Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri ja lumimies ja muita lastenkirjoja

Välillä tekee mieli laittaa muistiin lastenkirjoistakin niitä, joita meillä on kotona luettu ja viime viikolla ollaan luettu mm. nämä kirjat: 

Tiina Nopola & Mervi Lindman (kuvittanut): 

Siiri ja lumimies (2012, Tammi)

Siiri-sarja jatkuu yhä vaan ja meillä Siiri-kirjoista varsinkin (nyt) 5,5-vuotias tyttö on tykännyt paljon. 

Lumimies-kirjassa Siiri on innoissaan siitä, että ulos on satanut lunta ja hän haluaa lähteä hiihtämään. Isä on kiireinen lukiessaan Tietosanomiaan ja äiti on vasta palaamassa kauppareisultaan. Siiri lähtee ulos ja toivoo, että joku pihan Otoista ehtisi mukaan. Eivät ehdi, joten Siiri lähtee yksikseen metsään. 

Siiri eksyy, ja pikku-Otto, joka käy Siirin kotona, tajuaa, että Siiri on varmaan eksynyt. Pikku-Otto ei uskalla kertoa ajatuksiaan Siirin äidille, vaan pyytää eväitä mukaan ja lähtee etsimään Siiriä metsästä. Onneksi Siiri löytyy ja onneksi heillä on vähän suklaatakin, jota syödä. 

Miten lumimies sitten liittyy tarinaan? Siirin isän lehdessä on juttu lumimiehestä, jota Siiri ja Pikku-Otto lähtevät katsomaan metsään. Muut Otot ivailevat, että mahtoiko lumimiestä näkyä metsässä. Ystävykset ovat sitä mieltä, että kyllä näkyi ja Otot ovat harmissaan, etteivät lähteneet mukaan metsäretkelle. 

Lasten kommentit kirjasta: Pikku-Oton suu oli aina hämmästyksestä soikeana, mikä hauskutti lapsia. Isommasta (7-vuotiaasta) oli hauskaa, että Pikku-Otto ei kertonut Siirin äidille totuutta, että Siiri on varmaan eksynyt. Suklaa oli tosi hyvä juttu, ja voin vain kuvitella, miten sitä, että suklaa antaa voimia, tullaan käyttämään vielä suklaan kinuamisessa hyväksi. 5-vuotiaan mielestä tässä kirjassa "kaikki oli ihan parasta!" 

Siiri ja lumimies on 10. Siiri-kirja. Minusta ehkä kivointa kirjoissa on se, että niissä päähenkilönä on tyttö. Ja myös se, että niissä maailma on kuvattu niin lasten näkökulmasta, esimerkiksi kirjan hirvi ei yhtään hämmästyttänyt lapsiani. Myös se, että perheen isä ei lehdeltään ehdi Siirin mukaan, ja lukee lehteä vielä silloinkin, kun Siiri palaa kotiin matkaltaan, oli lapsista surullisen tuttua. 

 Raili Mikkanen & Masa Pulkkinen (kuvittanut): Laulavat varpaat (2002, Tammi)

Kymmenen vuotta Siiri-kirjaa varhaisempi kirja Laulavat varpaat oli lapsen oma valinta kirjastosta. Meillä runomuotoon kirjoitutetut kirjat ja varsinkin riimittelyrunot ovat suuressa suosiossa tällä hetkellä. 

Kirja kertoo Allusta ja Allun varpaista, jotka osaavat laulaa. 

Paitsi riimit myös tällaiset pitkät luettelot ovat aivan ykkösiä, joten tekstinsä puolesta kirja upposi yleisöönsä aivan täydellisesti. Kirjan jutut aiheuttivat naurunpyrskähdyksiä ja hihittelyhetkiä. 

Kirjan sivuille sopivat myös runoleikit, esimerkiksi yllä tällainen "tämä varvas sitä ja tämä varvas tätä" sopi leikittäväksi varpailla. 

Myös kielletyt sanat "pissa kakka ja pieru" luettelona (yllä) aiheuttivat suunnatonta iloa kuulijakunnassa. Myöskin maailman rajoja rikkovat "toinen jalka kokoa 45 ja toinen kokoa 26" -jutut toimivat.

Riimit ja hassut jutut sopivat lapsille ja vapauttavat aikuistakin välillä, joten tämä kirja oli aivan toimiva paketti. Ei tämä aivan Kirsi Kunnaksen tasolle noussut, mutta eipä ollut huonokaan. 

Ehkä tämä sopisi kuitenkin nuoremmille lapsille, jotka ovat varvasleikki-iässä. 

Guido van Genechten: Rikun kaverit (2004, Tammi)

Rikki en zijn vriendjes, suomentanut Saara Karvinen

Tämä kirja on jotain muuta kuin mitä yleensä lainataan, puput ja kanit ja karhu ja pingviinit -kirjat ovat jääneet ns. pieniksi meidän lapsille, mutta tytär sai nyt vapaat kädet ottaa kirjoja mukaan, joten tällainen sitten vielä kuitenkin innostaa häntä. 

Kirjassa seikkailee Riku, joka aloittaa koulun ja ihmettelee, kun kaikki hänen kaverinsa leikkivät omissa ryhmissään. Rikun mielestä olisi kivempi leikkiä kaikki yhdessä, mutta hän tyytyy kiertämään kaikissa leikkiryhmissä. Riku huomaa myös Pilkun, joka nyhjöttää yksinään puun takana piilossa, koska ei tunne muita pupuja. Riku vie Pilkun muiden kanien luo, ja esittelee hänet heille. Muut puput alkavat nauraa Pilkulle, joka on hassun täplikäs pikku pupu. Siis erilainen kuin muut puput. Riku ei salli muiden nauraa Pilkulle, vaan pyytää Pilkkua esittelemään muille hienon leikin, jota muut eivät tunne. Kaikki innostuvat leikistä niin, että unohtavat kiusata Pilkkua enemmän.

Tässä kirjassa siis on teemana kiusaaminen. Toisista vähän erottuva eli pilkullinen pupu joutuu kiusaamisen kohteeksi. Mutta onnellisesti elämä jatkuu, kun keksitään yhteistä tekemistä. 

Olen joutunut miettimään lähiaikoina, että miten kiusaamisen alkuihin pitäisi suhtautua. Odottaa, että kiusaaminen ei pahene vai puuttua kaikkeen, mikä kiusaamisen, haukkumisen tai nimittelyn kohteesta, tuntuu kiusaamiselta. Tuntuu jotenkin utopistiselta, että jossain pilkulliset puput menisivät harmaiden, mustien, valkoisten ja ruskeiden pupujen seassa huomamattomasti ja niin, ettei kukaan näkisi pientä kiusaamisen paikkaa. 

Lukijakunta odottelee jo uusia kirjoja luettavaksi, sillä aika usein kirjat jäävät kertalukemiselle. Varsinkin Riku-kirjat, mutta Siiriä ollaan luettu pariin kertaan läpi.