MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Sun-Mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää


Sun-Mi Hwangin Kana joka tahtoi lentää (2016, Sitruuna) tuli luettavakseni jo viime vuoden puolella, ja aloitinkin kirjaa, mutta oikea hetki lukea kirja loppuun tuli nyt. Sun-Mi Hwang on korealainen kirjailija, joka on kirjoittanut yli 40 romaania aikuisille ja lapsille. Kana joka tahtoi lentää onkin lastenkirja aikuisille (tai toisinpäin), sillä tarinan päähenkilöt tulevat maatilalta: kana, kukko ja ankka - kuten lastenkirjoissa. 

Tähkä on kana, joka munii munia ja alkaa haaveilla, että saisi kerran ihan oman pienokaisen. Mutta se on mahdotonta, koska Tähkän munimat munat tippuvat saman tien pois häneltä. Tähkä on niin surullinen, että hänen munansakin alkavat olla liian surkeita kelvatakseen isännille, ja niinpä Tähkä ajetaan pois tilalta. Tähkällä on kuitenkin unelma, jonka takia se haluaa vielä elää. 

Matkalla on paljon vaaroja, kun kotitilan turvallisten seinien sisältä lähtee maailmaa haistelemaan. Tähkän päätös kuitenkin on elää unelmien mukaan, vaaroista piittaamatta. 

Tällä kertaa en kokenut olevani kirjan kanssa samoilla aaltopituuksilla, vaan tämä kirja jäi enemmän lastenkirjaksi, eikä kohonnut suuremmaksi. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, mitä muuta kirjailija on kirjoittanut. 


Sun-Mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää 
2015, Sitruuna
140 sivua
suomennos englannikielisestä käännöksestä The Hen Who Dreamed She Could Fly 2013, 
alkuperäinen teos 2000
suomentanut Hilla Hautajoki 

Jos olisin saanut kirjan luetuksi viime vuonna, olisin liittänyt sen osaksi Kurjen siivellä -haastetta, mutta luen näin jälkikäteen kirjoja tähänkin haasteeseen.

Helmet-haasteessa kohtaan 22. Kuvitettu kirja, koska kirjassa on myös kuvitusta lukujen aluissa. 

Ja täällä lisää kirjasta. 


sannabanana/pinon päällimmäinen

maanantai 16. tammikuuta 2017

Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja

Elämäni aikana maapallon asukasluku on noussut kahdesta miljardista seitsemään miljardiin. Yli kolmikertaistunut yhden ihmiselämän aikana. Ehkä se onkin vaikutukseltaan suurin muutos, joka maapallolla on tapahtunut. Merkittävämpi kuin teollinen tai digitaalinen vallankumous. 

Viimeiset villitykset
 


Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja -teos tuli hieman yllättäen luettavakseni. Sain kirjan ennakkokappaleena ja yllätykseksi itsellenikin otin kirjan luettavakseni. En ole ollut kiinnostunut Minna Lindgrenin ehtoolehtolaisista enkä myöskään Kakkua kiitos! -tyylisistä teoksista. En siis osaa myöskään verrata tätä teosta edellä mainittuihin muuten kuin että tässä teoksessa päähenkilöt ovat samanikäisiä, noin ysikymppisiä. 

Hendrik Groen asuu palvelutalossa ja kokee muiden vanhusten kanssa arkisia asioita, mutta arkea rikkoakseen vanhusten joukko päättää keksiä jotain muutakin tekemistä. He perustavat ryhmän, jossa jokainen keksii pari kohdetta, jossa vierailla ennen kuin on liian myöhäistä. 

Arkipäivisin Henrdik ja muut vanhukset nukkuvat, syövät, ulkoilevat (vähän) ja tapaavat sukulaisiaan, jos nämä jaksavat käydä vierailulla (Henrdrikillä ei käy ketään) sekä seuraavat uutisista kuninkaallisten elämää ja asioita, jotka koskevat vanhuksia. 

Elämä tuntuu olevan hollantilaisten keskuudessa kovin samanlaista kuin Suomessa: ihmisiltä ei liikene kykyä small talkiin, kaikesta valitetaan ja aina sataa vettä - eikä kukaan kunnioita vanhuksia. 

Hendrikin haave on saada senioriskootteri ja vihdoin hän päättää ostaa itselleen menopelin, joka vie hänet maailmoihin, joihin hän ei ole päässyt lyhyillä kävelyillään. Kun kirjassa asutaan Amsterdamissa, varoitellaan vanhusta tippumasta kanaviin - sellaista kuulemma tapahtuu! 

Hautajaiset ovat yleisiä tapahtumia, koska Hendrikin ympärillä ollaan kuitenkin yhdeksänkymppisiä. Kuolemasta onkin siis paljon mietintää, kuitenkin niin, että elämää on näetty jo paljon, ja ollaan jo valmiita luopumaan elämästä. Se, että joutuu olemaan vihanneksena vielä pakolla elossa, ei ole kovin kivaa eikä toivottavaa. 

Kirjassa on siis yksi vuosi Hendrik Groenin elämästä päiväkirjamuodossa. Itse kirjan kirjoittaja lymyää salanimen takana. Kustantajan Gummeruksen sivuilla kirjailijasta kerrotaan näin: kirjailija ei asu itse vanhainkodissa mutta kirjoittaa omasta kokemuksesta. ”Mikään ei ole valetta, mutta kaikki ei ole totta”,


Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja
2017, Gummerus
Pogingen iets van het leven te maken. Het geheime dagboek van Hendrik Groen, 83 1/4 jaar
suomentanut Sanna van Leeuwen 
380 sivua

Kirja pääsee Helmet-haasteeseen kohtaan 39. Ikääntymisestä kertova kirja

tiistai 10. tammikuuta 2017

Muuttoliikkeessä-lukuhaaste & Mitä sä täällä teet? - tarinoita maahanmuutosta toim. Hannele Richter



Suketuksen blogissa oli kiinnostava lukuhaasteen avaus, ja vaikka mietin, etten lähde lukuhaasteisiin mukaan tänä vuonna, niin onhan tähän pakko lähteä. Viime vuonna kokosin maahanmuuttaja-aiheisen lukupaketin täällä. Koska kirjoja maahanmuutosta ja maahanmuuttajista jatkuvasti tulee lisää, ajattelin, että voisin tänä vuonna taas sukeltaa aiheen pariin. Listasin Suketuksen haasteen mukaan omasta kirjahyllystäni ja kirjastosta löytyneitä kirjoja.



Tässä Suketuksen blogista lukuhaasteesta:

Julkistan vuodelle 2017 siirtolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvän lukuhaasteen nimeltään Muuttoliikkeessä. Tarkoituksena on lukea mahdollisimman laajalti aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta. Haaste alkaa 1.1.2017 ja päättyy vuoden viimeisenä päivänä. Sekä kaunokirjallisuus että tietokirjallisuus ovat yhtä toivottavia kirjallisuudenlajeja. Minimisuoritukseksi olen päättänyt kolme aiheeseen sopivaa kirjaa. Sitä suurempi määrä on suotavaa!

Olen miettinyt muutamia otsikoita, joiden alle lukemisiaan voi halutessaan luokitella. Otsikot ovat osin päällekkäisiä, toisiaan koskettavia, ja harvaa kirjaa voinee luokitella pelkästään yhden niistä alle. Luokittelu ei olekaan tässä haastessa olennaista, mutta olen huomannut, että jonkinlainen kategorioiden antaminen saattaa innostaa laajentamaan lukemisiaan.


Valtaa käyttämässä

Siirtomaa-aika on monilta osin melko synkkä vaihe usean maan historiassa. Siirtomaaisännät toimivat paikoin moraalittomasti ja maan kulttuuria tuhoten ja alistaen. Siirtomaa-ajalla on vaikutuksena nykypäiväänkin, ei vähiten esimerkiksi entisten siirtomaiden valtionrajoissa ja yhteiskuntien horjuvuudessa.

E.M. Forster: Matka Intiaan 

Rudyard Kipling: Kim - koko maailman ystävä 

Suomalaisten siirtolaisuus

Suomesta on lähdetty sankoin joukoin leveämmän leivän perässä, pääosin länteen. Millaisia tarinoita Ameriikan raitilta tai Ruotsista löytyy? Miten suomalainen sopeutuu muille maille? Ei ole väliä, minne muutto on suuntautunut: olennaista on suomalainen näkökulma.

Jouni Tossavainen: New Yorkin lentävä suomalainen

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan 

Maahanmuutto Suomeen

Maahanmuutto on aihepiiri, josta käydään kiivasta poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua Suomessa – on käyty jo pitkään. Kirjallisuudessakin aihetta käsitellään: on maahanmuuttajien tarinoita ja kokemuksia joko itsekerrottuna tai toisten kirjoittamana, on tutkimustietoa ja on oletuksia. Millaisia eri vivahteita Suomeen kohdistuvaan maahanmuuttoon liittyy?


Suomen somalit - toim. Yusuf M.Mubarak, Eva Nilsson & Niklas Saxen
Jari Peltola: Sinua vartioin
Mitä sä täällä teet? Toim. Hannele Richert
Ronald Tõnisson: Toisella linjalla 
Ennen olin pakolainen


Kriisin jaloista

Pakolaisuus johtuu kriisistä, on jokin syy, miksi omalla kotiseudulla ei voi enää asua. Tämän otsikon alle sopii kaikenlainen akuuttia pakolaisuutta käsittelevä kirjallisuus: sodat, väkivaltaisuudet, horjuva yhteiskuntajärjestys, ilmaston aiheuttamat kriisit.

Lotta Nuotio: Yksi miljoonista -Modin pako Syyriasta


Kohti parempaa

Työ, koulutus, rakkaus. Syitä lähteä (pääosin) vapaaehtoisesti toiseen maahan on monia. Miten onnistuu uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutuminen, vastaako todellisuus haaveita, onko mahdollista integroitua? Haluaako sitä edes välttämättä?


Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauten
Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa
Colm Tóibín: Brooklyn


Toisessa polvessa

Maahanmuuttajat sopeutuvat tai ovat sopeutumatta uuteen kulttuuriin kukin tavallaan. Miltä tuntuu olla toisen polven maahanmuuttaja, syntynyt uudessa kotimaassa ja kuitenkin vanhempiensa kulttuurin kasvatti? Myös toista seuraavat sukupolvet sopivat tähän kohtaan. Maahanmuuttajuus on vahva identiteetin tekijä, hieman haipuneenakin.




Ehdin jo lukaista sarjakuva-antologian Mitä sä täällä teet? (2016, Voima/ into), jonka löysin kirjastosta maahanmuutosta kertovia kirjoja etsiessäni. Tässä teoksessa on 15 tarinaa, jotka ovat piirtäneet ja kertoneet eri sarjakuvataiteilijat, joten kirja on moniääninen ja -värinen. 

Reetta Laitisen Miguel kertoo Chilestä jo 70-luvulla pakoon lähteneestä miehestä, ja tarina on ihastuttavan värikäs ja siinä nopeasti kerrotaan Miguelin elämänhistoria - ja lopuksi huomataan, miten elämä on sekä Suomessa että Chilessä. 





Teoksen koskettavin tarina on Henri Gylanderin tekemä Sara ja Zaran, jossa Kosovosta Ruotsiin lähtenyt pakolaisperhe etsii turvapaikkaa Ruotsista. Perhe on etnisesti romaneja, ja heitä alettiin vainota sekä albaanien että serbien puolelta. Perhe tuli salakuljettajien avulla Ruotsiin, jossa perheenjäsenet löysivät helposti paikkansa, ja lapset saivat ensimmäistä kertaa ystäviä, koska kukaan ei halveksinut heitä. 

Turvapaikkaa ei kuitenkaan tullut, monien mutkien ja ihmisten avun jälkeen he yrittivät saada turvapaikan uudelleen. Tarinaa lukiessa tuli niin kurja mieli, kun ajattelin, että tätä perhettä oikeasti kukaan ei halua naapurikseen - traumat olivat sen mukaiset perheenjäsenillä. Ja miten ihania ihmisiä he tapasivatkaan Ruotsissa lopulta! Gylander asuu myös Ruotsissa. 

Aino Sutinen oli minulle jo aiemmin tuttu sarjakuvailija (täällä). Hänen tarinansa kertoo kurdinaisesta Agrinista. Tietenkin, sillä Sutisen aiempi teos kertoi hänen omasta matkasta Kurdistaniin. 

Agrin on päässyt Suomeen, mutta kaikki ei mene hyvin, hänen miehensä muuttuu hirviöksi - ja Agrin löytää vasta myöhemmin oman elämänsä ja voimansa - loppu on kuitenkin onnellinen. 

***

Teoksessa toimi minusta erityisen hyvin se, että eri sarjakuvapiirtäjät antoivat henkilöille niin omanlaisen kuvan ja siten äänen, että kirjan sanoma on helppo tajuta: maahanmuuttajat ovat monenlaisia, ja jokaisen tarina on erilainen. On pakolaisena maahan tulleita, mutta paljon rakkauden ja työn takia maahan muuttaneita myös. 

Mitä sä täällä teet? - tarinoita maahanmuutosta
toim. Hannele Richter
2018, Voima/ into
128 sivua


sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta on pitkään ollut lukulistallani, ja niinpä eräänä päivänä sitten vain tartuin hänen kirjaansa. Tai oikeastaan tartuin jo pari vuotta sitten, mutta nyt pääsin kirjassa alkua pidemmälle. Kirja, ja Itäranta, on ollut niin kauan esillä, esimerkiksi kirjablogeissa, että olen kyllä ollut kiinnostunut kirjasta ja kirjailijasta, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi lukea. 



Teemestarin kirja (2014, Teos, 1. painos 2012) kertoo nimensä mukaisesti teemestareista. Noria on teemestarien sukua, ja hänen isänsä alkaa olla vanha ja niin huonona, että hän haluaa jakaa viisauttaan tyttärelleen. Norian tulee oppia teeseremonia ja pitää itsellään pitkään säilyneet salaisuudet, niin kuin vesilähteen olemassaolo. Eletään aikaa, jolloin suuri osa mannerta on joutunut meriveden alle, kun jäätikkö oletettavasti on sulanut - ja makeasta vedestä on pulaa. Vettä säännöstellään ja armeija jakaa päivittäisen vesiannoksen asukkaille. 

Huh, tämä on karu tulevaisuudenkuva, kun tiedämme, mitä maailmassa tapahtuu , eikä jäätiköiden sulamisen estäminen tunnu kiinnostavan juuri ketään. Itärannan kirjan sivuilta jäikin mieleeni se, miten Noria ja hänen ystävänsä keskustelevat, miten muinaismaailman ihmiset eivät ajatelleet heitä (tulevaa sukupolvea) lainkaan.

Noria luottaa ystäväänsä Sanjaan, vaikka ei ole varma, voiko maailmassa enää luottaa kehenkään. Yhdessä he löytävät muinaismaailmasta kasetteja, joilta kuuntelevat tietoja tutkijaryhmän löytämistä vesivaroista. Ehkä niitä on enemmän, mutta armeijan on helppo pitää ihmiset vallassaan, kun kaikki asiat eivät ole kaikkien tiedossa. 

Tulevaisuuden maailmana tämä on tietysti masentava, ja kirja saakin miettimään taas omaa elämäänsä uudestaan. Voisiko elämän elää niin, että maailma olisi jäljellä vielä tulevaisuudessakin? 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
2014, Teos, 1. painos 2012
330 sivua

Kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, sillä kirja oli vuonna 2012 Blogistanian kolmanneksi paras kirja kotimaisten kirjojen osalta: 


Blogistanian Finlandia 2012 -voittajalista

Kirjabloggaajat äänestivät vuoden 2012 parhaita kotimaisia kirjoja. Blogistanian Finlandia 2012 -kisaan osallistui 44 blogia. Yhteensä 47 kirjaa sai ääniä. Äänestyksessä pystyi antamaan kirjoille 1-3 pistettä, ja pistepotti paisui 260 pisteen suuruiseksi.

Ja tältä näyttää Blogistanian Finlandia 2012 -kuusikko. Kiitos kirjailijoille lukuelämyksistä!

1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus

perjantai 6. tammikuuta 2017

Kevät 2017

Vuosi on vaihtunut ja kevään uudet kirjat tuloillaan. Pakkanen paukkuu ulkona, mutta pian alkaa vyöryä niin hyvää luettavaa, että ei varmaan ehdi edes huomata, kuinka on taas kevät - ja sitten kesä! 

Kirjakatalogit on nyt luettu ja hirveän paljon tuntui taas löytyvän luettavaa. Ja kirjojen kannet ovat värikkäitä ja niin kauniita. Ei voi muuta kuin innolla odottaa, mitä kannet pitävät sisällään. Tällaisia löysin kiinnostaviksi kirjoiksi: 





Otava (klik)

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin (maaliskuu)

Ian McEwan: Pähkinänkuori (maaliskuu)

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät (tammikuu)

Katja Kallio: Yön kantaja (maaliskuu)

Virpi Hämeen-Anttila: Villa Speranza (tammikuu)

Petri Tamminen: Suomen historia (tammikuu)

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (tammikuu)

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat (maaliskuu)




Tammi, WSOY, Johnny Kniga (klik): 


Tulevaisuuden arabi (kesäkuu)

Kapteeni Kalsari (toukokuu, lapsille)

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan ja pitkä soolo (toukokuu, lapsille)

Paul Auster: 4321 (huhtikuu)

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina (huhtikuu)

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät (huhtikuu)

Zadie Smith: Swing Time (huhtikuu)

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni (huhtikuu)

Miki Liukkonen: O (huhtikuu)

Nele Neuhaus: Joka tuulen kylvää (huhtikuu)

Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja (huhtikuu)

Hanya Yanagihara: Pieni elämä (maaliskuu)

Alice Munro: Jupiterin kuut (maaliskuu)

Petina Gappah: Muistojen kirja (helmikuu)

Vilmos Kondor: Budapestin raunioissa (toukokuu) - neljäs osa

Neropatin päiväkirja (helmikuu, lapselle)

Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor (tammikuu)





Gummerus (klik):

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla (tammikuu)

Han Kang: Vegetaristi (maaliskuu)

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia (tammikuu)

Linda Olsson: Sisar talossani (tammikuu)

Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa (helmikuu)




Bazar (klik):

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (maaliskuu)




Like (klik): 

Karl Ove Knausgård: Kevät (maaliskuu)

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä (tammikuu)


Atena (klik)


Jukka Laajarinne: Pinnan alla pimeä (maaliskuu)

Martina Haag: Olin niin varma meistä (helmikuu)








keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Aino Kiven Maailman kaunein tyttö (2016, Into) -teos jäi joulun jälkeen odottelemaan, josko lukisin kirjan - ja oli jo vaarassa päätyä takaisin kirjastoon, kunnes päätin teoksen kuitenkin ottaa lukuun. Ja onneksi otin, sillä pääsin heti mukaan sen tarinaan. 



Kirja alkaa Kurt Cobainin kuolemasta keväällä 1994. 

On tavallinen onnellinen perhe, joka lähtee kesänviettoon saareen. Perheessä on äiti, isä ja neljä tytärtä: kaksi teini-ikää kolkuttelevaa ja kaksi vähän nuorempaa. Aluksi tarinan kertoja on Ada, joka sekä ihailee että vihaa isosiskoaan Aliisaa. Aliisa on kaunein kaikista, ihana ja niin ärsyttävä, koska kaikki miehet ja pojat rakastuvat häneen. Ja miten siitä kaikesta kauneudesta joutuukaan Aliisa maksamaan! 

Toisen osan kertoja on Anni, toinen sisarusparven nuorimmaisista. On kulunut kymmenen vuotta kesästä saaressa, ja Anni on teini-iässä. Stereoista kuuluu Rasmus ja RHCP, koulussa Anni on yksinäinen. Kunnes koulun aloittaa Susanna, joka ei kunnioita eikä kumarra ketään. Äidin mielestä Susanna on selvästi huonoa seuraa, Annista Susanna avaa hänelle vihdoin ovet elämään. Tarinassa seurataan Annin elämää, kun hän miettii elämänsä suuntaa. 

Kolmas osa kirjassa on Alman, joka on aloittanut yliopisto-opinnot, mutta jotenkin eksyksissä. Mitä hänestä tulee isona, kun hän haluaisi vain olla kotona ja lukea kirjoja. Isosisko Ada, jolla on jo perhe, tulee Alman avuksi. Hän ottaa Alman kirjaimellisesti siipiensä suojiin, omaan kotiinsa asumaan. Alma pääsee kurkistamaan Aliisan päiväkirjaan, joka on siltä kesältä, kun jotain tapahtui saaressa. Kirjan tarina palaa alkuun, ja kysymykset saavat vastauksia. 

Teoksessa kuvataan nuorten tyttöjen elämää, kun suuret kysymykset alkavat vallata mieltä: mitä heistä tulee tulevaisuudessa. Miehet pyörivät elämässä, miten miesten kiinnostukseen tulisi vastata? Kirja vie lukijansa takaisin 90-luvun pyörteisiin, jolloin kaikilla tuntui olevan ystäväpiirissä oma kurt cobaininsa. En pysty aivan neutraalisti arvioimaan kirjaa, koska koin niin paljon nostalgisia asioita kirjaa lukiessani, mutta ilman 90-luvun tuntemuksiakin voisin sanoa, että kirja oli ihana, sellaisella kipeällä tavalla. Ihan parasta aloittaa vuosi tällaisella kirjalla! 

Muualla mm. Rakkaudesta kirjoihin -blogissa

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö
2016, Into
329 sivua

Kirjalla osallistun Helmet-haasteeseen, kirja menee kohtaan 6. Kirjassa on monta kertojaa