Marisha Rasi-Koskinen: Valheet

Marisha Rasi-Koskisen Valheet (2013, WSOY) oli lukulistallani kevään uutuusteoksista, sillä kirjailijan esikoisteos Katariina oli erikoisen kiinnostava teos lukea. Valheet oli vähintäänkin yhtä erikoinen teos kuin Katariinakin. Kirjassa on monta päähenkilöä, ne vaihtuvat luvuittain. Kulloisenkin tarinan sivuhenkilöstä tulee seuraavan luvun päähenkilö, ja kirjan lopusta kierrytään takaisin alkuun. Päähenkilöt elävät nimettömässä kaupungissa, jossa sataa aina, ja vain osa vanhemmista kirjan henkilöistä muistaa ajan, jolloin aurinko vielä näyttäytyi. 

Kuvista näette, että luin kirjan väärässä ympäristössä ja fiiliksissä: kotiterassilla auringon keväisessä paahteessa. En tiedä, johtuiko ympäröivästä maailmasta vai mistä, mutta en oikein päässyt teoksen maailmaan mukaan. 

Minusta Rasi-Koskinen kirjoittaa melkein täydellisesti, ja tarinan palapelit tai langanpätkät ovat juuri niin hienoja kuin Katariinan jälkeen voi vain kuvitella olevaksi. Kuitenkin, kirja jäi hämmentämään monessa asiassa, etenkin kirjan henkilöhahmot hämmästyttävät: en aivan päässyt kiinni henkilöihin, kun kirjassa pitikin hypätä jo seuraavaan. 

Pidin todella paljon kirjan kierteisestä kerronnasta, mutta henkilöt tai tapahtumat eivät tulleet kirjassa kiinnostaviksi. Koulun maailmaan sijoittuva tarina, jossa nimimerkein esiintyvät koululaiset haluavat lavastaa tyypin, kouluun ilmestyvän tarkkailijan ("Bitti") niin, että tämä saisi potkut, oli yksi sellainen kirjan tarinoista, joka jäi mieleen. Varsin ajankohtainen aihe, mutta tämäkin henkilö (Bitti) lipuu jo kohti seuraavaa lukua ja tarinaa ennen kuin varsinaisesti tapahtuu jotain. 

Fakta 7. Bitti ei ole kukaan vaan mikä ja se kulkee tuolla jossain arkistot kainalossa ja nimikyltti rintapielessä. Se voisi olla vitsi, mutta ei naurata. Nyt on kyse meidän tulevaisuudesta, meidän elämästä. Me harkitaan vielä hetki, että taistelu vai pako. Typera.ritari on jo valinnut paon, mutta parky3 ja jraatikka ehtivät tarrata sen paitaan kiinni. 

Ja sitten teoksessa on vielä nimensä mukaisesti ne valheet. Läpi kirjan minulla oli koko ajan tunne, että melkein ymmärsin ja silloin, kun aivan varmasti ymmärsin, olikin asia valhe. Ei tämä silti ollut ikävä kirja lukea, vaan kiinnostava ja aivan oikein lukijalle, että ei tiedä, mitä seuraavaksi, tällä hetkellä tai äsken tapahtui. Teksti ja tarinan kierrätys on Rasi-Koskisella oikein hienosti hallussa, mutta tarinaan ja henkilöihin kaipailin enemmän jotain, mikä saisi kiinnostumaan kirjailijan sanomasta. 

Kirjan ovat lukeneet myös: 

Hanna,

Sanna,

Maria,

ja Lilyn lukupiirissä. 

 

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet

2013, WSOY

339 sivua.