitä tapahtuu, kun hypersupermegatsunami lähtee kohti ihmisiä? 
Haluatko tietää, kuinka paljon elämää on jäljellä?
Tai miten käy Sergein, tai ihanan ja kauniin intialaisen Amritan? 
Voittaako rakkaus maailmanlopun?
Armageddonia todempi tarina maailmasta, sen tuhosta ja sankareista. 
Lue tämä kirja ja järkyty: 
maailmanloppu voi olla yllättävän lähellä!

Matkalla: ElRamly:Auringon asema (jonka luin tammikuussa)