Sivut

tiistai 20. marraskuuta 2012

Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa


Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa (2012, Gummerus)
Alkuteos: The Time of My Life
Suomentanut Terhi Leskinen


Huomasitteko eilen iltapäivälehden lööpin: VALITSE ELÄMÄ! Minä huomasin, sillä olin valinnut jo. Mutta koska en ole kovinkaan kiinnostunut ip-lehdistä, valitsin elämän kirjan muodossa. Cecelia Ahernin Tapaaminen elämän kanssa on sen nimensä mukaisesti 500-sivuinen matka yhdessä Elämän kanssa. 

Lucy Silchester täyttää pian 30 vuottaa ja hänen elämänsä potkii kovasti päähän omistajaansa: Lucyn unelmapoikaystävä jätti hänet, Lucy sai potkut työstään, hän joutui muuttamaan isosta asunnosta pieneen vuokrakämppään, jossa ei ole edes vaatekaappia, vaan vaatteet roikkuvat verhotangossa. Lucy on valehdellut ystävilleen, perheelleen, työkavereilleen, eli oikeastaan kaikille, elämästään. Tai jos tarkkoja ollaan, hän on valehdellut myös vuokraisännälleen, joka on kieltänyt eläimet. Lucylllä on kissa. Tai se on ollut Lucyllä jo vähän yli kaksi vuotta. 

Tähän tilanteeseen astuu Lucyn Elämä. Elämä on surullisen ja väsyneen näköinen mies, joka saa ihottumaa aina kun Lucy törmäilee elämässään. Elämä haluaa myös, että Lucy lopettaa valehtelunsa, ja hän auttaa Lucya kertomaan totuuden: Elämä kertoo totuuden itse, jos Lucy ei osaa. 

Ahernin teoksessa sinällään on perinteinen kaava: on perhe, vanhemmat ja isovanhemmat, jotka ovat huolestuneita kolmikymppisestä tyttärestä, joka ei ole vielä naimisissa eikä tehnyt kahta lasta, eikä luonut uraa. Varsinkin kun Silchesterin perhe on tehnyt kaikkensa, että Lucyn olisi mahdollista saavuttaa kaikki. He ovat varakas perhe, jossa arvostetaan koulutusta ja hyvää asemaa yhteiskunnassa. Lucy on kuitenkin surkeassa työssä firmassa, jossa hän kääntää kodinkoneiden käyttöohjeita, ja jossa hän on valehdellut osaavansa espanjaa. Viiden vuoden seurustelusuhde Blaken kanssa on päättynyt, Lucy on valehdellut jättäneensä miehen, vaikka asiassa kävi päinvastoin. Nämä valheet kaipaavat selvitystä ennen kuin Lucyn elämä voi jatkua. Jotta kirja eroaisi monesta muusta samantyylisestä teoksesta, Ahern on kirjoittanut tarinaan mukaan Elämän henkilöhahmoksi. 

Elämän henkilöitymä tuo kirjaan kieltämättä hauskuutta, varsinkin kun Elämällä on niin merkittävä rooli Lucyn elämässä ja muut henkilöhahmot ottavat Elämän vastaan hienosti. Huumoria tuo mukaan kirjaan myös se, että Lucy on bridget jonesmainen koheltaja, joka ei huomaa sattumia ja Elämän tarjoamia koukkuja. 

Vakavuutta ja syvällisyyttä tässä kirjassa ei ole, mutta jos haluaa lukea naisen kevyehkön kasvutarinan hauskoilla juonnenkäänteillä höystettynä, niin tässäpä kirja sellaiselle lukijalle. Itse kaipasin vaihtelua synkille ja vakaville ja harmaille kirjoille, ja tässäpä sitä tuli iso ripaus marraskuun loppuun. Tykkäsin kirjasta, mutta voin sanoa, että jossain toisessa tilanteessa olisi ärsyttänyt kovasti, kun tämä on niin kovin perinteinen juoneltaan ja käänteiltään. 

Liitän kirjan myös osaksi Eurooppa-haastetta, Cecelia Ahern on irlantilainen kirjailija, ja Irlannin kohdalla minulla oli vielä tyhjää tilaa. 

Mitä Irlannista sitten opin tämän kirjan perusteella? Kirjassa oli vain vähän miljöön kuvailua, mutta löysin jotain: 

Me jäimme pois Bond Streetillä, Libertiesin sydämessä. Se oli yksi Dublinin historiallisimmista ja keskeisimmistä alueista, ja suurin osa alkuperäisistä kaduista, mukaan lukien se katu, jonka varrella me seisoimme, oli yhä mukulakivipäällysteistä. Lähistöllä sijaitsi Guinnesin panimo, jonka mustien porttien takana tuprusi savua ilmaan..

Arvioni kirjasta: + + + + (omassa sarjaassan tämä on hauska, nopealukuinen ja viihdyttävä, juuri niin kuin pitääkin).

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin Ahernista aluksi, mutta pari viimeisintä kirjaa, jotka olen häneltä lukenut, ovat olleet jotenkin valjuja. Aina melkein sama kaava ja sitten jokin hassunhauska fantasiaelementti. Ei ole tehnyt mieli palata viime kirjan jälkeen Ahernin pariin, mutta silti luulen, että tämäkin uutukainen tulee joskus luettua paremman puutteessa. Ehkäpä yllätyn. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ehkä auttoi, että mä en ole lukenut kovin montaa Ahernia aiemmin, joten tuo fantasiajuttu meni ihan uutuudenviehätyksenä. Ja just nyt oli tilaa tuolle höpöhöpö-kirjalle =D Tosiaan vähän tilanteesta riippuu, minkälainen kirja menee milloinkin...

      Poista
  2. Luin tämän vähän aikaa sitten ja minulla kävi juuri se tilanne, että tämä enemmänkin ärsytti. Harmitti, että vaikka kirjalla olikin tärkeä sanoma, ei se paljoa onnistunut vakuuttamaan. Ahernista olen aina "salaa" tykännyt, mutta jostain syystä tällä kertaa ei uponnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jotenkin löytänyt mitään sanomaa, koska tällainen kolmikymppisen naisen kriiri on jotenkin niin tavallinen tarina, mutta viihdyin hyvän sanankäyttäjän parissa ♥.

      Poista