Johannes Ekholm: Rakkaus niinku ja pari muuta luettua kirjaa

Huonosti blogiaan hoitanut kirjablogisti täällä moi! Syksyn uutuuksia on tullut toki luettua, mutta tuntuu, että juuri mistään ei ehdi kirjoittaa, koska viimeiset syysauringosta on tullut nautittua kentänreunalla... pitkiä turnauksia on tässä takana muutama, ja vähän muutakin. Nyt koontipostaus siitä, mitä on tullut luetuksi, ja muutama kirja jonossa odottelemassa jo....



Kiinnostuin Johannes Ekholmin Rakkaus niinku (2016, Otava) -teoksesta, jonka olin kuullut olevan  80-luvulla syntyneen sukupolven - eli tämän hetken kolmikymppisten - sukupolviromaani.

Kirjan päähenkilö Joona, on menettänyt työnsä ja asuntonsa, ja asustelee isänsä ja tämän uuden naisystävän kanssa Kirkkonummella. Toimittajana aiemmin työskennellyt Joona on saanut kuningasidean: hän nauhoittaa kaiken ympärillään olevan keskustelun ja kirjoittaa keskustelut referoimalla kirjan. Ja sitähän Rakkaus niinku -teos on: keskusteluja, joita Joona käy isänsä kanssa, kavereidensa kanssa juhliessa ja nettikeskusteluissa. 

Siis joo totta kai. Must on kyllä kamalaa miten me ollaan pinnallisii ja Facebook-riippuvaisii nykyään. Niinku, ennenku tapasin Jarin nii mul oli se outgoing-vaihe ja tapasin kaikkii tyyppei, mut tosi usein vaik oli ollu ihana jäbä ja hyvännäkönen, nii sit oli pettymys ku kattoo sen Facebookkii ja tajuu et "ei! se hengaa ton ja ton ja ton kaa, ja on duunis tuolla, ja harrastaa jotain vitun perhokalastusta!", nii ei mitään tsänssii. Ilman feisbuukkii ei tietäis noit asioita ja vois olla ihan kivaa hengata sellasen kaa, vähän aikaa ainakin, tiäksä. 

Sukupolvi, josta Ekholm kirjoittaa, on ottanut omakseen netin erilaiset keskustelukanavat, joissa keskustelu käydään hieman eri tavalla kuin aiemmin. Joonaa ahdistaa hänen oma isänsä, joka Suomen knasuna on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksen, jossa Joona isänsä poikana on pakosti osa kirjaa ja sen tarinaa. Joona kokee, että on kovin erilainen kuin väsynyt isäukkonsa, jonka kanssa keskustelee ahdistuksestaan ja isänsä sukupolven valinnoista ja elämästä. 

Rakkaus niinku suolsi minulle mielipiteensä jokaisessa dialogissaan, ja loppua kohden aloin olla turhan täynnä näitä mielipiteitä siitä, mikä maailmassa on vinossa: työt ovat pätkiä, maailma tuhoutuu ja rakkaus on vaikeaa, plus Joonan henkilökohtaiset kokemukset kaikesta elämästään. Kirjan jälkeen itselläni ei tuntunut olevan oikeastaan yhtään mielipidettä jäljellä, edes kirjasta. Koin sen jotenkin uuvuttavana, enkä pitkään aikaan pystynyt tämän kirjan jälkeen pystynyt keskittymään uusiin kirjoihin. Ehkä tässä kirjassa tuli niin paljon luetuksi. Ompulla oli hieman enemmän sanottavaa teoksta (täällä). 

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
2016, Otava
414 sivua

***********

Luin kuitenkin Sara Hästängin runoteoksen The Queen of Fucking Everything (2016, Oy Gekkonen Ab), joka puolestaan on keski-ikäisen naisen vitutuksesta syntynyt ja sen purkanut teos, jossa myöskin Facebook, nettikeskustelut ja kissavideot ovat mukana runoissa. Vastaus kolmekymppisten elämänpohdintoihin löytyy runoista: 

Vailla päämäärää. Vailla tavoitteita. 

Ne oli. Päämäärät. Tavoitteet. 

Jonnekin ne matkan varrella katosi. 

Oliko ne arvokkaita ja tärkeitä?

Koska itse elän aikaa jälkeen kolmenkympin ideologioiden, niin ehkä juuri siksi Ekholmin teos jäi itseltäni hieman vaisuksi elämykseksi. Hästängin teoksesta tunnistin monta teemaa, osa jäi vieraaksi. Täällä lisää kuvia teoksesta. Sanoisin, että teos oli elämys, mutta ehkä jäin tästäkin hieman sanattomaksi. 





Hieman oudon maun edellisten teosten luettuani korvasi Guy Delislen Huonon isän opas (2016, WSOY), pieni sarjakuvakirjanen, johon on koottu mietelmiä isänä olosta. Asemoiduin näistä kolmesta teoksesta helpoimmin Delislen kuvaamaan isään, joka sai sympatiapisteeni heti kirjan alussa, jossa unohti monena yönä hammaskeijun olemassaolon. Lienen itse tässä keskivaiheessa elämää, joten itselleni helpoin ja mukavin olotila oli lueskella vanhemman roolista. Delislen teoksessa ainoastaan harmitti se, että kirja oli niin pieni ja lyhyt.