MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kiitos ja hei

Kirjablogi on tullut nyt tiensä päähän, eikä jatku tästä enää eteenpäin. 

Olen kirjoittanut lukemistani kirjoista noin seitsemän vuotta ja seitsemän vuoden jälkeen on hyvä aika lopettaa ja alkaa tehdä jotain muuta. 

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin löytänyt kirjat ja lukemisen uudelleen pitkän tauon jälkeen. Jokainen kirja tuntui aarteelta ja tuntui tärkeältä jakaa kirja muidenkin kanssa. Seitsemässä vuodessa elämäntilanne on muutunut paljon ja tällä hetkellä kovin erilainen kuin aloittaessani blogia, eivätkä kaikki kirjat sykähdytä lainkaan niin paljon kuin aiemmin. Tekstinikin ovat laimentuneet. Postaustahti on laimentunut. Blogi on hiipunut vähän kerrassaan loppuun. Elämään on tullut uusia asioita. On aika jatkaa eteenpäin. 

Lukeminen ei lopu, ja kirjoistakin aion kirjoittaa vielä. Tosin vain itselleni. Haluan kirjoittaa kirjoista muistiin ajatuksiani sensuroimatta. Ajattelematta, kerronko kirjasta liian paljon vai liian vähän. En halua joutua kirjailijan haukankatseen alle siitä, ymmärsinkö kirjan oikein vai väärin. Haluan lukea kirjan juuri niin väärin tai oikein kuin vain pystyn - ja kirjoittaa kirjasta juuri ne ajatukset, joita se minussa herätti. Olivat ne sitten oikeita tai vääriä, hyviä tai huonoja. 

Blogin pitämiseen tai sen lopettamiseen ei liity mitään traumaa tai mielensäpahoittamista. Nyt vain tuntuu siltä, että blogin pitäminen ei tuota juuri mitään iloa (ei edes surua). Se ei vain tunnu miltään, enkä tykkää tehdä asioita, jotka eivät tunnu miltään. Elämä on vain yksi, ja nyt tekee mieli tehdä ainoastaan niitä asioita, jotka herättävät jotain tunteita. 

Siispä, kiitän kanssamatkustajia ja -lukijoita. On ollut ilo lukea kanssanne, löytää kirjoja ja innostua niistä. Vertailla ja äänestää milloin mitäkin. Kiitokset kaikista arvostelukappaleista, joita olen saanut kustantajilta ja tilaisuuksista, joihin olen päässyt mukaan. 

Läheskään kaikkia kirjoja en ole vielä lukenut, ja tutustuminen kirjallisuuteen jatkuu vielä bloginkin jälkeen. Kirjallista matkaa jaan vielä ainakin Goodreadsin puolella. Mutta blogini hiljenee nyt, siispä kiitos ja hei!


KIITOS JA MUKAVIA LUKUHETKIÄ! 

Image may contain: 1 person

tiistai 7. marraskuuta 2017

Taina Haahti: Kolumnisti

Taina Haahti on kirjailija, jonka kirjoista kiinnostuin vähän aikaa sitten ja viimeksi luin hänen Operaatio onni -teoksensa viime kuussa. Tänä vuonna julkaistussa teoksessa Haahti on siirtynyt kirjoittamaan jännityskirjallisuutta. 

Kolumnisti (2017 CrimeTime) kertoo freelancetoimittaja Mara (Marita) Nuutisesta, joka lähtee tekemään juttua pieneen kaupunkiin Joppilaan. Joppila sijaitsee jossain Tampereen ja Forssan suunnalla. Seudulle on rakennettu tuulivoimaloita, ja Maran onkin tarkoitus kirjoittaa uudesta energiatuotannosta. 

Joppilassa tapahtuu kuitenkin myös muuta: keski-ikäisiä naisia alkaa kadota, ja heidät löydetään kuolleena. Ovatko tuulivoima ja kuolemat yhteydessä toisiinsa? Mara sukeltaa (liian) syvälle tapahtumiin, eikä pienessä kylässä todellakaan jää huomaamatta, miten utelias toimittaja työntää nenäänsä joka paikkaan. 

Kirja veti alussa hyvin. Asetelma oli kiinnostava: miten tuulivoimalat vaikuttavat ihmiseen. Kyläläisiä tuli koko ajan lisää tarinaan, eikä lukijaa päästetty aivan helpolla, koska eri henkilöhahmot piti pitää mielessä. Loppua kohti tuulivoima ei ollut enää niin merkittävä tekijä, vaan tuntui unohtuvan taustalle. Päähenkilö Maralle oli tapahtunut asioita, joita ei avattu kirjassa lukijalle, joten luulenpa, että tarkoituksena on jatkaa tarinaa kirjasarjaksi, jossa kaivaudutaan syvemmälle Maran yksityiselämään. 

Taina Haahti: Kolumnisti 
2017, CrimeTime
369 sivua



Innostuin lukemaan dekkarin osana Marrasjännitystä-lukuhaastetta, josta enemmän TuijaTa:n blogissa. 

marrasjännitystä_info

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lone Theils: Runoilijan vaimo & Maria Mustranta: Sokeita hetkiä

Välillä tekee mieli lukea jotain erilaista, mitä en tavallisesti lue. Nämä kaksi kirjaa edustavat kirjallisuutta, joka ei ole mukavuusaluettani. Lone Theils on tanskalainen dekkaristi, jolta on aiemmin ilmestynyt kirja nimeltä Kohtalokas merimatka. Theils kirjoittaa molemmissa kirjoissaan Nora Sandista, joka on tanskalainen journalisti. Sand asuu Englannissa ja ainakin Runoilijan vaimo (2017, Aula & co.) sijoittuu suurimmaksi osaksi Lontooseen ja sen lähiympäristöön. 

Dekkarit eivät siis ole ykköslukemistoani, mutta välillä kiinnostun jostain tietystä kirjasta. Theilsin kirja jäi haaviini kirjaston uutuusluettelosta. Teoksessa iranilainen runoilija Manash Ishmail saapuu turvapaikanhakijaksi Tanskaan, mutta hän on kadottanut matkalla vaimonsa johonkin Euroopan kolkkaan. Runoilija lupaa Nora Sandille antaa yksinoikeudella haastattelun, jos tämä Lontoossa asuessaan löytää vaimon. Pariskunta oli matkalla Lontooseen, ja se onkin ainoa johtolanka, joka Sandilla on runoilijan vaimon olinpaikasta. 

Etsiessään Aminaa (vaimoa), Nora Sand kiertää paikkoja, joissa pakolaisnaiset yrittävät epätoivoisesti saada apua saadakseen turvapaikan. Erityisen julmalta vaikuttaa Englannin säilöntäkeskus, johon palautusta odottavat naiset lapsineen sijoitetaan. Täältä ei ole paluuta muualle kuin kotimaahan, jos sinnekään. Kirja on äärimmäisen ajankohtainen aikana, jolloin koko Eurooppaa puhuttaa mahdolliset palautuskeskukset, joihin turvapaikanhakijat olisi sijoitettava. 

Lone Theilsin kirjoitus oli sujuvaa ja tarina piti otteessaan. Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta loppuun (kiitos kiireettömän viikonlopun!). Tykkäsin Theilsin tyylistä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen tajusin, ettei aivan kaikkia langanpätkiä sidottu yhteen tarinassa! Ehkä hieman myös väsytti maahanmuuttajanaiset uhrina -asetelma. Aion kuitenkin tutustua Theilsin aiempaan teokseen Kohtalokas merimatka. 


Lone Theils: Runoilijan vaimo
2017, Aula & co
Den blå digters kone 2016
suomentanut Kari Koski
339 sivua



Maria Mustrannan Sokeita hetkiä (2017, WSOY) meinasi jäädä lukematta, sillä takakansiteksti ei juuri viettele lukemaan: keski-ikäinen mies, joka joutuu miettimään elämäänsä. Näitähän on nähty.  Koska teoksen lyhyehkö muoto sopi lukuhetkeen, päätin kuitenkin tarttua kirjaan. Ja hyvä niin! Tämäkin kirja vei rikoksen tielle, hieman tosin eri tavalla kuin totutussa dekkarissa. 

Kirjaa ei voikaan aivan selvästi luokitella dekkariksi, vaan enemmänkin teokseksi, jossa mietitään pahuutta ja sitä, miten ihminen suistuu pahaan. Voiko tavallinen ihminen tehdä pahoja asioita, vai heijastuuko kyky pahaan aina lapsuudesta, huonoista elämän lähtökohdista? Miksi joku selviää ja joku toinen taas ei? 

Teoksen päähenkilö on Juhani, joka työskentelee poliisina itäsuomalaisessa kaupungissa, ja kirjassa puhutaankin ihanaista mie-murretta. Juhani joutuu läpikäymään omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kun hän tutkii nuorten rinkiä, joka on mahdollisesti sekaantunut rikollisiin puuhiin. 

Nuorten maailmaa edustaa Kaisla, joka yrittää selvitä lukion ruotsin kursseista samaan aikaan, kun hänen ystävänsä on luisumassa huumeiden orjaksi. 

Teosta en voi spoilaamatta juurikaan kuoria auki, mutta mielestäni tämä on kiinnostava teos, joka saa miettimään oikean ja väärän dilemmaa: Voiko väärässä olla jotain oikeaa ja oikessa jotain väärää? 

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä 
2017, WSOY
282 sivua


TuijaTa haastoi vähän aikaa sitten lukemaan dekkareita, joten tällä viikolla tulee minultakin pari postausta dekkareista. 

marrasjännitystä_info

maanantai 30. lokakuuta 2017

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous
2017, Gummerus
Cantik ltu Luka 2002
suomentanut englanninkielisestä teoksesta Beauty is a Wound
Jaana Kapari-Jatta
495 sivua

Kauneus on kirous


Eka Kurniawanin Kauneus on kirous (2017, Gummerus) on varmasti ensimmäinen indonesialainen kirja, jonka olen koskaan lukenut. Kiitos Gummerukselle siitä, että kustantamo on ottatut suomennettavakseen tämän kirjan. Kauneus on kirous on käännetty yli 35 kielelle, joten ympäri maailmaa tätä teosta päästään siis lukemaan. 

Teos kertoo laajasti Indonesian historiasta, mutta keskittyy henkilöhahmoihin niin, että historiankulku näkyy vain taustalla. Kirja kertoo Dewi Ayusta, joka tarinan alussa nousee haudastaan, kun on ollut 21 vuotta kuolleena. Hän nousee ja yrittää surmata pahan hengen, joka piinaa hänen jälkeläisiään. Tarina ei ole siis realismin rajoissa pysyttelevä, vaan siinä on viitteitä esimerkiksi kummitustarinoista, joita kirjailija lapsena kuuli. 

Dewi Ayulla, joka on kylän kuuluisin prostituoitu, on kolme kaunista tytärtä. Ja kuten kirjan nimi kertoo, kauneus on kirottua: kauneutensa takia tyttäriä himoitsevat miehet. Syntyy vielä neljäs tytär, jolla Dewi Ayu antaa, ennen kuolemaansa, nimeksi Kauneus. Onneksi tytär on kuitenkin sysiruma.

Samalla kun sukupolvien tarinaa seurataan, seurataan Indonesian historiaa. Aluksi hollantilaiset asustavat maata, ja myös hollantilaista sukujuurta on Dewi Ayu. Toisen maailmansodan aikana maan valloittavat japanilaiset. Maan naisia laitetaan bordelleihin töihin ja siellä on työssä myös Dewi Ayu, joka on kaikista naisista kaunein.

Japanilaisia seuraavat kommunistit, joita edustaa Kliwon, joka nai yhden Dewi Ayun tyttäristä. On myös Shodancho, joka nai toisen tyttären, ja nämä miehet ovat toistensa kimpussa koko ajan. 

Kirjassa on paljon rähinää, sotaa ja tuhoa. Väkivalta ulottuu myös naisiin, siinä määrin, että välillä oli vaikea edetä kirjassa eteenpäin. En aivan ihastunut kirjassa tähän jatkuvaan pahaan, varsinkaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Olin kuitenkin utelias lukemaan näin eksoottisen maan kirjallisuutta, ja siksi sain kirjan luettua loppuun asti. 

maanantai 23. lokakuuta 2017

Otavan kirjasto: Noah Hawley: Ennen syöksyä & Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Noah Hawley: Ennen syöksyä 
2017, Otava
Before the Fall 2016
suomentanut Markku Päkkilä 
484 sivua

Noah Hawley oli minulle etukäteen täysin tuntematon kirjailija, mutta huomasin kirjan kansliepeestä, että Hawleylta on tullut aiemmin suomeksi toinenkin teos (Kaikki sanovat tahdon). 

Kirjaa aloittaessani mietin, että miten tämä mahtuu Otavan kirjasto -sarjaan, koska teos vaikutti kevyeltä jännitysromaanilta. Kirjan lukeminen oli helppoa ja nopeaa. Pidin rakenteesta, jossa tarinaa kerrottiin eri henkilöhahmojen näkökulmasta. 

Juoni kirjassa on lyhykäisyydessään se, että pienkone putoaa mereen, ja vain kaksi henkilöä selviytyy, kun taitelijana elävä Scott ui pitkän matkan rannalle ja raahaa myös 4-vuotiaan JJ:n mukanaan. Scottia pidetään sankarina, mutta toisaalta moni henkilö haluaa selvittää, miksi pienkone syöksyi veteen, eikä Scott ole epäilyjen ulkopuolella. 

Tarina on aikalailla kaamea, sillä kukapa haluaisi lukea lentokoneen syöksystä. Mutta toisaalta kirjan tarina vie niin nopeasti eteenpäin, että kirjaan uppoutuu. Mitä kenenkin henkilön taustalla on, ja mitkä syyt johtivat lentoturmaan. Tykästyin Hawleyn kerrontaan ja päätin kaivaa esiin hänen aiemman teoksensakin. 

Helmet-haasteessa kohta sankaritarina on jo täynnä, joten laitan kirjan kohtaan 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - haluaisin oppia uimaan edes kymmenesosan niin hyvin kuin Scott





Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat 
2017, Otava
The Uninvited Guests 2012
suomentanut Marianna Kurtto 
291 sivua 

Sadie Jonesin kirjoista minulla oli mukava maku, sillä olin aiemmin lukenut kaksi hänen suomennettua teostaan (täällä). Kutsumattomat vieraat sijoittuu kauempaan ajankohtaan kuin kaksi aiempaa teosta. Oikeastaan minun oli todella vaikeaa kirjaa aloittaessa sijoittaa kirjaa mihinkään ajankohtaan, ja vasta sivulla 201 mainitaan ensimmäisen kerran joku ajankohta: vuosi 1878, jolloin kirjan henkilö Charlotte asuu aiemmassa asuinpaikassaan. Kirjassa eletään hieman tätä myöhempää vuotta. 

Kirjan miljöö on kartano, jota juurikin Charlotte asustaa yhdessä jo aikuisten, ja yhden pienemmän, lastensa ja uuden miehensä kanssa. Talossa valmistaudutaan tyttären syntymäpäiväjuhlia varten. Mutta juhlavalmistelut katkaisee läheisellä junaradalla tapahtuva onnettomuus. Junaliikenne katkeaa, ja matkustajat lähetetään kartanoon. Myös Charlotten menneisyydestä saapuu eräs kutsumaton vieras taloon. 

Tarinassa seuraa vajaa 300 sivua säntäilyä kartanon sisällä: mistä saada ruokaa vieraille, missä he nukkuvat - ja miten heidät pidetään erossa omasta väestä? Miten syntymäpäiväjuhlat voidaan viettää kaiken hälinän keskellä? 

Täytyy myöntää, että tarina ei vetänyt minua puoleensa juurikaan, vaan välillä luin Hawleyn teoksen, minkä jälkeen palasin lukemaan Jonesin kirjan loppuun. Jotenkin en vain tajunnut tätä kirjaa: Ensinnäkin en ymmärtänyt, mihin ajankohtaan tämä teos liittyy? Toisekseen en tajunnut, keitä ja miksi nämä kutsumattomat vieraat olivat talossa? En tiedä, oliko syy kirjassa vai lukijassa, mutta en vain tajunnut tätä kirjaa. Ja tosiaan, oli kivempaa lukea Hawleyn selvä ja suora kirja tämän tarinan välissä. 


lauantai 14. lokakuuta 2017

Viikon luetut: Viha jonka kylvät - Operaatio onni - Miten valo putoaa

Angie Thomas: Viha jonka kylvät 
2017, Otava
The Hate U Give, 2017 
suomentanut Kaijamari Sivill 
397 sivua 


Angie Thomasin teos Viha jonka kylvät (2017, Otava) tuli vastaani kirjaston uutuus-luettelosta, jota aika usein selailen. Thomas kirjoittaa mustista nuorista, jotka elävät mustien asuinalueella. Alueella, jossa Starr-nimisen teinitytön isä opettaa tyttärelleen, miten käyttäytyä, jos poliisi ikinä sattuu pysäyttämään tämän. Valitettavasti Starrin ystävälle ei ole kukaan opettanut, että poliisin pysäyttäessä täytyy aina pitää kädet näkyvissä. 

Starrin vanhemmat tekevät kaikkensa, että heidän lapsensa saisivat asuinaluettaan paremman elämän. Siksi he kuskaavat lapsiaan kouluun toiselle alueelle. Sinne, missä asuvat ja käyvät koulua valkoiset. Mutta Starr asuu mustien alueella ja hän on musta. Starr elää kahdessa maailmassa, ja yrittää elää niin, etteivät nämä kaksi maailmaa kohtaa toisiaan. Eläminen kahdessa maailmassa on kuitenkin raskasta, ja Starrin on päätettävä, voiko hän koulumaailmassa luottaa ystäviinsä niin, että päästää heidät myös toiseen maailmaansa. 

Teoksessa seurataan näitä kahta erilaista maailmaa. Jos teinin on vaikea elää kahdessa niin erilaisessa maailmassa, niin lukijalle tulee vähintäänkin kiusallinen olo siitä, että nämä maailmat ovat mahdolliset. Voiko maailmaa muuttaa niin, että erilaiset maailmat ovat lähempänä toisiaan? 

Siinä se ongelma onkin. Me annetaan ihmisten puhua mitä sattuu, ja kun ne sanoo tiettyjä juttuja tarpeeksi usein, on pian ihan okei puhua niin ja se alkaa meistäkin kuulostaa normaalilta. 

Vaikka kirjassa on paljon nuortenkirjallisuuteen ominaista (ihastumista, ystävyyssuhteita, musiikin sanomaa), on kirjassa paljon myös aikuisille. Vähintäänkin se avaa silmät: onko maailma oikeasti tällainen? Kirjasta lisää mm. Ompun blogissa





Taina Haahti: Operaatio onni
2004, WSOY 
335 sivua 


Operaatio onni oli lukupinossa, koska ajattelin lukea sen Helmet-haasteeseen kohtaan kirjan nimessä on tunne. Kirjan puolivälissä tajusin, että johan se tunne oli Thomasin kirjassa - mutta luin tämänkin kirjan loppuun. Olen sen joskus ostanut kirjaston poistoista, koska tykästyin Haahden kirjoihin. Operaatio onni kertoo Suvi Sivulasta, joka on uraa luova kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Mies on usein matkoilla, sekä miehen etä vaimon työt vaativat uhrautumista mm. illalla, ja elämää värittää mm. ongelmat lastenhoidon suhteen. 

Suvi päättää, että heidän perheen elämän muuttaa iso valkoinen omakotitalo, josta hän alkaa haaveilla lähes pakonomaisesti. Taloa varten perheen täytyy kuitenkin ottaa lainaa, minkä jälkeen mihinkään muuhun elämiseen ei ole varaa. 

Kirjassa seurataan sitä, tuoko valkoinen omakotitalo onnen, jota Suvi niin kovasti metsästää. Viha jonka kylvät -teoksen jälkeen tällainen tarina ei hirveästi tunteita enää kuitenkaan nosta. 




Katriina Ranne: Miten valo putoaa 
2017, Gummerus 
176 sivua

Katriina Ranteen teokselta Miten valo putoaa (2017, Gummerus) odotin etukäteen paljon, sillä hänen aiemmat teoksensa Minä, sisareni ja runoteos Ohikulkijan tuoksu (täällä) viehättivät minua erityisen paljon. 

Miten valo putoaa kertoo kahdesta henkilöstä: suomalaisesta Aarosta, joka elää Lontoossa eläkeläisenä. Hän on fyysikko, joka on vaimonsa kanssa intohimoisesti tutkinut fysiikan eri aiheita. Pikkuhousuista alkaa Aaron ja alun perin bulgarialaisen Lalan kummallinen kirjeenvaihto. Lala kertoo elämästään enemmän kuin koskaan aiemmin, ja Lalaa puolestaan kiehtoo Aaron maailma. Onko näiden kahden ihmisen välillä jotain muutakin kuin sattuma - tulevatko he tärkeiksi toisilleen muuten kuin kirjeissä? Tällaisen odotushorisontin kirja tuntuu luovan lukijalle. 

Lukiessani kirjaa tuntui olo kovin kömpelöltä: tuntui, että jotain jäi teoksen hienosta kielestä ja asetelmasta tajuamatta, koska en päässyt kirjan mukana sinne, mihin teoksen alku yritti minua kuljettaa. 

Kaikkea sitä mitä näemme ei ole olemassa. Ja on olemassa paljon sellaista mitä emme näe