Niccolò Ammaniti tuli itselleni tutuksi tänä vuonna aivan uutena kirjailijatuttavuutena ja minkälaisena tulikaan! Luin jo aikaisemmin tänä vuonna Ammanitin teokset Minä en pelkää ja Juhla alkakoon, jotka saivat minut hämmästelemään, minkälaista kirjallisuus voi ollakaan. Taivaan ja maan väliltä (2008, Otava) jatkaa samaa sävyä: lukiessani kirjaa voin vain hämmästellä, mitä tämäkin kirja pitää sisällään. Kirjan kansi on ensinnäkin hämmästyttävän huonosti kirjaan sopiva, koska se tuo mieleen jonkun toisen maailmansodan aikaan liittyvän pienen orpopojan kohtalon. Kannen hämyisyys antaa kuvan, että tässä kirjassa käsitellään aihetta harmonisen tunteellisesti ja lempeästi. Kirja on kuitenkin jotain muuta.
Taivaan ja maan väliltä alkaa siitä, kun 13-vuotias Cristiano Zena isänsä käskyttämänä käy tappamassa naapuritontilla räksyttävän koiran. Isä kärsii päänsärystä, eikä kestä jatkuvaa haukkumista. Cristiano näkee, että koira haukkuu sen takia, että on juuttunut kiinni. Säälin häivähdys käy hänen mielessään, mutta lopulta Cristiano tekee isänsä tahtonsa mukaisesti.
Kirjan tarina vyöryttää lukijan päälle Cristianon isän, Rinon ja tämän työttömät ystävät: Quattro Formaggin ja Danilo Aprean. Miehet ovat hyvässä aikuisiässä, mutta heidän päivänsä menevät ryyppäämiseen ja naisten iskemiseen. Miesten taustoilta löytyy tragedioita, jotka saavat lukijan tuntemaan pientä myötätuntoa miehiä kohtaan. Kirjan tapahtumat ovat kuitenkin raakoja, ja herännyt myötätunto alkaa kadota, kun lukijana jouduin kohtaamaan kaiken sen, minkä miehet tekevät. Kolmikon suunnitelmana on ajaa traktorilla päin pankkiautomaattia ja ottaa automaatista rahat ja alkaa toteuttaa unelmiaan (, jotka tietysti vaativat paljon rahaa).
Suurena ryöstöyönä luonto ottaa maailman hallintaansa ja italialaiseen kylään iskee suuri myrsky, joka vaikuttaa omalla tavallaan tapahtumien kulkuun. Kirjan luvut on myös jaettu viikonpäiviin ja myrsky-yön tapahtumien ennen ja jälkeen oleviin tapahtumiin.
Ammaniti tuo tarinaansa mukaan henkilöhahmoja sitä mukaa, kun ne tulevat tarpeellisiksi. Lukijan ei tarvitse pitää mielessä näitä eri henkilöitä, koska ne tulevat mukaan vasta, kun on tarpeellista. Näin kirjan nopeasti vaihtuvat näkökulmat eivät haittaa, vaan pitävät kirjan tempon nopeana. Laitapuolen kulkijoiden lisäksi kirjaan astelee myös yhteiskunnan parempaa väkeä. Kirjan tapahtumat ja myrsky iskevät molemmat yhteen ja mikä kaaos siitä syntyykään! Samalla tavoin kuin Juhla alkakoon -teoksessa Ammaniti alustaa jotain suurta tapahtuvaksi ja se suuri on tapahtunut, katsotaan, kuka henkilöistä selviää ja kuka ei.
Kirja on samaan aikaaan järkyttävä, kiinnostava juonellisesti ja sanomaltaan, yllättävä - ja kaiken kaikkiaan Ammaniti kirjoineen on tämän vuoden suuri inspiroija itselleni. En ole osannut luoda yhdenkään hänen kirjansa kohdalla käsitystä siitä, mitä tuleman pitää, kun olen aloittanut kirjan lukemista. Ammaniti kuljettaa lukijana minua kauemmas kuin mitä haluaisin mennä, mutta pitää samalla sellaisessa otteessa, että en voi laskea irti.
2008, Otava
Come Dio comanda 2006
suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
513 sivua
Olen kirjailijan löytymisestä kiitollinen "Italialainen ateria" -lukuhaasteelle, jonka kokoan tässä postauksen lopuksi:
***********************
Tuulevi kirjoitti blogissaan vuosi sitten:
Italialainen ateria eli pasto italiano
Helsingin kirjamessujen teemamaa vuonna 2014 on Italia. Sen innoittamana haastan kirjabloggarikollegat ja etenkin itseni italialaisen kirjallisuuden pariin.
Italia sekä hyvä ruoka ja juoma kuuluvat yhteen niin erottamattomasti, että haasteessa syödään italialainen ateria näin:
- 1 teos = aperitivo
- 2 teosta = aperitivo & antipasto
- 3 teosta = aperitivo & antipasto & primo piatto
- 4 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo piatto
- 5 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno
- 6 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata
- 7 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi
- 8 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti
- 9 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé
- 10 teosta = aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé & digestivo
- enemmän kuin 10 teosta = kaikki edelliset ja ruokajuomaksi viiniä eli vino
Itse aloitin italialaiseen kirjallisuuteen tutustumisen ennen haasteeseen tutustumista, alkupaloina nautin teoksen:
1. Marco Malvaldi: Viiden korttipeli - Bar Lumen murhat (2014, Tammi) - aperitivo
ja liityin haasteeseen sen jälkeen, kun tiesin lähteväni kesällä Roomaan:
Löysin pian kirjailijan, jonka koko tuotanto piti ahmaista:
3. Niccolò Ammaniti: Minä en pelkää (2005, Otava, Seven-pokkari) - aperitivo & antipasto & primo piatto
5. Niccolo Ammaniti: Taivaan ja maan väliltä (2008, Otava) - aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno
Lueskelin Italiaa myös kirjailijoilta, joiden tuotanto ei kovin ihmeesti ihastuttanut:
6. Antonio Tabucchi: Taivaanranta (1995, Tammi, alkuperäinen -86) ja aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata
(2010, Tammi - keltainen pokkari, 1. suomennos 1986, alkuperäinen -63) - aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi
Kesäisen Rooman-matkan jälkeen pääsin tutustumaan italialaisiin kirjailijoihin, jotka näin ja koin vielä Helsingin Kirjamessuilla:
8. Silvia Avallone: Teräs (2014, Minerva) - aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti
9. Paolo Giordano: Ihmisruumis (2014, WSOY) aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé
10. Cristina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristituulessa (2014, Gummerus) -aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata & formaggi & frutti & caffé & digestivo
11. Giuseppe Catozzella: Et kai vaan pelkää? (2014, Like) - kaikki edelliset ja ruokajuomaksi viiniä eli vino
Pääsin osallistumaan Italialainen ateria -lukuhaasteeseen sekä lukemalla että näkemällä ja kokemalla. Erityisen voimakkaasti mieleeni jäi elämään tietysti ne kymmenen eläväistä päivää Roomassa ja Rooman ympäristössä. Oli myös huikeaa kuulla kirjailijoiden kertovan kirjoistaan Helsingin Kirjamessuilla. Huh, mikä mahtava lukuhaaste!
Ammanitin kirjat ovat kaikki tyystin omanlaisiaan, mutta kaikki hurjan hyviä. Olet kyllä ihan oikeassa, ettei tämän kirjan kansi sovi kirjan sisältöön. Minä luin tätä ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä tapahtumat oli minusta niin kammottavia mutta toisaalta en kerta kaikkiaan voinut olla lukematta.
VastaaPoistaToivoisin, että Ammanitin loputkin kirjat suomennettaisiin, kun ei tuo italia multa suju.
Hieno haastesuoritus! :)
Todellakin juuri tuollaisia ovat Ammanitin kirjat kuin kuvailit: Ällöttäviä, mutta ei voi olla lukematta. Melkoinen saavutus kirjailijalta! Ja todellakin, tahtoisin saada lisää suomeksi.
PoistaItsekin vähän hämmästyin, että Italiaa tuli luetuksi näin paljon. On kyllä aivan ihana maa!
Sinulla on ollut ihana Italia-vuosi. :) Calvino ei mahtunut minun lukulistalleni, vaikka pidän hänen kirjoistaan tosi paljon. Kaikkia en ole onneksi vielä lukenut, joten makupaloja riittää. :)
VastaaPoistaKyllä, Italia on tullut nyt kahlattua kirjojen parissa ja jonkun verran tutustuttua muutenkin maahan, Mielenkiintoinen maa kaiken kaikkiaan!
PoistaTaidan olla aiemminkin sanonut, mutta sanon nyt taas, että pidän Ammanitia ihan lahjakkaimpana italialaisena nykykirjailijana. Omaan makuuni Juhla alkakoon on ollut ehkä hienoin kokemus, mutta se ei poista sitä, etteivätkö hänen muutkin teoksensa olisi hienoja.
VastaaPoistaKyllä, Juhla alkakoon oli kyllä melkoinen elämys! Jos joskus kirjoittaisin kirjan, haluaisin että kirja olisi jotakuinkin samanlainen. Kamalan paljon kaikkea, räävitöntä menoa, mutta silti paljon ympäröivää maailmaa piilotettuna kirjaan.
PoistaTässä kirjassa oli paljon uskonnollisuutta, mutta se taisi mennä pahasta ohi, koska olen luterilainen, enkä oikein ymmärrä etelän uskontoa.
Ammaniti -faniklubiin kuulun minäkin. Hienosti sanottu tuo ' Ammaniti tuo tarinaansa mukaan henkilöhahmoja sitä mukaa, kun ne tulevat tarpeellisiksi. Lukijan ei tarvitse pitää mielessä näitä eri henkilöitä, koska ne tulevat mukaan vasta, kun on tarpeellista.' Olen harrastanut italian kieliopintoja 30 vuotta. Io non ho paura, Minä en pelkää oli se kirja, jossa en viitsinyt tarkistaa joka ikistä vierasta sanaa, vaan luin vaan. Semmoinen imu.
VastaaPoistaImu on kyllä melkoinen, kun 500 sivua menee ihan tosta vaan. Jotenkin täysin selittämätön tuo imu, ja tämän vuoden parhaita kirjoja nämä Ammanitit. Odotuksia ei ollut minkäänlaisia, koska en tiennyt aiemmin koko kirjailijaa, tai ohimennen vain huomannut olemassaolon, siksi varmaan kirjat ovat olleet niin hienoja lukea.
Poista