Jouko Heikura: Asemapaikka New York

Jouko Heikura tutustutti minut Bosnian sotaan teoksessaan Mustien vuorten varjossa ja Iso-Britannien lähimenneisyyteen Joki kaupungin alla -kirjassaan. Kaiketi Euuropan historia on paketissa noissa kahdessa teoksessa, sillä Heikuran uusin teos Asemapaikka New York vie kirjojen päähenkilön, Rakel Ahon, New Yorkin sydämeen, Manhattanille. 

Kun vapaudenpatsas oli paljastettu pian Chelsea Hotelin valmistumisen jälkeen 1886, Amerikkaan oli saapunut jo miljoonia ihmisiä Atlantin takaa, mikä sai New York Timesin kysymään: Olemmeko me todellakin valmiita ottamaan vastaan Euroopan kaikki köyhät, kiertolaiset, rikolliset, mielisairaat ja hullut vallankumoukselliset?

Rakel tutustuu uudessa kaupungissaan pariin paikalliseen naiseen, joiden kanssa viettää sinkkuelämää aitoon manhattanilaistyyliin unohtamatta manolo blahnikeja. Uusien amerikkalaisystäviensä kautta Rakel paitsi pääsee huikeisiin juhliin myös tutustuu erilaisiin ja eritaustaisiin ihmisiin Amerikan mantereella. 

Journalistina hän etsii jatkuvasti uusia jutunaiheita, joista isoimpina amerikkalainen aseenkantolupa ja kodittomat ihmiset Manhattanin kaduilla. Rakel asuu Chelsea-hotellissa, joka huokuu historiaa: taiteilijat ja muusikot ovat suoltaneet hotellin huoneissa enemmän taidetta kuin missään toisessa paikassa maailmassa. Rakel matkustaa myös länsirannikolle ja Floridaan jutunaiheiden perässä. 

Kaikki kuitenkin katkeaa syyskuun 11. päivänä, kun Rakel kuulee kauniissa aamussa lentokoneiden äänen. Aivan liian kovan jylinän aivan liian matalalta. WTC-iskujen jälkeen kirjan loppuosa onkin tragedian jälkipuintia. Rakel miettii iskujen merkitystä ystäviensä kanssa, joista yksi sattumalta on nuori musliminainen. 

Jouko Heikura on itse asunut vuosina 2001 - 2003 New Yorkissa, jossa toimi kirjeenvaihtajana. Tapahtumien kuvailu on siis varmasti osin omiin kokemuksiin perustuvaa. 

Kun luin kirjan loppuun, aloin etsiä tietoa WTC-iskuista. Näin minulle taitaa käydä aina, kun luen historiaan ja oikeisiin tapahtumiin liittyviä kirjoja. Yksi havainnoistani oli se, että Heikuran kirjassa oli aika paljon samaa kuin mitä kaikissa löytämissäni pätkissä iskujen ajalta. Toki Heikuran kirjassa oli myös jotain omaperäistä, niin kuin naisten vitsailu ja pelokas, mutta silti elämässä säilynyt nauru, joka tuli takaisin tapahtumien jälkeen. Myös New Yorkin pysähtyneisyys ja pelko tulevista tapahtumista, siitä, miten ihmiset alkoivat muuttaa kaupungista pois, tuli lähemmäksi Heikuran kirjassa kuin uutisissa.

Toinen asia, johon törmäsin esimerkiksi videoita katsoessani, oli suuri määrä erilaisia todisteita siitä, ettei iskuissa esimerkiksi ollut mitään lentokoneita. WTC-iskut muuttivat maailmanhistoriaamme siinä missä pienten ihmisten elämää. Vasta viime viikolla uutisissa oli spekulointia WTC-pölyjen vaikutuksesta ihmisiin. Ja miten paljon historiaa tai ihmisten elämää on muuttanut USA:n kostoiskut ja sodat Irakissa ja Afganistanissa. WTC-iskujen mukanaolo kirjan tapahtumissa on tärkeää, sillä niin paljon ja nopeasti unohdamme asioita, jotka ovat tapahtuneet oman elämämme aikana. Pakolaisvirta edellä mainituista maista ei ole syntynyt tyhjästä, asioilla on syy-ja seuraussuhteet.

Heikuran tekstissä ei tunteilla ja paikoin tekstiä lukiessa tulee mieleen, että kirjailija toteaa reportterin tyyliin asioita. Toisaalta kirja vaikutti niin kuin sen kaiketi pitääkin: aloin miettiä iskuja ja niiden seuraamuksia. Ja tietenkin muistelin myös omia hetkiäni iskujen aikaan: olin varmaan sivistyneen maailman viimeinen ihminen, joka sai tietää iskuista. Istuin työssä kaupan kassalla ja koska oli tiistai-ilta, kaupassa oli tosi hiljaista, enkä ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa (työntekijät olivat varmaan kokoontuneet viereiselle osastolle televisioiden ääreen). Itse asiassa siellä oli hiljaisempaa kuin yleensä - ja syykin selvisi puoli kymmenen aikaan, kun pääsin kassalta pukuhuoneeseen. Kollega tuli vastaan ja kertoi, että nyt syttyi kolmas maailmansota. Muistan myös, miten aloin katsoa BBC:stä uutisia iltaisin, koska suomenkieliset uutiset eivät täyttäneet tiedonjanoani. Ehkä iskujen seurauksena englantini parani huomattavasti... Joka tapauksessa, tapahtuma oli ensimmäinen niin järkyttävä asia maailmassani, että en vain pystynyt ymmärtämään sitä. Ne kaikki ihmiset torneissa, heidän elämänsä loppuminen tuntui niin pahalta. 

Kirjan on lukenut myös Krista. 

Jouko Heikura: Asemapaikka New York

2015, Gummerus

287 sivua

Pieni murahdus tämän kirjan oikolukuun: kirjassa oli melkoisen paljon kirjoitus-/painovirheitä: kirjain sieltä ja toinen täältä puuttui ja gynekologi oli monesti kirjoitettu gynegologi.