Juuri kun piti sanomani, että kyllä on parasta, että lapset oppivat päiväkodissa askartelemaan, kun itse en välttämättä olisi tajunnut, uskaltanut tai halunnut opettaa lapsiani käyttämään saksia, niin osui silmiini
joka lyttää askartelun näpertelyksi.
Amy Chua kertoo kirjassaan Tiikeriäidin taistelulaulu – Battle Hymn of the Tigermother omista aasialaisista kasvatusperiaatteistaan, jotka poikkeavat täysin länsimaisten lelliäitien kasvatuksesta.
Askartelu on muuten siitä jännä juttu, että sitä ei joka maailmankolkassa harrasteta. Aika monesta se on kuitenkin hauskaa.
Näin totesin, kun lykkäsin opiskelijoilleni askarteluvälineet eteen ja komensin pääsiäiskorttien tekoon.
Näin totesin myös ysiläisten kanssa. Myös niiden poikien kanssa, jotka eivät oikein mitään (muuta) halunneet tehdä äikän tunneilla.
Olen myös itse intoutunut askartelusta, ja välillä tekee mieli jatkaa vielä kun lapset väsyvät.
Että ei nyt ihan hei lytättäis sitä askartelua...
Mun on ihan palava pakko tutustua tuohon Amy Chuan teokseen.
Tiedänpähän, miten me leijonaäidit eroamme tiikeriäideistä.
Itselleni tulee ainakin sellainen mielikuva heti, että tiikeriäiti taistelee altavastaajana muita vastaan ja taistelee lapsensa menestykseen,
kun taas tällainen leijonaäiti on varma lastensa menestyksestä ja pärjäämisestä, että se alkaa murista vasta sitten, kun huomaa, ettei näin jostain syystä menekään.
Luulen, että tämä asenne johtuu enemmän meidän maailmojen erilaisuudesta, eikä siitä, että äidit olisivat jotenkin erilaisia.
No, kauheinta on, että toisen äidin tavat nähdään aina jotenkin paitsi erilaisina
myös huonompana.
Minusta äitiys ei ole kilpailua,
vaan jokaisella äidillä on sama päämäärä,
tavat voivat olla erilaiset.
Yksi päämäärä meillä ollaan tavoista riippumatta kuitenkin saavutettu:
aamukahvi äidille.
Hyvää äitienpäivää
siis kaikille
- sekä tiikeriäideille
että leijonaemoille!
Tää alkais nyt jännätä, että saisko tämä oikean kirjan....
heti kun olen pyyhkinyt märän lattian kahvinkeitinvesistä,
urhoollisesti jo söin epäilyttävän vetisen leipäpalasen.
Kyllä, äitienpäivät ovat ihan parasta.
Lukaisin myös aamupalani ääressä (jonka tein itse, koska teinit halusivat nukkua) tuon Hesarin tiikeriäitijutun. Aika hämmentävää! Vertailu oli kiva, sillä lopputuloskin oli sama: lapsi menestyi. Keinot vain olivat täysin vastakkaiset. Pistää miettimään...
VastaaPoistaKirja kiinnostaisi myös minua, joka ei oikein keksi, mihin eläimeen vertautuisi :)
Aurinkoista äitienpäivää!
Hyvää äitienpäivää! Mie odotan tuon Tiikeriäidin teoksen lukemista, tuntuu olevan aika vihattu teos. :)
VastaaPoistaMinä taidan jättää lukematta, saan vaan jonkun kompleksin :-)
VastaaPoistaJa sitä paitsi, voin huoletta jättää nyt kaikki kasvatusoppaat siksikin, että meillä alkaa olla kasvattamiset kasvatettu. Lopun aikaa saavat rehottaa ja rönsyillä itse. Tai no, totta kai pitää olla tukikeppinä ja lannoittajana tarpeen mukaan, mutta kaikenlainen kitkeminen ja muotoilu on (onneksi) myöhäistä. Hmm.. eipä näemmä tullut nyt eläinmetaforaa millään!
Booksy: kasvatustyön hyviä jälkiä on leppoisaa katsella =) Mitähän noita muita eläinemoja sitten olisikaan, mihin aina tuppaa vertautumaan. Mulle jellonat on läheisiä...
VastaaPoistaHanna: joo, amerikka sekaisin, kun niitten darling ei olekaan se paras juttu. No, mun mielestä sellainen sweatie ja darling -kieli on kyllä varsin kivaa, kun päiväkodissa kuuntelee. Suomalaisen tiuskimisen voittaa...
Kirsi: Niinpä, yleensä näissä mammamatseissa ei kukaan voita. Ei aina varsinaisesti häviäkään... Kilpailun sijaan voisi miettiä sitä toisen tukemista...