Kaikelle on aikansa

Kuten on monesti tullut eri kirjablogeissa huomattua: jokaiselle kirjalle on oma aikansa. Aloitin Desain Menetyksen perintö -kirjan lukemisen jo viime vuoden puolella - mutta lukeminen ei edistynyt. Nyt ahmin sitä, jokainen sivu on nautinto - ja sitä nautintoa ei tee mieli lopettaa, eli nautin kirjaa hitaasta herkutellen. Enkä voi käsittää, miten en siitä aiemmin pitänyt.

Katsoin eilen elokuvan Swades (kotimaa), jossa käsitellään samoja teemoja kuin Desain kirjassa (osittain). Muistin, että olen katsonut leffan aiemminkin, mutta inhosin sitä silloin. Nyt elokuva sai niin hyvälle mielelle, että se jäi kantamaan hyvää mieltä tähänkin päivään.

Aina kaikelle tuntuu olevan oikea hetki ja aika. Tänään jäin ensimmäisestä bussista oven ulkopuolelle ja kiukustuin niin, että valitsin toisen (hitaamman) reitin. Sain kuitenkin samalla lukuaikaa Desain kirjalle, joten voitin kuitenkin. Voisin myös kiukutella, että ulkona on kamala lumimyräkkä, mutta matka töihin kesti pidemmän aikaa ja ehdin lukea kirjaa enemmän.

Joskus taas oikea aika ja hetki on jo mennyt. Kauan aikaa sitten. Joskus tapaa ihmisen, kirjan, elokuvan, minkä tahansa ja miettii, että kunpa aika olisi otollisempi.

Ajan ja kohtaamisen osuminen yksiin. Onko se kohtaloa vai sattumaa?
Kohtaaminen oikean ajan jälkeen tai ennen sopivaa aikaa on kuitenkin kohtaloista karmaisevin.