Kamila Shamsie: Poltetut varjot

Kamila Shamsien Poltetut varjot (2010, Gummerus) oli taas todiste siitä, että väärään aikaan aloitettu kirja kannattaa sulkea ja säästää myöhempään lukuhetkeen. Aloitin kirjan jo aikaa sitten, mutta jaksoin vain hieman alkua, ja nyt se oli pääsiäiseni helmi.

Kirja rakentuu neljästä eri osasta, joissa kirjan tapahtumat kietoutuvat japanilaisen Hirokon ja tämän lähipiirin ympärille, 

eri osissa liikutaan eri ajoissa ja paikoissa: 

Nagasaki, 9. elokuuta 1945

Delhi, 1947

Pakistan 1982 - 1983

New York, Afganistan 2001 - 2003

Kuten paikoista ja vuosiluvuista voi nähdä, kirjan tapahtumien näyttämönä ovat suuret historialliset tapahtumat ja käännekohdat: ydinpommi, brittien lähteminen Intiasta, Pakistanin synty ja WTC-isku. 

Jotenkin kirjan tyyliin kuuluu, että kirjoitan siitä päivänä, jolloin Osama bin Laden kuoli.

Kirja siis henkilöityy japanilaisen Hirokon ympärille, joka on juuri hyvästellyt rakastettunsa, Konrad Burtonin, ja katselee Nagasakin kauneutta, kun hän tuntee oudon lämmön ihollaan. 

Samalla kun Hirokon ihoon palaa ydinpommin jäljet, hän näkee, miten se kaupunginosa, johon Konrad käveli, katoaa.    

Koska Hiroko ei tiedä, mitä tekisi, kun hänen rakastettunsa ja koktinsa on tuhottu, hän lähtee Delhiin, Intiaan tapaamaan Konradin perhettä - ja hän ystävystyy Konradin sisaren, Elizabethin ja tämän miehensä, sekä heidän poikansa kanssa. Brittiläisperhe asuu Delhissä etuoikeutettua elämää, joka on kuitenkin päättymässä, sillä Hiroko on osunut paikalle juuri aikaan, jolloin Intia haluaa itsenäisyytensä britti-imperiumista. Perheellä on myös palvelija, Sajjad, jolle Hiroko puhuu murheensa ja jolle hän ensimmäistä kertaa paljastaa poltinmerkkinsä.

"Olen kuullut, että englantilaiset sanovat: ihmisen pitää antaa olla surunsa kanssa yksin. Mutta urdun kielessä ei sellaista sanontaa ole. Urdun puhujat ymmärtävät vain ajatuksenm että keräännytään yhteen, ja kaikista tulee surunsyöjiä - jotka syövät kukin osansa ihmistä kohdanneesta surusta. Kumpaa sinä haluat: puhunko minä englantia vai urdua?"

Kirjassa on paljolti kyse kulttuureista, uskonnoista ja kielistä, sekä juurista. Väärinkäsitysten selvittyä Hiroko lähtee Sajjadinsa perään ja he lähtevät Intian sekavaa tilannetta pakoon häämatkalle. Kun he yrittävät palata Delhiin (Dilliin, niin kuin Sajjad sitä nimittää - dil = sydän), ei se olekaan mahdollista, koska Intiasta on syntynyt Pakistan ja Sajjad on muslimi: hänellä ei ole enää pääsyä Intiaan. Niinpä Sajjadin ja Hirokon on muutettava Pakistaniin. Pakistanissa he elävät onnellisina vanhempina: heille on syntynyt poika, Raza, vaikka Hiroko onkin elänyt varmana siitä, että hän ei voi koskaan saada lapsia, kiitos atomipommin säteilyn. Kirjassa on paljolti kyse on myös toisen kohtaamisesta:

Joskus, kun Hiroko muisteli avioliittonsa ensimmäisiä vuosia, hän hahmotti sen parhaiten jatkuvana neuvottelujen sarjana - yhtäällä Sajjadin käsitys kodista yhteisöllisenä tilana ja toisaalla Hirokon käsitys kodista yksityisenä turvapaikkana. - - Hirokolle oli selvää, että heidän avioliittonsa onnistuminen perustui heidän keskinäiseen kykyynsä mukautua neuvotteluissa saavutettuihin tuloksiin - vailla katkeruutta siitä, kumpi oli kulloinkin joutunut antamaan enemmän periksi.

Elämää avioliitossa ei sen enemmän kuvata, koska kirjassa on hurja hyppäys toisen maailmansodan ajoista 80-luvulle, jolloin seurataan perheen pojan Razan elämää. Raza on pärjännyt koulussa, ja hänen isänsä luottaa, että pojasta tulee lakimies. Mutta, Raza ei meinaa päästä loppukokeista läpi.

Apuun saapuu Harry Burton, Hirokon entisen rakkaansa sukulainen, joka opastaa Razaa niin, että tämä selviytyy kokeesta. Raza unelmoi tulevaisuudesta USA:ssa, jonne haluaisi päästä Harryn avustamana opiskelemaan. Opiskelu kuitenkin maksaisi liikaa, eikä Razalla ole enää haluakaan lähteä; sen sijaan hän alkaa ystävystyä afganistanilaisten poikien kanssa ja Raza tekeytyy afgaaniksi päästäkseen katsomaan salaista leiriä, jossa muslimijoukot harjoittelevat. Elämä on epäilyjä täynnä: Harry-ystävän takia Razaa epäillään CIA:n vakoojaksi. Myöhemmin Raza päätyy USA:n puolelle ja huomaa, että vielä kerran häntä epäillään. Hän tuntuu aina olevan vääränlainen, eikä istu maailmaan missään. Razan rakkaus on kielet, eikä hän ole koskaan löytänyt paikkaansa kovassa maailmassa, jossa isä vaatii hänestä lakimiestä, muslimit sotilasta ja äiti toivoo hänen onnellisuutta.

Sajjadin kuoltua Hiroko löytää itsensä New Yorkista, vanhan ystävänsä luota. Myös Harryn tytät, Kim, kuuluu Hirokon lähipiiriin. Kim, joka pelkää isänsä puolesta ja joka kaipaa isäänsä. Isää, joka on töissä Pakistanin ja Afganistanin rajalla. Kim, joka kohtaa Razan ja jonka ajatukset ratkaisevat myös Razan lopullisen kohtalon. Kim, joka elää WTC-iskujen New Yorkissa.

Shamsien kirjasta tuli mieleeni vahvasti Kiran Desain Menetyksen perintö, sillä molemmissa kirjoissa kuvataan vahvasti sitä, miten erilaiset maailmat kohtaavat, miten ennakkoluulot haittaavat elämää toisten kanssa. Shamsien kirjassa oli vaarana se, että historian valtaisat tapahtumat hukuttavat henkilönsä, mutta henkilöt sinnittelivät, vaikkakin myös suuret aikaharppaukset yrittivät estää pinnalla pysymisen. Molemmissa kirjoissa on pohdintoja toisen kohtaamisesta, Shamsiella loppuratkaisu kietoutuu juurikin siihen, voiko ihmisen nähdä omien ennakkoluulojensa läpi: ottaako vastaan ihmisen vai värittyykö mielipide ennakkoluulojen läpi. Shamsien kirjassa toiset osaavat kohdata toisensa, toiset taas eivät. Ironisinta on se, että intialaiset ja pakistanilaiset voivat kohdata toisensa New Yorkissa ja he voivat jopa puhaltaa yhteiseen hiileen, kun heidän edustamat taksikuskit suunnittelevat lakkoa. 

Shamsien kirja on kovasti tutustumisen arvoinen, suosittelen kaikille!

Tästä ovat kirjoittaneet myös

Anni m. 

Leena Lumi,
Sanna,  

Hesari.