Jussi Seppänen: Kymmenottelu

Kirjamessuilla pääsin kuulemaan kotimaisia esikoiskirjailijoita, ja puheista innostuneena tartuin heti kahteen lukematta jääneeseen kirjaan. Jussi Seppäsen Kymmenottelu (2015, WSOY) on julkaistu jo kevättalvella, mutta kirja olisi jäänyt minulta lukematta ilman brunssilla kuultua esittelyä (ks. edellinen postaukseni). 

Kuten Seppänen kirjaansa esitteli, Kymmenottelu on urheilukirja, joka ei ole urheilukirja. Teoksen tarinat, novellit, rakentuvat kymmenottelun lajeihin ja järjestykseen. Osassa novelleista liikutaan urheilukentällä, osassa urheilu välittyy tv:n välityksellä ja saa penkkiurheilijat liikkumaan: järjestämään omat pituushyppykilpailut, osassa novelleista ei liikuta mitenkään urheilun parissa. Tarinoiden sankarit ja antisankarit löytyvät mm. nuorten miesten joukosta, jotka sähläävät esimerkiksi festareilla ja alisuoriutuvat niin juoksussa kuin elämässäkin. Välillä novellit ovat surullisia, välillä taas ratkiriemukkaan hauskoja. Erityisesti hauskutti festaritarina Sopeutuja, jossa festareilta myöhästynyt juhlija ottaa ryvettyneet juhlijat kiinni kaatamalla avonaisen olutpullon taskuunsa ja tuhoamalla pienen omaisuutensa. Samoin minua nauratti aivan hillittömästi Kaiken yläpuolella -tarina, jossa siivooja lakaisee rappuja alhaalta ylöspäin ja mies alkaa kiivetä Sellon seinää pitkin mainostekstien avulla, sillä jos ihminen voi toimia logiikan yläpuolella, ovat muutkin olemassaolon rajoitukset rikottavissa. En varmaan koskaan voi kävellä Leppävaaran seuduilla muistamatta tätä tarinaa. Tähän novelliin on muutenkin koottu kaikkea arkielämän absurdeja asioita niin että lukiessa hengästyttää. 

Aivan toisenlainen tarina on taas keihäänheiton alla kulkeva tarina Tokio 1991, jossa seurataan keihäänheiton maailmanmestaruusmittelöä. Kimmo Kinnunen heittää, ja hänen isänsä valmentaa ja kannustaa. Novellin minäkertoja katsoo kisoja oman isänsä luona, ja samalla kun he tuntevat isänmaallisuutensa ja yhteisyytensä kohoavan, lukija huomaa surullisuuden: isän jääkaappi on tyhjä ja isänsä luo vierailulle tullut poika syö tuomiaan eväitä, kun isä nukahtaa tuolille. 

Kymmenottelussa on erityylisiä ja -pituisia novelleja, jotka ovat myös välillä kovin eritasoisia. Tarinoita yhdistää kymmenottelun lajit, tavallaan, koska kaikki tarinat eivät liity urheiluun. 

Pidin kirjasta todella paljon, sillä tämä oli niin piristävän erilainen kuin mitä olen tottunut lukemaan kotimaisilta mieskirjailijoilta. Tai no, tarpeeksi erilainen, sillä olihan tässä jotain samaa kuin hotakainen-kyrö-nousiainen-sarjalla, nimittäin huumori. Lisänä Seppäsellä on annos hulluutta ja absurdiutta, ja tavallaan taas pidin siitä, että teeman alta löytyi niin paljon niin erilaisia tekstejä. Tuntui jännittävältä ajatukselta, että kirjan voi kirjoittaa näinkin; kaiken eri tarvitse pikkunäppärästi liittyä kaikkeen. 

Seppänen on myös HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaiden 10 finalistin joukossa. Onnea ja menestystä! Minusta kirja on paikkansa finalistien joukossa ansainnut. 

Jussi Seppänen: Kymmenottelu

2015, WSOY

171 sivua