MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Lämmittelin itseäni Martina Haagin teoksilla vuoden alussa, kun luin teokset Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin)  ja Radan väärällä puolella (linkki). 

Olin niin varma meistä (2017, Atena) jatkoi tavallaan tarinaa, joka alkoi sinkkuelämästä ensimmäisestä kirjasta ja jatkui ruuhkavuosien kuvaamiseen kakkoskirjassa. Tässä kolmannessa kirjassa avioliitto on sitten kulkenut sen loppuunsa. 

OlinNiinVarmaMeista

Olin niin varma meistä -teoksessa päähenkilön nimi on vaihtunut Isabellasta Petraksi. Petra on kirjailija ja hänen aviomiehensä Anders tv-kasvo, joten samoilla urilla pyöritään kuin aiemmissa kirjoissakin. 

Aiempien teosten tapaan on vaikea vetää huumorilinjaa, sillä teos alkaa siitä, kun Petra ymmärtää, että avioliitto Andersin kanssa on ohi. Petra lähtee pohjoisen erämaahan mökkivahdiksi, koska hän ei halua olla tekemisissä kenenkään kanssa, ja toisaalta hän haluaa jatkaa uraansa ja kirjoittaa kirjaansa. Mökillä vierailee vaeltajia, ja en ole varma, onko vierailijoiden käytös humoristista, vai kenties vain röyhkeää. Mutta vaeltajilla, jotka ovat tietenkin norjalaisia, on melkoisia vaatimuksia. 

Kun vaeltajat loppuvat syksyn tultua, alkaa Petra käydä läpi avioeroaan. 

Pidin kirjassa sen alusta: oli kiinnostavaa ajatella, miten huonosti luontoa tunteva nainen selviää yksinäisessä mökissä. Takaumat Petran ja Andersin elämään olivat raastavia, mutta veivät tarinaa eteenpäin. Kaikki teoksessa tuntui hyvältä, mutta sitten sen loppu. Kun metsästä ja läheisestä järvestä oli luvassa kaikkea mystistä ja pelottavan houkuttelevaa, ei kirjassa käytetty näitä etukäteen maalattuja elementtejä hyödyksi - jännitystä luvattiin, mutta sitten tarina vain loppui ilman kunnollista huippua. Pidin kirjasta, mutta en sen lopusta. 

Kirjan on lukenut jo tosi moni, linkki Leena Lumin tekstiin, jossa linkkejä muihin teksteihin. 

Martina Haag: Olin niin varma meistä 
2017, Atena
Det är något som inte stämmer 2015
suomentanut Riie Heikkilä 
212 sivua

tiistai 21. helmikuuta 2017

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Joel Haahtelalta olen lukenut varmaankin kaikki häneltä tähän mennessä julkaistut kirjat, ja Haahtela alkaa olla ykkösnimi minulle kotimaisista mieskirjailijoistamme. Mistä maailmat alkavat (2017, Otava) löytyi siis hetimiten julkaisunsa jälkeen käsiini ja luettavaksi. 



Mistä maailmat alkavat pääsi yllättämään minut: se ei ollut samanlainen kuin Haahtelan aiemmat teokset. Vaikka tietyllä tavalla olikin. Jos en aivan päässyt mukaan Tähtikirkas, lumivalkea -kirjaan, niin tähän oli helppo lähteä ja pysyä vauhdissa mukana. Mistä maailmat alkavat on taiteilijaromaani, jossa avataan kärsivällisesti sivu sivulta elämänkulkua taiteilijuuteen. 

Teos kertoo taiteilijasta nimeltä Visa Lehtonen, joka varttuu isättömänä sodan jälkeisessä Helsingissä. Eräänä iltana nuorena ollessaan hän näkee elokuvan Vincent van Goghista, eikä mikään ole enää entisellään: Visa tietää, että hänestä tulee isona taiteilija. Hetki on kirjassa maaginen ja tunnelmallinen: hennon lumisateen tipahdellessa Visan päälle hän näkee tulevaisuutensa selkeänä. Tämä hetki jää Visan, ja myös lukijan mieleen. 

Teoksessa seurataan Visan elämää nuoruusvuosien läpi taiteilijakoulussa ja myöhemmin Italiassa opiskelemassa lisää taiteesta ja maalaamisesta. Ystävät ja tyttöystävät ovat tärkeitä, siinä missä taidekin. Mutta erityisesti suhde äitiin säilyy hyvänä - vaikka isänikävä kummitteleekin taustalla. 

Palattuaan Helsinkiin Visa ikuistaa sodassa haavoittuneita miehiä tauluihinsa. Vaikka kaikki eivät aivan ymmärrä Visan aiheen valintaa, piirtyy tarinassa kaunis kuva Suomesta ja Helsingistä sotavuosien jälkeisestä ajasta juuri näiden miesten välityksellä. Visa on kuin kokonainen uusi sukupolvi, joka on kasvamassa, mutta nämä sodassa kärsineet miehet ovat antaneet maan, jossa kasvaa. 

Kirja on ehyt kokonaisuus, ja oikeastaan koko teoksen ajan odotin, milloin kirjassa lähdettäisiin sivuraiteille, milloin tipahtaisin menosta, sillä Haahtelan teoksissa on aiemmin ollut aina joku asia tai tapahtuma, joka on salakavalasti yllättänyt. No, tällä kertaa sellaista ei tullut, olen tyytyväinen, mutta hieman hämmentynyt. Tunnelman luojana Haahtela pitää pintansa myös tässä uusimmassa romaanissaan. 

Muualla TuijaTa:n teksti, jossa myös linkkejä muihin teksteihin. 

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
2017, Otava
300 sivua

Helmet-haasteen kohtaan 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja, koska Haahtela on ammatiltaan lääkäri


maanantai 20. helmikuuta 2017

Elizabeth Gilbert: Big Magic - uskalla elää luovasti

Nappasin kirjaston pikalainahyllyltä Elizabeth Gilbertin Big Magic - uskalla elää luovasti (2016, Gummerus) -teoksen. Minuun Eat, pray, love -elokuva on tehnyt lähtemättömän jäljen, ja vaikka joku lyttäisi elokuvan, ei sen jälki lähde pois. Samaan tyyliin kirjoittaa Gilbert teoksessaan: jos joku arvostelee sitä, mikä sinulle on tärkeää, tai mitä olet tehnyt, älä välitä. 

Tärkeää on, että teet sitä, mitä haluat ja mikä on luovuutta sinulle. Toiselle luovuutta voi olla puutarhan pitäminen, toiselle taiteen tekeminen. Arvostelua saat osaksesi joka tapauksessa, teetpä mitä tahansa. 



Gilbertin teos jakaantuu kuuteen osaan, joissa ensimmäisessä rohkaistaan, toisessa lumoudutaan ja kolmannessa vakuutetaan, että lupaa luovuuteen ei tarvitse pyytää keneltäkään. Sitten ollaan sinnikäitä ja luotetaan, ja näin päästään jumalallisuuteen. 

Gilbert kirjoittaa, ettei kirjoita muille, vaan siksi, että haluaa pohtia luovuutta. No, minusta teos on kuitenkin opas esimerkiksi aloittelevalle kirjailijalle, jossa kirjoittaja vastaa kysymyksiin: Tarvitaanko kirjoittamiseen kirjailijakoulutusta? Ei tarvita, mutta kannattaa elää ja matkustaa, jotta näkisi ja kokisi erilaisia asioita; Kannattaako heittäytyä kirjailijan uralle ja unohtaa kaikki muu? Ei kannata, koska lottovoitto ei todennäköisesti osu kohdallesi, vaan tarvitset päivätyön saadaksesi asuntosi ja elämisesi maksetuksi. Lisäksi Gilbert kertoo, mitkä asiat eivät auta luovuuteen, esimerkiksi juopottelu ja alkoholisoituminen, myöskään hulluus ja pessimismi eivät tarkoita, että on luova. Luova voi olla näistä asioista huolimatta. 

Pääsanoma on, että jokainen voi omalla tavallaan olla luova, täytyy vain uskoa tekemiseensä ja olla tarpeeksi motivoitunut asiastaan. Jos on tarpeeksi motivaatiota, aikaa tekemiseen löytää päivätyönsä ohella. Käytännön vinkkejä teoksessa esimerkiksi kirjoittamiseen ei juurikaan ole; kirja on enemmänkin tsemppaava ja luo uskoa siihen, että jokainen kykenee tekemään, jos vain haluaa. Toisaalta kirjan sanoma on myös, että pidä jalat maassa, kaikki teokset eivät myy miljoonia. 

Pidin kirjan positiivisesta otteesta - tämän kirjan myötä alkaa uskoa, että kykenee vaikka mihin! 



Elizabeth Gilbert: Big Magic - uskalla elää luovasti 
2016, Gummerus
Big Magic, 2015
suomentanut Laura Beck
286 sivua 

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Leffoja kirjoista - osa 1

Kotiin on tullut kasa elokuvia, jotka olen ajatellut katsoa "sitten joskus". No, joskus oli nyt, kun halusin parannella flunssani. Katsottavakseni valikoitui elokuvia, jotka ovat myös kirjoina olemassa - halusin nähdä kirjojen leffaversiot, osan kirjoista olen lukenut ja osaa en ollenkaan - ja siksi halusin muistutella/ tietää, mitä näissä tarinoissa tapahtuu

Sinä päivänä -kirjan luin vuonna 2011, joten oli kiinnostava katsoa kirja elokuvana - tapahtumat tulivat mieleeni sitä mukaa kuin filmi eteni. Kirjan lukeminen ei ollut mitenkään järisyttävä lukuelämys ja kirjassa oli valmiiksi paljon dialogia, joten tarina toimi elokuvana. Jim Sturgess oli loistava valinta Dexteriksi, ja Anne Hathawayn tarvitsi vain ottaa silmälasit pois muuttuakseen kaunottareksi. Elokuvan tarina pääsi yllättämään, koska en muistanut enää kaikkia kirjan käänteitä. Surullinen elokuva, joka sai miettimään: mitä jos ajan olisi käyttänyt toisin?



Ps. Rakastan sinua on  alun perin Cecelia Ahernin kirjoittama teos, enkä ole varma, olenko lukenut sen vai en. No, joka tapauksessa Ahern kirjoittaa viihdekirjallisuutta, joten tiesin odottaa viihdettä. Odotuksiini vastattiin: kirjassa on kyse rakkaudesta ja siitä, miten rakkaus vie kuolemankin yli. Hollyn (Hilary Swank) irlantilainen aviomies kuolee, mutta lähettelee kuolemansa jälkeen kirjeitä vaimolleen. Holly itkee ja suree, mutta jotenkin kirjeiden voimalla jaksaa jatkaa elämäänsä. Swank ei ole lempinäyttelijättäriäni, mutta menee tässä leffassa, jossa parasta oli ehdottomasti Irlannin maisemat ja irkkumiehet.






Talvinen tarina on kirjana odottanut kirjahyllyssäni, ja ajattelin, että ehkä katson kirjan vain elokuvana. Täytyy sanoa, että en ymmärtänyt elokuvasta oikein mitään - ja jotenkin lentävä valkoinen hevonen meni yli ymmärrykseni. Onko tämä tarina fantasiaa? Hyvän ja pahan taistelusta selvästi oli kyse, mutta en jaksanut kovin paljon innostua loppukohtauksestakaan. Odotin elokuvasta enemmän, Russell Crowe sentään pahiksen roolissa, mutta en vain tajunnut: oliko kyseessä rakkaustarina? Pitääkö lukea kirja, että ymmärtäisin?







lauantai 18. helmikuuta 2017

Joël Dicker, Jojo Moyes, Heidi Köngäs -yhteispostaus



Lukujumi alkaa olla ohitettu, ja luetut kirjat taas tuntuvat joltain. Pari kirjaa tuli kirjaston laina-ajan loppumisen myötä lukuun ja myös yksi oman kirjahyllyn kirja tuli luettavaksi. Tässä yhteispostaus kolmesta kirjasta, kuvituksena helmikuun maisemia lähialueilta. 

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia
2016, Tammi
Les livre des Baltimore 2015
suomentanut Kira Poutanen
555 sivua

Joël Dickerin Baltimoren sukuhaaran tragedia (2016, Tammi) kiinnosti minua jonkin verran, kun huomasin Dickeriltä tulevan jo toisen suomennoksen, ja vaikka en ole lukenut sitä ensimmäistä, päätin lukea tämän nyt.

Kirja oli kutakuinkin täysin erilainen kuin etukäteen ajattelin, Baltimore kirjan nimenä sai minut luulemaan, että kirjailija on yhdysvaltalainen. No, Dicker onkin ranskankielinen sveitsiläinen. Olisihan tuollainen asia pitänyt tietää jo! Kirjan tapahtumat kuitenkin ovat Yhdysvalloissa.  

Teoksen päähenkilö Marcus Goldman on kirjailija, joka kohtaa entisen rakastettunsa, Alexandran. Tarinassa avataan muistoja, jotka kertovat Marcusin suvun tarinaa, ja tapahtumat avautuvat vähän kerrassaan lukijalle. Jotain traagista on tapahtunut, minkä jälkeen rakkaiden tiet ovat eronneet, samoin kuin sukulaisten suhteet ovat rakoilleet. 

Menneisyydessä, tarinan takaumissa, elävät ja voivat hyvin Goldmanin Baltimoren veljekset, Woody ja Hillel, ja heidän rikas Saul-isä, joiden kanssa köyhemmän perheen serkkupoika Marcus pääsee viettämään lapsuutensa ja nuoruutensa lomat. 

Marcusia alkaa kiinnostaa, miksi Saul-setä oli rikas ja miksi hänen perheensä ei? Mitä tapahtui, ja mitä salaisuuksia jäi kertomatta. 

Pidin kirjailijan tavasta kertoa tarinaa, mikään ei selvinnyt liian aikaisin, vaan juuri sopivasti vähän kerrassaan avautuen. Eihän tässä auta muu kuin lukea myös Dickerin Harry Quebert. 



Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
2017, Gummerus
The One Plus One 2014
suomentanut Heli Naski
482 sivua

Jojo Moyesin uutuus Parillisia ja parittomia tuli luettavakseni pikavauhtia kirjastosta, ja kirja olikin pakko lukea heti, koska se on melkoisen haluttu (varattu) kirjaston puolella. Moyesilta olen aiemmin lukenut vain Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -kirjan, mutta pitäisi lukea ne muutkin.
Moyesin teokset käsittelevät vähän hömppää, mutta niissä henkilöt ovat vähän erilaisia, niitä joita ei oteta mukaan koulussa ja jotka ovat jollain tavalla normista poikkeavia.

Tässä teoksessa päähenkilönä on Jess Thomas, yh-äiti, jolla on kaksi lasta: matikkanero Tanzie ja Nicky, nörtti, joka juoksee karkuun naapurin lapsia, jotka uhkaavat hakata hänet.

Tanzien olisi mahdollista aloittaa opiskelut yksityiskoulussa stipendin turvin. Koska stipendi ei korvaa opintomaksuja 100 %, yrittää perhe saada rahoja loppumaksuihin niin, että Tanzie osallistuu matikkaolympialaisiin, ja voittorahoilla maksaa opintomaksut. Kisa on Skotlannissa, ja sinne on kallista matkustaa.

Jess tekee kahta työtä, jossa toisessa siivoaa mm. Ed Nichollsin vapaa-ajanasuntoa. Ediin Jess törmää matkalla Skotlantiin. Näin ja Ed ja Jess pääsevät tutustumaan toisiinsa ja hyvin erilaisiin maailmoihinsa. Ed on menestynyt it-alalla, mutta tehnyt jotain tosi typerää, ja joutuu olemaan töistä pois vähän aikaa. Lopulta molemmat joutuvat miettimään, mitä perhe ja raha merkitsee elämässä. Loppuratkaisu oli kirjassa kovin ennalta-arvattava, seikkailu ennen loppua oli kuitenkin kiinnostavaa lukea. 




Heidi Köngäs: Hyväntekijä
2007, seven-pokkari, 1. painos 2006, Otava 
221 sivua

Heidi Köngäs tuli minulle tutuksi teoksesta Hertta. Nyt lukuun pääsi hänen aiempaa tuotantoaan Hyväntekijä (2007, seven-pokkari, 1. painos 2006, Otava), jonka löysin kirpparilta euron hintaan kirjahyllyyni. 

Hyväntekijä kertoo suomalaisesta naisesta Almasta, joka on yh-äiti ja joka painaa Moyesin Jessin tavoin kahta työtä maksaaksen asuntolainansa. Onneksi koulutus on Suomessa ilmaista ja hänen poikansa jo niin vanha, että osaa elää jo varsin itsenäistä elämää. Työssään baarissa Alma tapaa erilaisia miehiä, ja erityisesti erään Juhanin. Alma tykästyy mieheen, mutta Juhania vetää kutsumus työhön Afrikkaan.

Almakaan ei ehdi koko ajan miettiä miestä, sillä hänen vanhenevat vanhempansa tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa. Niinpä Alma juoksee työn ja vanhempiensa kodin väliä. Tämä on hänen elämänsä, ja aikaa muuhun ei juurikaan ole. 

Nyt kun kirjat luettuani mietin, lähtötilanne on kovin samanlainen Moyesin ja Köngäksen teoksissa, mutta käsittelytapa kovin erilainen. Kun Moyes virittelee romanttisia kohtaamisia, Köngäs taas saa elämän raskassoutuisemmaksi, jossa miehen tapaaminen on vain yksi asia lisää elämään. Jännää, miten erilainen vire näissä kirjoissa olikaan. Pidin kaikista kirjoista, niin erilaisia kuin ne olivatkin. 

3023322833151471Hyväntekijä

Helmetin-lukuhaasteessa kirjat: 

23. Käännöskirja: Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
26. Sukutarina: Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja: Heidi Köngäs: Hyväntekijä


torstai 2. helmikuuta 2017

Katherine Pancol: Suudelkaa minua

Katherine Pancol on kirjailija, jota olen halunnut lukea pitkään lisää, ensimmäisen hänen teoksistaan luin vuonna 2011, ja siitä asti kirjailija on ollut lukulistallani - aika kauan siis! Krokotiilin keltaiset silmät luin ja ihastuin siihen niin, että hankin kirjan jatko-osat itselleni. Ja ajatelkaa, ne ovat todellakin odottaneet minua lukijaksi kaikki nämä vuodet! Aion ottaa Pancolin tänä vuonna lukuun, ja lämmitelläkseni ajatusta luin Suudelkaa minua (2016, Bazar) -teoksen, joka on alun perin kirjoitettu jo vuonna 2003, mutta suomennettu myöhemmin. 




Teoksen päähenkilö on Angela, joka on ranskalainen nainen New Yorkissa. Hän keskustelee kahden Louisen kanssa, joista vanhempi on mykkäelokuvan näyttelijä, Louise Brooks, joka oikeasti oli olemassa ja joka oli tekemisissä mm. Chaplinin kanssa. Brooks on Angelan keskustelukaveri ja yhdessä he miettivät naisten asioita, kuten suhteitaan miehiin. Brooks on kuollut, joten keskustelut tapahtuvat lähinnä Angelan puolelta ja muistoissa. 

Angelalle toinen tärkeä henkilö on Virgile, ja myös kaikki menneet miesystävät, Mathias ja Simon. Angelalla kestää aikansa, kunnes hän ymmärtää, mikä on hänen elämänsä suunta. Ja ymmärtämisessä tarvitaan kaikkia edellä mainittuja henkilöhahmoja - ja 400 sivua kirjan tekstiä! 

Kirja oli alussa vaikea, sillä en tajunnut, kuka oli Louise tai Virgile. Loppua kohden asiat alkoivat selkiytyä ja lukeminen kävi helpommaksi ja aloin nauttia kirjan ideasta. Mielenkiintoista oli Louise Brooks yhtenä henkilöhahmona, ja ajan kulku tavalla, joka tuotti myös välillä vaikeuksia: muistot ja nykyhetki kiertelivät toisiaan, eivätkä päästäneet lukijaa kovin helpolla. 

Katherine Pancol: Suudelkaa minua
2016, Bazar
Embrassez-moi, 2003
suomentanut Lotta Toivanen
430 sivua

Helmet-haaste 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan