Sivut

tiistai 23. elokuuta 2016

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa (2016, Gummerus) tuli luettavakseni kirjalistojeni ulkopuolelta. Usein huomaan uutuuskirjat kirjaston uutuusluettelosta, ja sieltä löytyi tämäkin teos. Aluksi epäröin kirjan lukemista, sillä se vaikutti hieman paksulta (lähemmäs 400 sivua), mutta lopulta kun avasin kirjan, huomasin nopeasti, että tämän kirjan lukeekin vauhdilla. Välillä sellainenkin asia kuin iso fontti ja riviväli huokuttelee lukemaan kirjaa... hassu juttu. 



Kaksi ihmistä minuutissa vie lukijan yliopistoon, tutkijoiden maailmaan ja toisaalta Aasian kyliin, joissa pieni suuri vihollinen, malariaa levittävä hyttynen, vaanii ihmisiä. Alina on elänyt jo vuosia uppoutuneena tutkijan työhönsä, koska hänen yksityiselämänsä on kokenut kovia. Niinpä hänet on helppo houkutella Pohjois-Thaimaan sademetsiin tutkimaan paikanpäälle, miten malaria muuttaa muotoaan. 

Aasiassa Alina, ja varsinkin hänet matkaan houkutellut lääkäri Lotte, huomaa, mitä tarkoittaa, kun tutkimuskohteesta tulee oikea henkilö. Lotte on tutustunut pieneen Kian-poikaan vuosia aiemmin; sairaalaan Kian tulee taas, kun hänen pikkusiskonsa sairastuu. Aasialaiset potilaat tulevat siis lähelle, mutta olisin silti kaivannut oman äänen antamista Kianille, koska kaikesta huolimatta poika ja tämän sisko jäivät Loten ja Alinan tarkastelunkohteeksi. 

Tutkimuksen lomassa Alina kipuilee yksityiselämässään: hänen rakkaansa kuoli auto-onnettomuudessa, minkä jälkeen Alina ei ole halunnut avautua kenellekään. Hänen uskonsa tieteeseen horjuu, sillä vaikka tiede selittää asioita maailmasta, ei se voi selittää sattumaa: miksi joku joutuu onnettomuuteen, vaikka on nuori ja terve? Alina tapailee pientä Sellaa, joka on hänelle rakas. Pidin kirjassa siitä, että Alinan elämä avautui vähän kerrassaan. Kirjaa oli kiinnostava lukea juuri siksi, että joutui odottamaan asioiden selviytymistä. Jännitystä kirjaan toi taistelu malarian parissa, ja helpotusta kaukokaipuuseen tapahtumien sijoittuminen Aasiaan. 

Minua on petetty, ajattelin. Sillä vaikka tiede erottaa sattuman säännönmukaisuuksista, se ei ikinä pysty suojelemaan sattumalta. Se ei tarjoa lohtua, ei taivasta, ei paratiisia, uudellensyntymää, toisia elämiä toisaalla, ei yhtään mitään


Kaiken kaikkiaan, pidin kirjasta, koska se taisi päästä yllättämään minut ja tarina vain parani loppua kohden. 

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
2016, Gummerus 
384 sivua

6 kommenttia:

  1. Onpa tällä kirjalla kaunis kansi! Ei vain kannen vuoksi, vaan tietenkin muutenkin, tuntuu että pitäisin tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, piti laittaa lisämaininta kannesta, se on todellakin kaunis ja kovin epätyypillinen suomalainen kirjankansi, siksi niin pirteä myös. Ja tarina oli kiinnostava.

      Poista
  2. Yhdyn Katjan sanoihin, minuakin alkoi nyt kiinnostaa...

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidin tästä paljon. Jäin miettimään tuota oman äänen antamista Kianille - toisaalta se olisi syventänyt joitakin teemoja, mutta sitten olisin kyllä ehkä kaventanut Loten osuutta, jottei kirja olisi paisunut liiaksi. Kaiken kaikkiaan hieno esikoisromaani, vaikkei olekaan saanut niin paljon huomiota kuin jotkut muut kesän/syksyn esikoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, mietin samaa, että sitten olisi joku muu kohta muuttunut toisenlaiseksi. Kirjailijan valinnat varmaan jostain syystä syntyneet.

      Poista