Pino lastenkirjoja

Koska saimme urakoitua isoimman kasan lastenkirjoja kirjastoon takaisin,

niin sieltä sai tuoda vähän takaisinkin.

Teen nyt pitkästä aikaa katsauksen lastenkirjoihin, sillä ne ovat vihdoin vaihtuneet meidän hyllyssä.

Aika monessa blogissa on muutenkin esitelty lastenkirjoja, joten yritän poimia tällaisia, joita en ole muissa nähnyt.

Nämä ovat meidän lasten (4 ja 6) mieleen.

Ja pikkaisen äidinkin.

Pinon päällimmäisenä on

Jonathan Longin Kutiseva katti (2010, Aurinko kustannus), kuvitus Korky Paul. Sama kokoonpano on tehnyt myös kaksi muuta kirjaa: 

Koira joka osasi kaivaa ja Ontuva aasi.

Kutisevan katin idea on lyhyt: kissa saa kirpun ja rapsuttaa itsensä mahdottomiin paikkoihin ja asentoihin, jotka meitä kissojen ystäviä suuresti naurattavat ja ilostuttavat.

Meillä ollaan enemmän kissa- kuin koiraihmisiä, viikonlopun suosikkisarja on Karvinen, joten kyllä tämä meihin iskee. 

Etenkin äitiin, joka ei voi olla nauramatta hassuille kissoille. 

Kirjan juonesta sen verran vielä, että kissa löytää pelastuksensa, mistäs muualta kuin hieman isomman kissan kainalosta.  

Elina vieraalla maalla on kaksikon Jukka Laajarinne (kirjoittanut) ja Pekka Rahkonen (kuvittanut) hieman vanhempi tuotos (2008, WSOY). Laajarinne on novellisti ja kirjoittanut lastenkirjoja nopean vilkaisun jälkeen yli kymmenen, Rahkonen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja, jolla näyttäisi olevan muitakin lastenkirjakuvituksia.

Tässä kirjassa Elina muuttaa vanhempiensa kassa Kumarkandiin, jossa melkein kaikki oudoksuttaa ja pelottaa Elinaa.

Äiti lohduttelee Elinaa, että kyllä kaikkeen tottuu.

Ja niinhän siinä käykin, että Elina oppii uudet tavat, kielen ja saa uusia ystäviä.

Kunnes sitten onkin taas kotiinpaluun aika. 

Valitettavasti Elina osaa taaskin ne väärät tavat, ja niinhän siinä käy,

että kotiinpaluushokki on alkamassa.

Hauska kirja, jonka voisi vaikka jokainen lukea lapsilleen. Eri ihmisillä on erilaiset tapansa. Ne saattavat olla hämmentäviä ja pelottavia, mutta niihinkin tottuu.

***

Sitten pojan valinta:

Maailman ympäri -seikkailu (2011 google earth), kirjoittanut Clive Gifford ja kuvittanut William Ings. Siis, mun 6-vuotiaani on jo ihan nettinörtti, vaikka en ole edes antanut lupaa tietokoneiluun. Synkästi sanoisin, että tämä kirja on julman kiero keino saada lapset google earthiin tai sitten voisin ajatella positiivisemmin, että kirjassa kietoudutaan näppärästi nettimaailmaan. Eihän kirjojen tai netin tarvitse toisiaan poissulkea? 

No, kirja neuvoo matkustamista google earthin kanssa: siinä annetaan tehtäviä esim. Lontoossa: laske Big Benin kellot, matkusta Thames-jokea pitkin. Kirjassa (ja google earthissa) käydään muinaisessa Roomassa, Tansaniassa ja Tokiossa...

.... Himalajalla ja Intiassa. Ja monessa muussa paikassa.

Kyllä tämä on ihan kiva kirja, vaikka vähän ärsyttääkin se, että kirjaa luetaan netin kanssa. Sivuja voisi olla enemmänkin, sillä onhan tämä nykyajan maailman ympäri 80 päivässä -seikkailu, ja maailmassa on niin monta paikkaa, joihin olisi mukava päästä. Ja ollaanhan me tutustuttu siihen vanhaankin versioon...

Tykätään, ja tämä taitaa olla 'pakko' hakea omaksikin.

****

Pija Lindenbaumin kirjoihin tutustuin vuosi sitten ja olin aivan ihastuksissani, sillä Lindenbaumin kirjat vetävät hieman överiksi: Kun Ollin äiti unohti oli järkyttävän hauska: siinä äiti on muuttunut lohikäärmeeksi ja unohtanut, mitä äidin pitää tehdä; Henna ja hurjat hirvet ja Henna ja harmaat sudet olivat myös paitsi hauskoja myös ehkä jopa vähän pelottavia, mutta kaikissa kirjoissa on aina ollut tärkeää sisältöäkin, hirvi-kirjassa esimerkiksi ainoan lapsen ja sisarusparven elämien vertailu. Kirja jälkeen ainoa lapsi saattaa olla tyytyväinen elämäänsä... 

Kenta ja barbiet (WSOY) kertoo Kenta-nimisestä pojasta, jonka isä on vaatekaapin kokoinen järkäle ja toivoo pojasta jalistähteä. 

Päiväkodissa Kenta kuitenkin tuskailee poikien leikkejä ylipäätään: miksi aina pitää ampua ja sotia ja taistella?

En tiedä, ehkä monenkin pojan mieltä pohdituttaa se, että onko aina pakko taistella. Omani tuli pari viikkoa sitten päiväkodista ja oli valmis lopettaman uransa tarhalaisena, kun ei enää jaksanut taisteluleikkejä. Onneksi päiväkodissa on taas keksitty muitakin aktiviteettejä, kuten ikuisuusprojekti 'kaivamme tiemme Kiinaan hiekkalapioilla', niin voi leikkiä jotain muutakin.

Lindenbaumin kirjassa Kenta alkaa haaveilla barbeista ja haluaisi leikkiä tyttöjen kanssa rauhallisempia leikkejä.

Lopulta erilaisten roolinottojen ja -vaihtojen jälkeen päästään pihalle pelaamaan fudista prinsessamekoissa. 

Pidän Lindenbaumin tavasta käsitellä pienen ihmisen päätä vaivaavia asioita. 

No, ehkä pikkuisen ylilyönnein, mutta tehokkaasti. 

****

Olen huomannut taas, että kirjastossa on työntekijöitä, joilta voi kysyä apua.

Menin kirjastoon pojan asialla kysymään, että onko teillä sellaista kirjaa, jossa kerrotaan, mitä muurahaiset syövät.

Löytyihän sellainen, 6-vuotiaallekin sopiva.

Muurahaisen päiväkirja (1999, Valitut palat !) ja samaan sarjaan kuuluva Sammakon päiväkirja (Steve Parker tekijänä).

Kirjoissa kerrotaan pientä viehättävällä tavalla siitä, miten muurahaiset elävät ja mitä ne tekevät päivän aikana.

Kyllä meillä kuunneltiin ja katseltiin tarkkaavaisina.

Ja löytyi sitten vihdoin sekin sivu, jossa kerrottiin, mitä muurahaiset syövät.

Ongelma tuli ratkaistuksi, ja poika piirsi (!) paperille kaiken, mitä muurahaiset syövät, muistiinpanoiksi. Paperi lähti päiväkotiin mukaan ja sillä ilmeisesti vietiin tiedonmuruset eteenpäin päiväkotikavereille.

Ja kyllä ne muurahaiset ovat kiinnostaneet paitsi kirjoissa myös luonnossa.

Poika selvästikin haluaa kirjoista tietoa mieltään polttaviin kysymyksiin. Hyvä niin, sillä äidin (ja isin) tiedot ovat rajalliset. Poika on myös huomannut, että äiti on keksinyt hätävalheen jos toisenkin vastaukseksi niihin kysymyksiin, joihin ei vastausta oikeastaan edes tiedä.

Meillä kysyttiin jo pari vuotta sitten, että miksi bussin ikkunat huurtuvat ja itse aloin odotella pojan koulun alkamista...

Nyt odottelen sitä siksi, että into ja halu oppia säilyisi vielä sinne asti.

Kyllä meillä ollaan niin innoissaan jo tulevista läksyistä

(eihän tässä ole enää kuin reilu vuosi aikaa odotella...), että pitää varmaan alkaa keksiä jotain korvaavaa tekemistä...

Ja, onhan meilä kirjat.

Ja netti.