Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua

Kirjamessuilta sain mukaani luettavaksi Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua (2015, WSOY), joka on 86-sivuinen novellikokoelma. Kirja pitää sisällään mm. kolme novellia Krista Kososesta, joissa kirjailijan mielikuvitus lähtee laukkaamaan. Mykkänen kertoi, miten näki Kososen oikeasti ratikassa ja vielä tämän jälkeen toisen kerran, novellissa kohtaaminen johtaa vilkkaan mielikuvituksen avulla melkoisiin seikkailuihin Krista Kososen kanssa. Krista Kosonen ei kuitenkaan tullut kirjan nimeksi, vaan Kolme maailmanloppua, jonka niminovellissa nainen ja mies kertoilevat toisilleen tarinoita maailmanlopusta ja -pysähdyksistä kunnes nukahtavat "keskelle maailmaa": Vain toisensa näkevä pariskunta joutuu alistumaan sille, että maailma vie heidätkin mennessään.

Mykkäsen novellit lähtevät liikkeelle arkipäivän perustavanlaatuisista tilanteista, mutta venyvät ja venyttävät todellisuutta. Jo heti ensimmäisessä novellissa mies tarjoaa naiselle peruskohteliaasti sateenvarjoa, mutta nainen ei ota tarjottua varjoa vastaan. Mies joutuu kieroilemaan sateenvarjon (, jonka ensin värjää eriväriseksi) naisen eteen sateisena päivänä, jotta nainen lopulta ottaa miehen tarjouksen vastaan ja mies voi jatkaa tyytyväisenä elämäänsä. 

Mykkäsen novellit liittyvät naisen ja miehen suhteisiin aina ensi-ihastumisesta suhteen päättymiseen. Joukossa on myös muunlaisia novelleja, joista löysin Parturi Paradisin youtubesta dramatisoituna (kirjassa novelli tosin päättyy hieman toisin). Novelli saattaa puhutella erityisesti kaljuuntumisen kanssa eläviä miehiä. 

Mykkäsen novellit saivat minut haukkomaan henkeäni. Novellit vievät lukijan totunnaisen ja sanoisinko hyväksyttyjen ajatusten ylitse. Joskushan toki omatkin ajatukset lähtevät melkoiseen nousukiitoon, mutta sellaiset ajatukset, joita ei uskalla edes loppuun ajatella, Mykkänen vie novelleissaan loppuun asti. Huudahdelin lukiessani eikää ja naureskella hihittelin. Melkoisia tarinoita. Jos Jussi Seppäsen novellit astuivat absurdiuden kynnykselle, niin Mykkäsen tarinat ryntäsivät reippaasti kynnyksen yli paukkeella. 

Tuntuu hyvältä, että tällaisia kirjailijoiden alkuja löytyy kotimaisesta kirjallisuudesta. Hyvillä mielin tässä jää odottomaan, että mitä kaikkea vielä seuraakaan. Ei kaiken kirjallisuuden edes meillä tarvitse olla talonrakentamista tai sodan jälkien raivaamista. 

Mykkästä on lukenut ainakin Lumiomena. 

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua

2015, WSOY

86 s.