Paul Polansky: Kosovon mustarastaat

Olen kyllästynyt kaikkeen paskaan, josta mustalaiset kärsivät Kosovossa, 
enkä minä ole edes yksi heistä. 



Paul Polansky: Kosovon mustarastaat
2012, Savukeidas
suomentaneet Vesa Etelämäki & Ville Hytönen

Paul Polansky on amerikkalainen kirjailija ja aktivisti, joka on viimeiset kymmenen vuotta asunut Itä-Euroopassa romanien keskuudessa ja runoteoksessaan Kosovon mustarastaat hän kirjoittaa romaneista ja heidän oloistaan. Polansky kirjoittaa journalistista runoutta, kuten kirjan suomentanut Ville Hytönen kirjan esipuheessa toteaa. Runoissa Polanskyn maailmanparannusasenne kulkee käsi kädessä runojen kanssa: runoissa näkyy se, mikä romanien oloissa on vialla ja runoista saa aika kattavan selityksen myös siihen, miksi romanit ovat rantautuneet myös oman pääkaupunkimme kaduille kerjäämään. 

Polansky on romanien ääni, asemaansa romanien äänenkantajana Polansky kuvaili Hytöselle näin: "en tiedä pidänkö edes mustalaisista. Minusta on vain oikeudenmukaista, että jokaisella ihmisellä on äänenkannattajansa. Romaneilla - - ei ole. Siksi minä puolustan heitä." 

Teoksessa ei puolustella romaneiden tapaa elää: Amanda on erään runon tyttö, joka on 11-vuotias kaunis pieni tanssija. Runossa Amandan tulevaisuus näyttää synkältä, sillä "tapojensa ja kulttuurin mukaan hänestä tulee äiti neljän vuoden sisään." Polanskyn runoissa piirtyy esiin romanien elämä lian, kuoleman, sodanraunioiden, unohdettujen miinojen, nälän, köyhyyden, janon, keskellä pakolaisleireillä, joihin heidät on unohdettu. Ongelmilla ei mässäillä, mutta ne tulevat esiin runojen henkilöiden taustana. Välillä runoissa toki on huumorillakin osansa, joskin se on hieman, ellei nyt aivan mustaa, niin ainakin ironista: 

Tuon talon 

asukkaat pääsivät

lähimmäs

helvetin tulta, 

kun Nato

pommitti heidän 

takapihaansa. 

Kuten monet muutkin 

miljoonien dollareiden ohjukset, 

tuo ei 

räjähtänyt. 

Se tappoi ainoastaan 

vanhan kukon, 

joka ei lopettanut kiekumista

kello kolmen jälkeen

aamuisin.

Se ei aina ole huono asia, 

että Amerikka

pommittaa takapihaasi. 

Pääsanoma on kuitenkin, että romanit on unohdettu ja jätetty kurjiin oloihinsa. Osasyynä on se, että romanit ollaan haluttu nähdä kiertolaisina. Hehän osaavat kiertolaisina pitää huolen itsestään. Kuitenkaan, kukaan romaneista ei tiedä, että heidän esi-isänsä olisivat eläneet muualla kuin taloissa, kirjoittaa Polansky runoissaan. Teoria kiertävistä romaneista saa runoissa huutia. Huutia saavat myös kaikki Balkanilla työtään tekevät avustusjärjestöt, Euroopan maat sekä Nato. 

"Minulla on Jugoslavian passi", 

mustalainen kertoi minulle, "mutta serbit

eivät päästä minua rajan yli.

He sanovat, että minulla on 

albaanien sukunimi. 

Albaanit sanovat, 

etten voi jäädä, sillä ainoastaan albaanit

saavat asua Kosovossa. 

YK sanoo, 

etten ole pakolainen, 

koska olen edelleen 

Kosovossa, 

jossa olen syntynyt. 

jne... 

Romanien asema Euroopassa vertautuu monessa runossa juutalaisten tilaan ennen toista maailmansotaa ja jo 10-vuotias sanoo runossa, että haluaisi saada valkoisen ihon, jotta voisi lähteä maasta pois. Pääsanoma runoissa on, että romanien elämä ja tulevaisuus on toivoton. Ei liene salaisuus Euroopassa, että mikään maa ei halua romaneita omaan maahansa. Mitä silloin ihminen voi tehdä?

Mutta me olemme kaikki syyllisiä, kun sanomme mustalaisten

edelleen vaeltavan vankkureilla, vaikka suurin osa heistä 

ei ole kuullut siitä edes tarinoita. 

Me olemme tuominneet mustalaiset menneisyyteen, 

koska emme tahdo heille 

tulevaisuutta. 

Jonkun on pysyttävä 

tikkaiden alapäässä, 

tai muuten ihmiset, valtiot, 

saattaisivat katsoa alas meihin

ja muistaa, 

mitä meidän esi-isämme tekivät.  

Pidin Polanskyn runoista ja hänen asenteestaan. Runot vetivät hiljaiseksi ja toivoisin, että jokainen, jota romanikerjäläinen häiritsee kadunkulmassa, lukisi tämän teoksen läpi ja miettisi sen jälkeen asennettaan uudelleen. En silti osaa sanoa, miten asiat korjaantuisivat ja jokainen ihminen saisi ihmisarvoisen elämän itselleen. 

Lisään tämän kirjan Eurooppa-haasteeseen ja maaksi  Kosovon. Vaikka kirjailija on amerikkalainen, hän on asunut Serbiassa ja kirjan aiheena on tiukasti Kosovo. Kosovo muuten puuttui Eurooppa-haasteen listasta, ja selvennyksenä, miksi Serbia liittyy asiaan, on se, että Kosovo itsenäistyi Serbiasta (vuonna 2008), ja vaikka Serbia ei pidäkään maata itsenäisenä valtiona, mm. Suomi on tunnustanut maan itsenäisyyden.