Paula Havaste: Kolme käskyä

Paula Havaste ihastutti minua jo Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie -teoksilla, joten olin kerrassaan onnellinen, että Havasteelta tuli tänä keväänä jatko-osa tarinalle, joka kertoi Anna Mäkisestä sodan aikaan. Kolme käskyä (2013, Gummerus) on itsenäinen jatko-osa tarinalle, ja kirjassa eletään sotien jälkeisiä aikoja. Itse asiassa sodasta on jo viitisentoista vuotta, ja kirjan sankaritar on vaihtunut Annasta hänen tyttäreensä Raijaan, joka on jo nuori nainen. 

Raija opiskelee yliopistossa kansatiedettä ja lähtee kesätöihin Rovaniemelle, jossa hän osana isompaa ryhmää on perustamassa Rovaniemen kotiseutumuseota ja arkistoi museoon lahjoitettuja esineitä. Samalla Raija on päässyt karkuun oman kotinsa tukahtunutta ilmapiiriä: hänen vanhempansa eivät vaikuta onnellisilta ja Raijan pikkusisko on saanut koulusta ehdot, joita joutuu kesällä tenttimään. On Raijan aika nähdä maailmaa kodin ulkopuolella ja itsenäistyä ja kasvaa aikuiseksi. 

Kirjan alussa kapinoin kirjailijan ratkaisua hylätä Anna ja ottaa uudeksi päähenkilöksi Raija vastaan. Pääsin kirjaan kiinni siis hieman myöhässä, toisaalta Havasteen kirjoja luettuani voisin sanoa, että muidenkin Havasteen kirjojen kanssa minulla on ollut samoja vaikeuksia päästä tarinan juonesta kiinni; kirjat voisivat mennä suorempaan asiaansa. Kolme käskyä -teos antoi siis odotuttaa sitä, että paitsi pääsin kirjaan sisään myös sitä, että se lopultakin kertoi, mikä oli kirjan keskeinen juoni. 

Kahden aiemman teoksen tapaan tässäkin kirjassa mietitään naiseutta, mutta Raijalla on huomattavasi äitään helpompaa olla mukana miesten maailmassa: yliopisto-opiskelijoiden parissa häntä pidetään pikkusiskona, eikä Raijan tarvitse taistella hyväksytyksi tulemisestaan niin kuin hänen äitinsä. Vaikka kyllä Raijakin naisena olemistaan miettii: aikooko hän tutkijaksi vai menisikö hän sitä reittiä, joka olisi helpoin: tekisi maisterin paperit ja perustaisi sen jälkeen perheen - kuten pitääkin.  Ja onhan naisen elämä hieman vaikeaa: yksin nainen ei voi mennä vapaa-ajalla oikein mihinkään: kahvilassa voi käydä yksin päiväsaikaan, mutta muuten tarvitaan seuraa. Onneksi Raija saakin seuraa muista kansatieteilijöistä, ja hän pääsee kesällä mukaan lavatansseihin. 

Tansseissa Raija voi ihailla Raineria, johon on törmännyt jo aiemmin: Rainer on komea laulaja, johon Raija ei voi olla ihastumatta. Rainer on kuitenkin mustalainen, josta opiskelutoverit varoittavat Raijaa, ja toisaalta myös Rainerin perheen on vaikea hyväksyä Raijaa, valkolaistyttöä, joka ei osaa edes pitää itseään "puhtaana". Raija on kansatieteilijänä kiinnostunut mustalaisten tavoista, mutta silti hän hermostuu, koska ei ymmärrä, miksi Rainer ei voi eväsretkellä syödä ruokaa, jonka Raija on laittanut maahan odottamaan. Raija on kuitenkin rakastunut Rainerin tummiin kiharoihin ja hän uskoo, että rakkaus voi ylittää kaikki esteet. 

Kolme käskyä on paitsi naisen kasvutarina myös rakkaustarina, joka luo kuvaa elämään aikana, jolloin jokaisen perheen kotona on sodasta palanneita miehiä, jotka heräävät keskellä yötä painajaisiin, jotka muu perhe yrittää päiväaikaan unohtaa. Kirjan ajankohdan tunnelmaan, kesäiseen maaseutumaiseen, Rovaniemen kaupunkiin, Suomi-fimin mustavalkoisiin kuviin, voi päästä vaikka tämän musiikin myötä, jota kirjassa fiilistellään useaan otteeseen.

Havaste on parhaimmillaan kuvatessaan miljöitä ja tunnelmia.  Niin myös tässä kirjassa hänen kotiseutunsa, Rovaniemi tulee eläväksi.

Kärryille ahtautuneet lapset nauroivat ja mekastivat, paksuun villasaaliin kääriytynyt vanhempi eukko komensi näitä, perässä juoksevat lapset kiljuivat, ja miehet puhuivat omia asioitaan niin kovaa, että muut ohikulkijat kääntyivät katsomaan. Miksikähän mustalaiset ovat niin kovaäänisiä, Raija mietti, rehvakkaita ja ylväitä, vaikka harvalla on varaa ostaa edes omaa pientä mökkiä. 

Kärryt kääntyivät risteyksestä ja mustalaisten äänet vaimenivat. Raija istui laiskana puistonpenkillä ja katseli, kuinka ohi kulki maalaismiehiä ja koululapsia, kuorma-auto ja muutama henkilöauto, joissa rattia pitelivät ankaran näköiset miehet. 

Pidin kovasti tästäkin Havasteen kirjasta, ja oli kerrassaan kiinnostavaa lukea, minkälainen maailma oli sodan jälkeen Rovaniemellä, joka oli kärsinyt sodassa, kuten kirjassakin muistellaan. Myös aikakauden muuta maisemaa kuvailtiin kirjassa ansiokkaasti: mitä kaupassa oli, miten fb:n sijasta kerrottiin kuulumisia kirjeissä, millaiset asiat olivat tärkeitä ihmisten keskusteluissa (ja kehityksen rattaissa) ajankohtana, jolloin teollistuminen oli käynnissä, miten maailma alkoi avartua (Raija oli kiinnostunut erään naisen sairaanhoitajareissusta Afrikkaan). Välillä jotkut asiat tuntuivat hieman päälleliimatuilta ja ehkä vähän hätäisiltä, mutta kokonaisuus oli aivan yhtä ihastuttava kuin Havasteen aiemmatkin teokset. Tälle kirjalle ja tarinalle olisi helppo keksiä jatkoa, joten olin hieman järkyttynyt kun luin Gummeruksen sivuilta, että tämä oli sarjan päätösosa.

Havasteen kirjat ovat siis rakkaustarinoita, mutta myös oivallisia ajankuvauksia. Tämä kirja alkoi elää mielessäni voimakkaammin, kun kuuntelin Suopursua-kappaleen, ja vielä kun katselin oman kansatieteilijä-urani kenttämatkan valokuvia, joissa pyyhkeet kuivuivat maalaismaisemissa vinoaitojen päällä, niin pääsin aivan täysin kirjan tunnelmaan mukaan. Mitä voisin sanoa muuta kuin että Havasteen kirjat ovat kiehtoneet minua tämän sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, ja pidän niistä.

Paula Havaste: Kolme käskyä 
2013 Gummerus
374 sivua 
 4/5

Kirjan on lukenut myös Sanna ja Jonna, jotka antoivat kirjalle täydet viisi pistettä. Itse miinustin vähän siitä, että tarina ei ollut aina niin sujuvaa kuin odotin, juurikin siksi, että ajankuvaus ja tarinan juoni tuntui liimatulta. Esimerkiki puhelinkeskustelu, jossa Raijalle selviää hänen vanhempiensa salaisuuksia, tuntuu liian äkkinäiseltä. Kuinka luontevaa on aloittaa puhelinkeskustelu suuren salaisuuden paljastamisella?

Liitän kirjan osaksi maakunta-haastetta kohtaan Lappi, koska tämä kirja niin vahvasti liittyy Rovaniemeen.