Katja Petrovskajan Ehkä Esther (2015, Tammi) vaikutti kiinnostavalta teokselta: entisen Neuvostoliiton kansalainen ja juutalainen Katja etsii sukuaa ja juuriaa Facebookin ja Googlen avulla pitkin Eurooppaa. Matkallaan sekä netissä että konkreettisesti tapahtumapaikoilla Euroopan kaunpungeissa Katja tuntee pääsevänsä lähelle sukulaisiaan, ja hän yrittää kuvitella omaa - ja myös Euroopan historiaa.
Hiukan ironisesti Petrovskaja kirjoittaa kirjansa saksaksi. Niiden kielellä, jotka yrittivät, ja osin onnistuivatkin, kukistaa hänen sukunsa ja ison osan eurooppalaisia. Katja käy seuduilla, jotka ovat osa juutalaisten historiaa: getoissa ja keskitysleireissä, mutta myös niillä kaduilla, joilla sukulaiset elivät ennen maailmansotaa.
Petrovskaja löytää suvustaan kuuromykkien koulujen perustajia ja opettajia, jotka ottivat opettaakseen kuuromykät puhumaan ja kirjoittamaan. Erityisen pitkäksi aikaa kirja pysähtyy tarkastelemaan Judas Sternin elämää. Isosetä Stern yrittää murhata saksalaisen suurlähettilään (/lähetystöneuvoston), ja attentaatista on arkistoissa niin paljon materiaalia, että siitä saa paljon materiaalia kirjaan. Katjaan asia vaikuttaa niin, että hänen isänsä syntyy ennenaikaisesti: asiasta järkyttynyt isoäiti nimittäin alkaa synnyttää ennen laskettua aikaa. Eurooppaan asia vaikuttaa niin, että Saksan ja Venäjän suhteet huononevat ennen toista maailmansotaa. Kiinnostavaa kirjassa onkin se, miten yksityinen ja yleinen historia vuorottelevat tarinan kulussa.
Kirjana Ehkä Esther on hieman poukkoileva ja tempoileva: toiset henkilöt saavat paljon tilaa ja toiset taas vähän. Kaunokirjallisesti tämä ei ollut kovinkaan huikea kirja, mutta historialliselta puoleltaan kylläkin. Kysymys kuuluukin, oppiiko ihminen jotain historiasta, vai jatkuuko sama ihmisryhmien vainoaminen?
Hitler tappoi lukijat ja Stalin kirjailijat, kuului isäni kiteytys jiddisin kielen katoamisesta. Sodasta hengissä selvinneet olivat taas vaarassa. Juutalaiset, puolijuutalaiset, neljännesjuutalaiset - taas opittiin maistelemaan prosentteja niin että kieli jäätyi kiinni kylmään rautaan. Heidät leimattiin isänmaattomiksi kosmpoliiteiksi, ehkä koska heitä tapettiin valtakunnanrajoista piittaamatta, ihmisiä, jotka ylläpitivät kiellettyjä suhteita ulkomaailmaan eivätkä siksi saaneet kuulua neuvostoliittolaisten veljeskansojen suureen perheeseen.
Kirjan on lukenut ainakin Lukutoukka.
Katja Petrovskaja: Ehkä Esther
2015, Tammi
Vielleicht Esther, 2014
suomentanut Ilona Nykyri
272 sivua
Tämä oli kyllä kiinnostava kirja, vaikkei sydäntäni vienytkään. :)
VastaaPoistaSamoja ajatuksia, kyllä!
PoistaKuulostaa oikein hyvältä, vaikkei ehkä kaunokirjallisesti, niin aiheeltaan kyllä. Yleisen ja yksityisen historian sekoittuminen on aina kiinnostavaa.
VastaaPoistaAihe tosiaan oli kiinnostava. En tiedä miksei tätä ole puristettu enemmän kaunokirjalliseen muotoon, mutta kiinnostava näinkin tietty.
PoistaKun näin tämän syksyn katalogissa niin kiinnostuin. Sittemin olen tullut siihen tulokseen ja tätä sinun arviosi vahvistaa, että ei ole kiirettä tätä lukea. Tosin, kuten Elina tuossa ylempänä kirjoittaa, niin yksityisen ja yleisen liittyminen toisiinsa on kyllä kiinnostavaa. On ehkä nyt vaan kiintiö täynnä sodan aihepiiriä.
VastaaPoistaSodasta on paljon kirjoja, ja välillä niitä tulee yliannos. Välillä sitten taas hyvä muistuttaa, mitä historiassa on tapahtunut. Aika merkittäviä asioita tämän kirjan tapahtumissa sekä yksityisen että yleisen tasolla. Kiinnostavaa tosiaan.
Poista