Läski ja juoppo - the Bollywood Real Story

Sattuipa silmiini, kun Suomen lehdistö julkaisi Bollywood-uutisen: Ilta-Sanomien uutiskynnys ylittyi sellaisesta tärkeästä tiedosta, että lapsen saanut näyttelijätär/kaunotar Aishwarya Rai on lihonut ja miten tähdettären fanit kokevat itsensä petetyiksi. Daily Mailin otsikossa nähdään lantiolle kertyneessä läskissä maanpetturuuden ainekset. Bollywoodin juorusivustolla Rain kiloja kommentoidaan mm. näin kauniisti:

5 months after,Ash looks terrible, especially when she has all the money to spend on hiring a personal trainer.

Oh God what has she done to herself??? There’s NO excuse to be that fat when you’re filthy rich and can have personal trainers, chefs and what not on a whim.

Rehellisyyden nimissä, onhan noita kiloja Raille kertynyt. Ainakin jos vertaa tähän vuoden 1994 Miss World kuvaan. Kenellepä ei tulisi paha ja nostalginen olo, kun katsoo omia kuviaan vuodelta -94? Tietysti olettaen, että on syntynyt pikkuisen aiemmin kuin vuonna 1990.

Mutta kiloista huolimatta, minusta naisen tekee kauniiksi positiivinen asenne, mikä näkyy kauniissa hymyssä.

Jos kauneus on synonyymi nuoruudelle, mennään pahasti vikaan, sillä kukaan ei pysy ikuisesti nuorena. Kauneusleikkaukset, dieetit, voivat pitää angeline joliet ja beyoncet, puhumattakaan victoria beckhameista, keinotekoisesti rasvattomana ja rypyttömänä, mutta kukaan ei voi mitään sille tosiasialle, että maan vetovoima viettelee jokaisen lopultakin.

Luulen, että tässä(kin) tapauksessa vain se tosiasia, että elokuvamaailman ihmiset ovat oikeita ihmisiä, eivätkä lapsuudenleikkien barbie-nukkeja, on iskenyt päin ihmisten kasvoja. Todellisina ihmisinä näyttelijätkin vanhenevat, lihovat ja joutuvat laihuutensa eteen tekemään töitä. Elokuvameikit peittävät virheet, kuvankäsittely vie jokaisen lähemmäksi kauneusihannetta (mikä se kulloinkin on), eikä rähjäisenä lehtien sivuillakaan esiinnytä.

Aishwarya Rai on minusta kaunis, oli kiloja enemmän tai vähemmän. Olen aina ajatellut myös, että Rai on paitsi kaunis myös fiksu, sillä hän on käyttänyt misseytensä edukseen. Hän on luonut mahtavan Bollywood-uran esimerkiksi upeana tanssijana, esimerkiksi Devdas-leffassa on upea tanssikohtaus. Jotta prinsessa-satu olisi täydellinen, Rai meni naimisiin Abhishek Bachchanin kanssa, joka on Bollywood-tähti toisessa sukupolvessa. (Abhishekin isä Amitabh näyttäytyi muuten myös Slummien miljonäärissä.)

Guardian -lehti kertoo samaa tarinaa ja lehdessä kirjailija Kishwar Desai (Pimeyden lapset) kommentoi Rain lihomista näin:

The timing is right for us to start learning to accept women with a few more curves and appreciate that gorgeous women do age," said Desai. "But the question is would Aishwarya want to age gracefully in front of us and will we let her?

Rai ei ole ainoa julkisuuden nainen maailmassa, jonka raskauskiloja on seurattu mediassa. Viimeisimpänä olemme päässeet ihailemaan ja hurraamaan naapurimaamme prinsessan raskauskilojen katoamista.

Joululahjavinkkien perässä toinen varma ja ikuisesti pysyväinen asia maailmassa (no, lehdissä) on jokakeväinen tsekkaus, kuka on laihtunut eniten ja kuka on parhaimmassa bikinikunnossa.

Tältä keväältä minun mieliini on jäänyt erityisesti Raakel Lignellin laihduttaminen, josta uutisoi MeNaiset. 50 kiloa laihtunut Lignell lehden mukaan:

ahmii päivästä toiseen body attackia, pilatesta, body pumpia.

Tunnin treeni on hänelle vasta alkupala. Kylläiseksi hän tulee kahdesta, joskus vasta viidestäkin perättäisestä ryhmäliikuntatunnista. Mausteeksi hän tarvitsee vielä ripauksen kuntosaliharjoittelua, uintia ja kävelylenkkejä.

Ensinnäkin: olen aina ihaillut Raakel Lignelliä, koska hän on mielestäni näyttänyt, miten pyöreämpikin nainen voi olla iloinen ja aina positiivisen oloinen. Olen pitänyt häntä aina todella kauniina. Näin siis lehtien sivuilta seurattuna. Toiseksi: laihduttamisessa ei ole mitään vikaa, jos sellaiseen löytyy tarvetta ja halua. Kolmanneksi: liiallinen ylipaino on toki terveydellekin ajan myötä vaarallista ja riskialtista, ja henkisesti sekä fyysisesti rasittavaa. Ja ihan viimeiseksi: minusta on hienoa, että naistenlehtikin on rehellinen: laihduttaminen on kovaa työtä, se ei onnistu, jos siihen ei ole sitoutunut ja jos ei muuta ruokavaliotaan.

Kritiikin sanana kuitenkin se, että nämä jokakeväiset laihdutustarinat joskus korpeavat. Aivan kuin nainen olisi kokonainen ja ehjä vasta sitten, kun hän on laihtunut ne 50 tai 5 kiloaan täydelliseen kroppaansa. Aivan kuin vasta sitten voisi elää ja olla onnellinen.

En usko, että olen ainoa, jonka painoa on vahdittu kouluterveydenhoidossa, kavereiden keskuudessa, miesten silmissä, vaa'an numeroissa ja kaiken tämän vaikutuksena omassa mielessä. En tiedä, olenko ainoa, joka on ajatellut, että elämä alkaa, on parempaa ja ongelmat ratkeavat, kun vaaka näyttää 7,5 -17,5 kiloa vähemmän kuin kulloisellakin hetkellä.

Vasta vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, että elämä alkaa, on parempaa, ja ongelmat ratkeavat, kun löydän iloni ja hymyni. Elämässä täytyy olla sen verran itsekäs, että pystyy tekemään sellaisia valintoja, jotka tekevät onnelliseksi. Jollekin se voi olla laihduttaminen, toiselle auringossa istuminen, kolmannelle puutarhanhoito. Onnellisuuteen ei johda se, että laihtuu ihannepainon ylittävät 2,5 kiloa, vaan se, että oppii tuntemaan itsensä.

En tiedä, kuka meitä vaatii tai vahtii ajattelemaan, että laihuus on tie onneen, kauneuteen ja rikkauteen. Kuka on keksinyt, että keski-ikäisyyttä lähestyvän 38-vuotiaan näyttelijän pitäisi näyttää samalta kuin lähes 20 vuotta aikaisemmin. Miksi lehdissä, mainoksissa ja mediassa saa pitää katsoa päivästä toiseen laihempaakin laihempaa naista? Miksi ei välillä sellaista, johon voisi samaistua? Kun paheksumme lähes yksimielisesti Kiinan ja Pohjois-Korean tyylisten maiden propagandaa, joka toistamalla samaa sanomaa saa ihmiset uskomaan, että johtaja on jumala, niin miksi emme avaisi silmiämme lähempänä huomaamaan, että meillä länsimaissa toistuu  ihan sama propaganda: laihuus on kauneutta, laihuus on onnellisuutta, laihuus on (naisten) jumala.

Joskus on vaikea ymmärtää, mistä edes johtuu laihuuden ihannointi kauneutena. Ehkä olenkin jotenkin sokea, mutta on esimerkiksi vaikea nähdä tässä kuvassa enemmän kauneutta kuin tässä.

Ettei menisi aivan naisasiaksi, niin mitäs sitten kuulukaan Bollywoodin rakastavaisten pariskunnan toiselle osapuolelle? 

Shah Rukh Khan, rakkauselokuvien kuningas ja miljardi(e)n fanin ihannoima näyttelijä on äskettäin aiheuttanut paheksuntaa muhinoimalla (juorujen mukaan) nuoren näyttelijättären kanssa, tupakoimalla kriketti-katsomossa ja ihan viimeisimmäksi rähinöimällä (oletettavasti) kännissä omistamansa krikettijoukkueen katsomossa, mistä sai porttikiellon koko stadioniolle. Asiaa uutisoineen The Times of Indian kommenteissa puolustellaan tähteä, mutta paheksutaan kännäämistä (SRK on muslimi), valehtelua "en ollu yhtään kännissä" ja muuten vain ökkyröintiä esim. poliiseja vastaan.

Näyttelijätkin ovat siis ihmisiä, lihovat, ryyppäävät, sekoilevat. On varmaan aika todeta, että elokuva on elokuvaa ja todellisuus jotain muuta. Ihan vain sattumoisin (eh) yllä oleva kuva on elokuvasta Devdas, jossa SRK näyttelee alkoholisoituvaa perijäpoikaa.

Keski-ikäisyyteen näemmä kuuluu myös sellainen "ilo", että joutuu näkemään idoleidensa vanhentuvan, sairastuvan, lihovan, roikkuvan nuoruuden rippeissä, laihduttavan, alkoholisoituvan, jopa kuolevan. Tähän(kään) keski-iän kammotukseen en ollut osannut varautua... Onneksi on vielä Amitabh Bachchan, joka on tähti vielä 70-vuotiaana. Ja jos palataan "meille": Johnny Depp, joka on kohta kolmannessa sukupolvessa teinien päiväunien kohde. Jotkut tähdet eivät ihan "luonnostaan" vanhene koskaan. Tai paranevat vanhetessaan.

Joo, kyllä mä näköjään haluan uskoa tähän nuoruuden satuun edelleen.  

Pahoittelen otsikon sanavalintoja. Siinä voisi olla vaikkapa raskauden ilo ja tähteyden onni. Voi vaihtaa, jos kokee mun valintani loukkaaviksi.