Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kun on lukenut viikon espanjalaisten kirjailijoiden pitkiä lauseita ja koukeroisia juonia, kotimaisen kirjallisuuden lukeminen tuntuu suurinpiirtein siltä, kun törmäisi seinään. Varsinkin sellaisen yksinkertaisten lauseiden tyylitaiturin kuin Kari Hotakaisen kirjojen lukeminen.

Ihmisen osa (2009, Siltala) nousi kesäkirjojen lukupinoon, sillä olen lukenut Hotakaisen aikaisempia teoksia (Juoksuhaudantie, Bronks, jotka ovat myös suosikkejani Hotakaiselta) ja myöhäisempää tuotantoa (Luonnon laki), mutta en mitään siitä väliltä. Aloin lukea kirjaa luottavaisena, sillä Hotakainen on yksi kotimaisista suosikeistani, tai ainakin on jossain vaiheessa ollut. 

Ihmisen osa alkoikin miellyttävästi ja erikoisesti, kun 80-vuotias Salme Malmikunnas myy elämänsä kirjailijalle, joka aikoo laittaa naisen elämän kansien väliin tarinaksi. Salmen elämäntarina poukkoilee nykyhetkestä menneisiin ja vihjaa, että jotain traagista, joka teki hänen aviomiehestään mykän, tapahtui heidän perheessään. No, eikun vain asiaa selvittämään ja lukemaan kirjaa innolla eteenpäin!

Kerrontatapa kuitenkin muuttuu hetikohta kirjan alussa, Salme ikään kuin unohtuu ja lukijalle annetaan Salmen aikuisiksi kasvaneiden lasten elämä. Siis, voihan lukiessa miettiä hieman sitä, miten paljon lasten elämät eroavat siitä, miten äiti ne kertoo: onko kirjailija päättänyt ottaa erivapauksia ja värittää tarinaa, vai näkeekö äiti elämän eri tavalla kuin lapset? En oikein osannut päättää lukiessa, että miksi kerrontatyyli muuttuu kirjan tarinassa, enkä keksinyt syytä jättää Salme kokonaan pois. 

Tarina itsessään on hieman liian stereotyyppinen, tai ei ehkä tarina, mutta henkilöt. Kirja toistaa kaikkia mahdollisia stereotyyppisiä ajatuksia ja henkilöhahmoja, enkä mitenkään jaksanut innostua, miten kaikki onnettomuudet ja huono-osaisuus on koottuu kirjan kansien väliin. Viikon some-aiheeseen sopivasti mainitsen vielä, että Hotakainen on tuonut kirjaan Bikon, Salmen vävyn, joka on tummaihoinen mies. Arvattavasti Biko on bussikuski ja kokee asiakkaiden huudot niin pahasti, että lopettaa työt, koska haluaa aurinkoa elämäänsä, eikä pahoja fiiliksiä. Bikon monologi rasisteja vastaan on yksi kirjan hauskimmista, vaikka olisin mieluusti nähnyt Bikon jossain toisessa ammatissa kuin bussikuskina. 

Kyllä, kirja oli siis välistä hauska, mutta pääosin lukiessani tuli sellainen olo, että olen lukenut tämän jo niin monta kertaa, että ei jaksa. Seuraavana listalla ollut kirja: Tuomas Kyrön 700 grammaa koki kovin kohtalon: kun aloitin kirjan heti Hotakaisen teoksen jälkeen, tuntui, kuin olisin taas syönyt ihan samaa puuroa. Jätän suosilla puuron väliin, ja seuraavaksi aivan jotain muuta. 

Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

2009, Siltala

276 sivua

Kirjankansibingo-haaste: mustavalkoinen