MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 15. elokuuta 2017

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani (2017, Otava) -teos ei ole sellainen teos, jonka kuvittelin lukevani. Mutta välillä täytyy ottaa riski, ja päätin tutustua tähän teokseen, jonka kansikuva tuo mieleeni lasten satukirjat. Hieman sellainen satumainen Spielmannin kirja tosiaan on - aikuisten satukirja. 

Kymmenen unelmaani - kirjan nimi ja kansikuva yhdessä antavat vaikutelman, että teos on hieman höttöinen - ja kyllä, sellainenkin kirja on aivan täysin. Tarinan päähenkilö, Brett Bohlinger, menettää äitinsä nopealle sairaudelle ja äiti on antanut tyttärelleen kymmenen tehtävää ennen kuin tytär saisi perintönsä itselleen. Yksi tehtävistä on rakastua. 

Brett on ihmeissään, sillä hänen veljensä saa perintönsä. Äidin kosmetiikkafirman johtajuuskin viedään hänen nenänsä edestä. Brettin ei auta muu kuin alkaa toteuttaa unelmiaan, jotka hän on kirjoittanut 14-vuotiaana. Vaikka Brett miettiikin, ettei hän ole enää samanlainen kuin teinityttönä, voiko hänen äitinsä olla kuitenkin oikeassa siinä, että teinimäiset haaveet ja niiden toteutus tekisi tämän aikuisen naisen onnelliseksi? 

Muutaman takkuavan kirjan lukemisen jälkeen Spielmannin teosta oli ilo lukea. Voisi sanoa, että jäin teokseen jopa koukkuun. Tarina oli täynnä sattumuksia, joita edesmennyt äiti tuntui ohjailevan niin kuin satujen haltijakummit. Joitakin mutkia oikaistiin, mutta se ei nyt jäänyt kaihertamaan mieltäni. Kirja jätti höpsön onnellisen olon lukemisen jälkeen ja vaikka en nyt muistakaan täysin, minkälaisia unelmia itselläni oli 14-vuotiaana, aloin miettiä, mistä sitä haaveilikaan teininä. Kaiken kaikkiaan, teos jätti sen verran hyvän mielen, että laitan kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4. Kirja lisää hyvinvointiasi. 


Kymmenen unelmaani



Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
2017, Otava
The Life List 2013
suomentanut Outi Järvinen 
381 sivua

maanantai 14. elokuuta 2017

Kesäkirjoja - Gyasi, Bourdeaut, Boström Knausgård

Tässä kesällä luetuista kirjoista taas pieni yhteyspostaus. 


Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan 
2017, Like
Välkommen till Amerika 2016
suomentanut Petri Stenman 
96 sivua


Luin viime kuussa monta hyvää kirjaa, ja mietinkin jo, että onpa jännää, miten paljon maailmassa onkaan hyvää kirjallisuutta - ja miten ihanaa päästä siihen tutustumaan! Sitten eteeni tulee Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan (2017, Like), jonka ajattelin lukea, koska kirja vaikutti niin lyhyeltä! 

Lyhyydestään huolimatta tämä kirja ei ollut helppo lukea, vaan se oli raskas sekä tarinaltaan että tekstiltään. En pitänyt Boström Knausgårdin kirjoitustyylistä, joka oli itseään toistavaa. Ymmärrän kyllä, että tässä yritettiin kirjoittaa lapsen näkökulmasta, ja ehkä siksi tyyli oli lyhyt ja iskevä. Tarina jäi tekstiä paremmin mieleeni, tässä tosiaan kuvataan lapsen näkökulmasta erästä perhettä, jossa nuori tyttö pelkää veljeään ja toivoo isänsä kuolemaa. Perheen äiti pitää perhettään valoisana, mutta tyttö joutuu miettimään, onko asia tosiaan näin. Miettiessään tyttö lakkaa kokonaan puhumasta. Kirjan tarina oli kurja, eivätkä lukufiilikset nousseet kovin korkealle. 

TuijaTa piti kirjasta minua enemmän. 

Image may contain: sky, tree, plant, outdoor, nature and water

Olivier Bourdeaut: Tule takaisin, Mr. Bojangles
2017, Siltala
En Attendant Bojangles 2015
suomentanut Ville Keynäs 
144 sivua 

Hieman sama motivaatio oli lukea loppuun Olivier Bourdeautin Tule takaisin Mr. Bojangles (2017, Siltala), joka Knausgårdin tapaan on myös kerrottu osin lapsen näkökulmasta. Tällä kertaa tutustutaan ranskalaiseen perheeseen, jossa kaikki ei lopultakaan ole aivan niin hyvin kuin alussa voisi kuvitella. Perheessä tanssitaan Nina Simonen Mr. Bojanglesin tahtiin ja juhlitaan - ja kaikki on hyvin ainakin heidän omasta mielestään. 

Sitten isä ja äiti päättävät ottaa poikansa pois koulusta, koska heidän mielestään elämässä voi oppia koulua paremmin niitä asioita, jotka ovat tärkeitä. Tärkeää perheelle on päästä Espanjaan vapaa-ajan asunnolle, linnaan. Lukijalle alkaa kirjaa lukiessa selvitä, että perhe ei liiku normirajojen sisäpuolella. Vaikka tanssiminen Simonen tahtiin ja juhliminen on hauskaa, on normit ylittävällä elämällä myös raadollisemmat puolensa, mikä tulee ilmi kirjan jatkuessa. En aivan järisyttävästi innostunut tästä teoksesta, mutta viihdyin mukana hetkittäin. 

Kirjasta on kirjoittanut myös mm. Lumiomena

Image may contain: sky, tree, cloud, twilight, outdoor, nature and water

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin  
2o17, Otava
Homegoing 2016
suomentanut Sari Karhulahti 
373 sivua

Yaa Gyasin Matkalla kotiin (2017, Otava) on päätynyt Otavan kirjaston -sarjaan, varmasti siksi, että esimerkiksi New York Times ja Time ovat listanneet tämän esikoisteoksen vuoden 2016 kymmenen parhaimman kirjan joukkoon. 

Ghanalais-yhdysvaltalainen kirjailija kertoo yhdessä teoksessa monen sukupolven tarinan. Lähtökohtana on Ghana. Kultarannikolla käydään orjakauppaa - kirja alkaa 1700-luvun puolivälistä, jolloin orjakauppa käy kuumimmillaan. Teoksen tarina seuraa kahta eri sukupolvien linjaa, joiden henkilöhahmojen kautta esitetään historian kulku lukijalle. Orjana Yhdysvaltoihin siirtyvän henkilön mukana päästään mukaan maailmaan, joka on vain ja yksinkertaisesti karu ja kamala. Mitkä ovat Yhdysvaltoihin tulleen afrikkalaisen orjan lasten ja näiden lastenlasten elämän mahdollisuudet uudella mantereella? 

En itse nauti tällaisesta katkonaisesta tarinasta, jossa henkilöt vaihtuvat luvuittain. Mutta nykyaikaa lähestyvien henkilöiden mukana ymmärrys kuitenkin iski tajuntaani. Minkälaiset ovat mahdollisuudet niillä, joiden esi-isät ovat tulleet meren takaa ja joita on alistettu jo monta sukupolvea? Tätä samaa ihmettelevät Gyasin tarinan viimeiset henkilöhahmot. 

Teos oli suhteellisen nopealukuinen ja ennakoitavissa, koska kerronta kulki sukupolvelta toiselle. Kirjan loppu oli tärkeintä ja viimeiset luvut loivat koko teoksen merkityksen. Pidin lopultakin tästä romaanista, joka kertoo asiasta, jota nykymaailmassa ei saisi unohtaa. 


perjantai 11. elokuuta 2017

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina: nuoruus

Elena Ferranten Uuden nimen tarina (2017, WSOY) jatkaa Napoli-sarjaa siitä, mihin Loistava ystäväni (2016,WSOY) jäi. Ystävykset Elena ja Lila ovat päässeet koulunsa loppuun, ja heidän tiensä kulkevat nyt eri suuntiin, kuten Loistava ystävä -teoksen lopusta voi jo päätellä. 


Lila on naimisissa ja viettää taloudellisesti yltäkylläistä elämää. Lapsuuden köyhyyden jälkeen Lila pistääkin rahaa menemään vailla tunnontuskia. Lilan elämä pyörii lapsuuden korttelissa ja lapsuudesta tuttujen henkilöiden seurassa. Taloudellisen nousun ansiosta hän pääsee asemaan, jossa voi ohjailla ihmisten elämiä. Kirjassa seurataan välillä lähempää, välillä kauempaa, tyydyttääkö tämä pieniin piireihin keskittyvä elämä Lilaa, joka koulussa loisti älyllään. 

Tarina kerrotaan Elenan (Lenu) näkökulmasta. Elena joutuu monesti miettimään ystävyyssuhdettaan Lilaan. Ystävyys ei ole kovin helppoa, sen Elena joutuu huomaamaan. Elena opiskelee, vaikka välillä hän ei usko itsekään kykyihinsä. Köyhistä oloista on vaikea ponnistaa ja välillä Elena huomaa, että hänen taustansa on todella kaukana muiden opiskelijoiden taustoista. Käydessään napolilaisessa kotikorttelissaan Elena huomaa, ettei häntä kovin paljon kannusteta opintojen tiellä eteenpäin. Maailmat ovat niin kovin erillään toisistaan. 

Teoksessa tarkastellaan edelleen nuorten naisten ystävyyttä, mutta samalla sitä, miten elämässä voi kulkea eri suuntiin. Koulutus on asia, joka vie Elenan aivan toisenlaisiin sosiaalisiin tiloihin. 60-luvun Italiassa nuori nainen joutuu lisäksi taistelemaan enemmän kuin mies ollakseen vakuuttava. 

Ferranten kirjoitustyyli on iskenyt minuun siitä alkaen, kun aloitin Hylkäämisen päivät -teoksella jo melkein kolme vuotta sitten. Napoli-sarja on ollut pelkkää nautintoa lukea. En malta millään odottaa, että kolmas osa tulee luettavaksi, tykkään tästä niin!

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina
2017, WSOY
Storia del nuovo cognome 2010 
suomentanut Helinä Kangas
508 sivua

sunnuntai 6. elokuuta 2017

György Spiró: Kevätnäyttely



Toinen kirja, jonka luin Unkarin- ja Budapestin-matkalla, on György Spirón Kevätnäyttely (2012, Avain), joka oli muutama vuosi sitten enemmän esillä mm. kirjablogeissa - näin muistelen. 

Kevätnäyttely kertoo henkilöstä nimeltä Gyula Fátray, joka on normi-insinööri. Eletään vuotta 1956, tarkemmin päivää 17.10., ja Fátray odottaa sairaalassa pääsyä leikkaukseen, josta jää toipumaan vielä viikoksi sairaalaan. Kun Unkarin kansannousu, 50 000 ihmisen marssi tapahtuu Budapestin kaduilla, Fátray makaa sairaalan sängyssä. Hän on kaukana kaupunkinsa ja maansa tapahtumista. Tai niin hän ainakin luulee. 

Eräänä päivänä töihin palattuaan hän huomaa olevansa keskellä juonitteluja, joissa yritetään saada syyllisiä kansannousuun. Uhkana on kuolemantuomio, sillä Fátrayn katsotaan syyllistyneen kansan vastarinnan nostattamiseen. Fátray alkaa taistella syytteitä vastaan, mutta huomaa, ettei se olekaan niin helppoa. Hänen olostaan sairaalassa ei löydy todisteita, eikä kukaan muista nähneensä koko henkilöä. Syylliseksi Fátray tuntuu sopivalta, koska hän on juutalainen ja vaihtanut nimensä unkarilaiseksi myöhemmin. Kaikki kirjassa tuntuu kulkevan sattumuksien kautta: nimen kirjaamisessakin oli ongelmia, ja nimestä ei aivan tullut, mitä Gyula halusi. 

Teoksen nimi puolestaan viittaa Fátrayn vaimon Katin järjestämään näyttelyyn, josta hän on innoissaan. Mutta näyttely jäi jotenkin pääjuonen varjoon teoksessa.

Kirjassa mennään ympäri Budapestia, mm. hotellimme lähellä Üllöi útia pitkin, Budan ja Pestin väliä Tonavan yli ja Margitinsaarella, jossa kävin matkallani uimassa. Juonta kiinnostavampaa olikin matkata Fátrayn kanssa pitkin Budapestin katuja, tietenkin Parlamenttitalollakin tässä kirjassa oltiin (ks. edellinen postaus). En olisi varmaan kiinnostunut kirjasta kovinkaan paljon, ellei sen miljöö olisi ollut vastikään nähty ja koettu. Sinällään kiinnostava lukea Kevätnäyttely Kondorin teoksen jälkeen, jossa elettiin vuotta 1936. Näistä kahdesta tuli kiinnostava katsaus Unkarin historiaan. Olisi kiinnostavaa lukea myös teoksia, joissa kerrottaisiin nyky-Unkarista, onkohan sellaisia suomennettuna? 


György Spiró: Kevätnäyttely
2012, Avain 
Tavaszi Tárlat 2010
suomentanut Juhani Huotari 
308 sivua

Helmet-haasteessa kirja löytääkin paikkansa kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, koska Unkarin historiasta en ole kovin tietoinen. Kansannoususta tuli luettua wikipedian kautta lisää. 


Kuvat eivät nyt liity varsinaisesti kirjaan, mutta Budapestin toiseksi hienoin nähtävyys (mielestäni) on tämä Kalastajanlinnake, sadunomainen seinämä, josta on hienot näkymät Pestin puolelle. 






tiistai 25. heinäkuuta 2017

Vilmos Kondor: Budapestin varjot & Budapest kuvin


Minulla on aina tapana lukea matkoilla matkakohteeseen liittyviä teoksia. Tänä kesänä käväisin Budapestissä, Wienissä ja Prahassa - luettavana oli kirjoja, jotka sijoittuvat Budapestiin ja Prahaan. Ensimmäisenä luettavaksi pääsi Vilmos Kondorin Budapestin varjot (2012, Tammi), koska minun on pitänyt lukea Kondorin kirjoja jo jonkun aikaa.



Budapestin varjot on Kondorin dekkarisarjan ensimmäinen osa. Se kertoo Unkarista, ja varsinkin Budapestistä vuonna 1936. Aikaa määrittää Unkarin pääministerin Gyula Gömbösin kuolema, joka aloittaa kirjan. Kansallismielinen ja juutalaisvastainen pääministeri luotsaa aikakauden yhteiskunnallista tilaa, eikä niinkään liity kirjan juoneen. 

Samoihin aikoihin pääministerin kuoleman kanssa Budapestistä löytyy kuollut nuori nainenZsigmond Gordon, joka on toimittaja, kiinnostuu tutkimaan kuolemaa, jonka tutkiminen ei paljon poliisia kiinnosta. Gordon työntää nenänsä paikkoihin, joihin ei kannattaisi ja saakin nenilleen. 


Kuolleen naisen taustalta löytyy myös liittymiä ajankuvaan, varsinkin juutalaisuuteen. 

Gordonin lähipiiristä tutustutaan hänen isäänsä ja naisystäväänsä Krisztinaan, joka miettii suhdetta Gordoniin ja suhteen tulevaisuutta. Jos jatkan kirjasarjan lukemista, niin suhteen jatkuminen on asia, joka varmasti mietityttää. Viimeistään seuraavalla Budapestin-matkalla luen lisää! 

Budapest oli matkan kaupungeista se, mikä itseäni viehätti ja pari paikkaa oli kaupungissa ylitse muiden. Tämän postauksen kuvissa niistä toinen: Parlamenttitalo, joka suurudellaan ja kauneudellaan ihastutti todella paljon. Kondorin teoksessa täällä pääministeri Gömbösin kuolemaan kunnioitettiin.

Muutenkin kirjassa viihdyttiin Budapestin miljöössä ja kerrottiin kivasti, missä milloinkin liikutaan. Oma hotelli oli keskustan ulkopuolella, ja olikin kiinnostavaa, miten Üllöntiellä kuljettiin teoksessa: Oikealla näkyi anatomian laitos, sitten Orczynpuisto, etäämmällä kurjalistokaupunginosan luhistumaisillaan olevat hökkelit. 

Üllontiellä liikenne oli vilkasta. Kuormavankkureita, hevosvaunuja, linja- ja henkilöautoja virtasi kaupungista pois. Päivä oli päättynyt. 


Vilmos Kondor: Budapestin varjot
2012, Tammi
Budapest noir 2008
suomentanut Tähti Pullinen
296 sivua

Kirjan saan myös Helmet-haasteesen kohtaan 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, sillä Vilmos Gondor on salanimi. 











Parlamentti-talon edeustalla on paljon nurmikkoa, vesielementtejä ja patstaita liittyen Unkarin historiaan. Seudulla oli miellyttävää ihastella kaunista rakennusta, upeita patsaita - ja googlaamalla selvisi, että miljöö oli vastikään laitettu nykyiseen kuntoonsa. 



lauantai 22. heinäkuuta 2017

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää



Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää (2014, Gummerus) on ollut ehdolla kesäkirjaksi blogissani jo parina kesänä, ja kaivoin sen nyt esiin ja käsiin luettavaksi. Kirja kertoo naisten elämästä kolmessa sukupolvessa, mikä olikin kotimaisessa kirjallisuudessa keskeinen teema muutama vuosi sitten. Kolmen naisen, Senjan, Sintinjan ja Hertan, elämä kulkee samanlaisena, sukupolvesta toiseen. 

Rakkaussuhteet eivät kestä, toimeentuloa ei ehdi hankkia, koska koulutuksen ja työpaikan sijaan naiset saavat lapsensa nuorena. Elämästä muodostuu ekoonjäämistaistelu, jossa yritetään sinnitellä eteenpäin. Miehet ovat väkivaltaisia, ja myös lapset saavat osansa väkivallasta. Erityisen vahvasti jäi mieleen, miten Hertta pakoilee metsässä hulluksi yltynyttä äitinsä miestä, Akea.

Kirja ei siis todellakaan ole mikään hyväntuulen kirja, vaan lukemisesta jää inhottavan epämukava olo. Jaatisen kerrontatyyli kierrättää tarinaa, takaumien kautta juoni tarkentuu. Erityisesti tarina on Hertan tarina. Mitä mahdollisuuksia Hertalla oikeastaan on elämässään, kun jo ainakin kaksi sukupolvea on sössinyt oman elämänsä? 

Lukemieni kirjojen perusteella voisi sanoa, että naiset elävät hyvinkin erilaisia elämiä. Paljon on vaikutusta sillä, millaiseen perheeseen ja sosiaaliseen luokkaan sattuu syntymään. Avoimeksi kysymykseksi jää tämän viikon kirjoista se, voiko elämäänsä muuttaa parempaan, jos on heti alussa saanut huonot kortit käteen? 

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää 
2014, Gumerus 
490 sivua


Naistenviikko2017

torstai 20. heinäkuuta 2017

Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo

Image may contain: flower, plant, nature and outdoor

Etsin kirjastosta unkarilaista kirjallisuutta ja törmäsin Maija Asunta-Johnstonin teokseen Punapukuisen naisen talo (2007, WSOY, 1. painos 1999). Lueskelin kirjaa mökin terasilla. Paikassa, johon kirja sopii erinomaisen hyvin. Suomalainen nainen, kahden teini-ikäisen äiti, asuu Wienissä ja ostaa Unkarin rajaseudulta mökin. Mökilleen hän matkustaa viikonloppuisin Unkarin ja Itävallan rajan yli laittaakseen puutarhaa ja myöhemmin kerätäkseen puutarhan satoa: marjoja ja rypäleitä. Elämää mökillä seurataan muutaman kesän ajan (1994 - 1997) päiväkirjamaisesti. Loputon tehtävä mökin puutarhassa alkaa lopulta kantaa hedelmää. 

Yksinäinen nainen ilman miestä Unkarin syrjäseudulla oudoksuttaa ja naista säälitään oikein urakalla. Välillä hän itsekin säälii itseään, niin paljon mökillä on tekemistä, jonka voisi tehdä joku muukin. Aikansa itseään säälittyään nainen kuitenkin tekee itse asiat. Lopulta mökin pihalle saadaan rakennettua sauna, jossa naapuritkin pääsevät rentoutumaan. On aika istahtaa ruokapöydän ympärille ja pakonomaisen mehun pullotuksen tai soseiden säilömisen sijaan tehdä 3000 palan palapeliä. 

Kirja on todellinen kesäkirja, jossa voi fiilistellä kesää ja puutarhaa. Vaikken itse ole todellakaan minkäänlainen viherpeukalo, koukutuin tähän kirjaan, koska se oli niin ihanan rauhallinen ja keskittyi kuvaamaan arkisia asioita. Miten voi olla iloinen ja tyytyväinen jokapäiväisiin elämän perusasioihin ja siihen, miten näkee luonnon kiertokulun ympärillään. Lisäksi kirjassa oli myös naisasiaa: miten keski-ikäinen nainen löytää elämälleen tarkoituksen, kun lapset alkavat olla siinä iässä, etteivät enää kaipaa äitiään joka hetkeen. 




Ihastuin kirjaan, omaelämäkerrallinen teos osui kesän rauhallisiin hetkiin. 

Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo 
2007, Loisto-pokkari/ WSOY, 1. painos 1999
273 sivua

Liitän kirjan vielä Helmet-haasteeseen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, sillä kirjan välistä tipahti lappunen, jossa Merja Pukinmäen kirjastosta suosittelee kirjaa: 




Naistenviikko2017

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa

Image may contain: sky, plant, tree, outdoor and nature

Nina Banerjee-Louhijan Kuin varjo kuvastimessa (2001, WSOY) on ollut jo kauan luettavien kirjojen listallani, erityisesti kaivan kirjan esiin kesäisin, sillä kyllähän tällainen kirjankansi kehoittaa kirjaa lukemaan juuri kesäaikaan. 

Image may contain: outdoor

Banerjee-Louhija on tullut minulle tutuksi parista aiemmasta kirjastaan ja varsinkin teoksesta Yhden päivän kuningatar, jossa hän kertoo isoäitinsä tarinan. Banerjee-Louhija nteoksissa liikutaan kaukaisissa maissa, myös Kuin varjo kuvastimessa -teos vie lukijansa Kuubaan, jonne Gita Roy on matkustanut tavatakseen uudestaan Nicolásin. Gitan aikomuksena on kirjoittaa kirja miehestä, joka kuului Che Guevaran lähipiiriin. Gita haluaa avata kirjassaan Nicolásin henkilöä ja hän yrittää kaivautua miehen maailmaan sisälle haastattelemalla miehen lähipiiriä, mutta myös miestä itseään.  

Image may contain: plant, flower, tree, outdoor and nature

Kuuba on värikäs, tuoksuva ja Gita ihailee usein kuubalaisten perheiden taitoa pitää hauskaa hotellin uima-altailla. Aitojen toisella puolella ovat turistit, jotka näkevät toisenlaisen näkymän Kuubasta. Gita, jonka oma isoäiti oli Intiassa kapinallinen ja merkittävä henkilö, keskittää huomionsa turistipaikkojen sijaan Kuuban lähimenneisyyteen. Nicolásin Gita haluaa tavata siksi, että heidän välillään väreili aiemmin - ja Gitan on pakko tavata mies uudelleen. 

Gita asuu Ranskassa, jossa hän on naimisissa. Andre tosin on purjehtimassa, joten Gitalla on aikaa etsiä materiaalia kirjaansa varten. Gita yrittää saada tuntumaa Nicolásiin, joka jostain syystä pitää välimatkaa naiseen. 

Image may contain: flower, plant and natureImage may contain: flower, plant, nature and outdoor

Teos on kesäisen kuuma teos, jossa ehkä hienoisesti pääsi ärsyttämään elitistinen maailma. Gita, joka on lääkäri, on sivistynyt henkilö ja hienosta suvusta. Hän tarkkailee maailmaa tavallisten ihmisten yläpuolelta, arvostelee "turismia" ja on itse kuitenkin matkustanut Kuubaan. Gitan ympäristö on koko maailma, hän on siinä mielessä etuoikeutettu, että hän voi kulkea maailman eri osissa kuin kotonaan. 

No, muuten kirjaa oli miellyttävää lukea, ja odotella, miten Gitan ja Nicolásin romanssi etenee. Vai eteneekö oikeastaan yhtään.


Nina Banerjee-Louhija: Kuin varjo kuvastimessa
2001, WSOY
251 sivua 

Image may contain: flower, plant, nature and outdoor

Naistenviikko2017

Nina Banerjee-Louhija on naiskirjailija, joka on kiinnostanut minua, ja olenkin kerännyt kirjahyllyyni hänen teoksiaan, joita tarkoitukseni on tietenkin lukea enemmänkin. Tässä teoksessa korostuu naisen mahdollisuus mm. matkustaa yksin, ilman miestään. Vaikka Gita on naimisissa, hänellä on miehensä kanssa omat elämät. Toisaalta Gita on myös hyvin etuoikeutettu nainen, hän on merkittävästä suvusta ja hän on korkeakoulututettu. Teoksen teemoja ovat rakkaus, vaikuttamismahdollisuudet ja uranluominen. 

Aiemmin olen lukenut ja postannut nämä Banerjee-Louhijan teokset: 

Valkoisen orkidean maa (1981, WSOY)
Intian helmi (1985, WSOY)

Vielä on pari lukematta. 



keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3

Riad Sattoufin sarjakuvaromani Tulevaisuuden arabi on koukuttanut minut niin pahasti, että huypähdin riemusta, kun joku aika sitten sarjan kolmas suomennettu teos näkyi pikalainahyllyssä. Ja kirjahan piti heti ahmaista mukaan ja lukuun. 




Tulevaisuuden arabi 3 jatkaa siitä, mihin kakkososa jäi: Riadin elämä kahden kulttuurin välissä jatkuu. Riad on edelleen koulussa, ja toisin kuin muut pojat, hän pärjää kaikissa oppiaineissa on ja opettajan lempioppilas. Koulun ulkopuolella hän viettää aikaa perheensä kanssa, ja huomaa, että äiti meinaa masentua ja haluaa koko ajan takaisin Ranskaan. 

Isä taas haaveilee siitä, että hänen maatilkkunsa alkaisi kasvaa hedelmää (kirjaimellisesti). Edellisten osien mukaisesti tässäkin kirjassa käydään keskustelua kahden erilaisen maan ja kulttuurin välillä: Riad miettii, miksi hän on ympärileikkaamaton ja haluaa osallistua myös ramadaniin eli paastoon. Kaikki asiat eivät onnistu aina kovinkaan helposti, varsinkin perheen isällä menee hermot tähän kahden kulttuurin välissä olemiseen: kun hän yrittää olla vaimonsa mieliksi, hän joutuu riitaan äitinsä kanssa. Välillä kirjassa käväistään taas Ranskassa, jossa kaikki on niin kovin erilaista. 






Kirja vie kurkistukselle syyrialaiseen maailman ennen sotaa (kirja sijoittuu 1980-luvulle), ja kaikkea kiinnostavaa maasta löytyykin. Jos joku ihmettelee, miksi sikäläinen koulutus ei Suomessa kelpaa, niin tästä teoksesta saa kiinnostavan näkökulman asiaan. 

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3
2017, WSOY
L'Arabe du futur 3. Une jeunesse au Moyen-Orient (1985 - 1987)
suomentanut Saara Pääkkönen
152 sivua


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät




Marja-Liisa Vartion Se on sitten kevät (2009, Otava - 1. painos 1957) on ollut lukulistallani jo kauan, ja Goodreads kertoo, että olen tämän aloittanut jo pari vuotta sitten! Vihdoinkin sain kirjan luettua. 

Vartio on Suomen kirjallisuudessa tärkeä tekijä: hän toi teoksissaan suomalaiseen kirjallisuuteen modernismin Veijo Meren, Paavo Haavikon ym. kirjailijoiden kanssa. Täytyy sanoa, että vaikkapa Mereen verrattuna Vartion teos on kiinnostava ja vetävä. Ainakin omaan makuuni. 

10781033

Se on sitten kevät kertoo Annista, karjakosta, joka tulee uuteen taloon työntekoon. Tarinan aikana käy ilmi, että hän on ollut talollinen, mutta eronnut miehestään ja lähtenyt siksi etsimään toimeentuloa toisaalta. Anni on muuttanut Helsingin lähelle, koska hänen jo aikuinen tyttärensä asuu Helsingissä. Yllätysvierailu tyttären luo kertoo, ettei suhde ole kovinkaan läheinen enää. Uudessa työpaikassaan Anni kohtaa toisen työläisen, Napoleonin, joka alkaa pian lähestyä Annia. Napoleon on ahkera työmies sille päälle sattuessaan, mutta myös viina ja viekoitukset vievät tätä miestä välillä. 




Teos on rakkaustarina, mutta se kuvaa myös elämää Suomen maaseudulla. Elämää, jota ei enää ole. Keväällä lukemassani Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö -teoksessa kuvattiin myös maaseudun elämää ja epäsopivia rakkauksia. Kirjojen perusteella menneisyyden Suomi kuvataan rosoisempana kuin mikä on mielikuviemme maaseutujen Suomi ja moraalisesti puhtoinen elämä menneisyyden vuosikymmeninä. 



Pidän Vartion tavasta kertoa tarinaa: se on pienimuotoinen, mutta silti elämä välittyy kirjan sivuilta lukijalle ja pienistäkin tapahtumista tulee merkittäviä. Jostain syystä juuri nämä pienet tapahtumat piirtyvät mieleen pitkäksi aikaa, esimerkiksi Annin vierailu tyttärensä luona Helsingissä. Samalla tavalla tämä tapahtuma jää mieleen vaikuttamaan kuin Joel Haahtelan lumihiutaleiden putoileminen Mistä maailmat alkavat -teoksessa. 

Marja-Liisa Vartio on suosikkikirjalijani menneiltä vuosikymmeniltä. Tarkoituksena lukea vielä lisää hänen teoksiaan. 





Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät
2009, Otava - 1. painos 1957
269 sivua jälkisanoineen 

Helmet-haasteessa kohtaan: 3. Suomalainen klassikkokirja


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Zadie Smith: Swing Time

Minulla on Zadie Smithin kirjojen suhteen lukuongelma. Tuntuu, että kirja pitäisi aina aloittaa uudelleen, kun sitä on jonkun aikaa eteenpäin lukenut. Swing Time (2017, WSOY) -teoksen kanssa kävi myös näin. Kun oli kirjan puolivälissä, alkoi tuntua, että jotain on taas jäänyt tajuamatta tai lukematta kunnolla. En kuitenkaan aloittanut kirjaa uudestaan, vaan pienen tauon jälkeen jatkoin kirjan lukemista. Nyt täytyy sanoa, että kirjan loppuosa oli lopulta helppo lukea, mutta se jäi myös paljon vahvempana mieleen kuin kirjan alkuosa. Äh, tuntuu siis siltä, että täytyy palata kirjan pariin vielä uudestaan. No, Valkoiset hampaat -teoksen luin kolmannen kerran, ennen kuin kirja alkoi täysin avautua. 





Swing Time kertoo kahdesta ruskeasta tytöstä englantilaisessa lähiössä. He rakastavat tanssimista, mutta lähtevät elämään eri taustoista. Minä-kertojan taustat ovat paremmat kuin hänen ystävänsä Traceyn, mutta miten paljon kauemmaksi hän elämässään lopulta etenee? Ja onko hän tyytyväinen omaan elämäänsä?

Aikuisena minä-kertoja huomaa olevansa pop-tähden apulainen ja ystävä. Ollaan Gambiassa, jossa poptähti Aimee perustaa koulua ja läsnäolollaan hämmentää kylän elämää. Aimeen seurassa minä-kertoja kiertää Afrikkaa ja Yhdysvaltoja. Samalla tarinassa päästään kurkistamaan erilaisiin ympäristöihin, joissa ruskeat tytöt, ja tietenkin myös miehet, elävät elämäänsä törmäten rotuunsa ja siihen, minkälaisia mahdollisuuksia heillä on elää. 

Kirjassa on niin paljon erilaisia henkilöhahmoja ja ympäristöjä, että olen aivan hengästynyt päästessäni kirjan loppuun. Smith kirjoittaa tapahtumia ja miljöitä lukijan eteen - ja luottaa lukijaansa, jonka tehtäväksi jää tekstin avaaminen ja merkitysten tekeminen. Kirja oli juuri niin mielenkiintoinen, että luultavasti palaan sen pariin lukeakseni vielä sen kirjan alun uudelleen ja maistellen miljöitä ja tapahtumia uudelleen. 

Kirjan on lukenut ainakin Lumiomena ja Omppu.

Zadie Smith: Swing Time
2017, WSOY
Swing Time 2016
suomentanut Irmeli Ruuska 
462 sivua

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 38. Kirjassa mennään naimisiin

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus

Marco Vichi on italialainen dekkaristi, jonka teoksissa sankarina on komisario Bordelli. Luulin lukeneeni Vichin ensimmäisen Bordelli-teoksen, mutta ilmeisesti se onkin jäänyt lukematta. Komisario Bordellin likaisin tapaus (2017, Aviador kustannus) on siis ensimmäinen teos, jonka Vichiltä olen lukenut. 





Kuva Aviador Kustannus.


Marco Vichi on viisikymppinen poliisimies Firenzestä. Työkseen hän selvittää rikoksia ja vapaa-ajallaan hän pitää hyvästä italialaisesta ruoasta ja viinistä, ja naisseurasta. 

Teoksessa eletään kevättä 1964. Toinen maailmansota ja saksalaisten hirveydet ovat hyvässä muistissa sekä Vichillä että häntä ympäröivillä ihmisillä. Kirjassa kurvaillaan pitkin Firenzen katuja ja toisaalta muistellaan ikäviä aikoja sodan melskeistä. Kaikkia asioita ei todellakaan ole annettu anteeksi. 

Pienet tytöt uhreina ei ihastuttanut aiheensa puolesta minua lainkaan, mutta muuten kirjan tarina oli kerrottu mukavan lennokkaasti, ja toisaalta italialaista ruokaa ja Firenen katuja ja Arno-jokea kuvailtiin teoksessa sen verran elävästi, että tämä toimi pahimpaan Italia-nälkään - ehkä hieman lisäten sitä. 


Marco Vichi: Komisario Bordellin likaisin tapaus
2017, Aviador kustannus
Una brutta faccenda 2003
suomentanut Enneli Poli 
288 sivua

Helmet-haasteessa kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen

En pidä kovinkaan paljon elämäkerroista, mutta nyt tuli luettua ensin Mila Teräksen kirjoittama Jäljet, Helene Schjerfbeckistä, ja melkein heti perään luin Jani Toivolan Musta tulee isona valkoinen (2016, Siltala). Jani Toivola on tietenkin tullut tutuksi hänen ajamastaan tasa-arvoisesta avioliittolaista. Muuten Toivola on ollut kaukana omasta elämästäni ja kiinnostuksenkohteistani. En siis juurikaan tiennyt, minkälaista hänen elämänsä on ollut. 


Kuva: Siltala

Teoksessa Toivola esittelee omaa elämäänsä aluksi lapsuudestaan käsin. Kenialaisen isän ja suomalaisen äidin lapsena Jani Toivola on aina pistänyt silmään koulun ainoana tummana lapsena. Järkyttävän riipaisevaa oli lukea hänen kokemuksistaan lapsena: Toivola oli koulukiusattu lapsi, sillä hän pisti liikaa silmään sekä värinsä että kiinnostuksenkohteidensa takia. Poika, joka rakastaa tanssimista, ei sopinut mukaan. Silti, juuri tanssista tuli hänen vahvuutensa ja voimansa, ja yksi elämänuristaan. Toivola oli kiusaamisesta huolimatta täynnä energiaa ja uskoa itseensä. Erityisen vaikutuksen teki hänen tanssiesityksensä uudessa lukiossa. En todellakaan olisi itse pystynyt tekemään mitään samanlaista koskaan. 

Toivolassa on todellakin energiaa ja intohimoa. Lapsuudesta ja nuoruudestaan selvittyään hän lähtee opiskelemaan New Yorkiin. Tästä ajasta alkaa Toivolan elämän toinen etsimisen aika: kuka ja mikä hän oikein on ja mitä hänestä isona tulee? Toivolan teksti on riipaisevan rehellistä, eikä hän juuri säästele itseään tai lukijaa. Uskomattominta on, miten hän painaa eteenpäin, vaikka tekee selvästi hölmöjäkin valintoja. Toivolan elämänvalinnat eivät todellakaan ole helpoimmasta päästä. 

Kolmas elämä alkaa, kun Toivola lähtee mukaan politiikkaan. Jälleen hän kasvaa elämässään, eikä tälläkään alalla anna periksi, vaan painaa eteenpäin niiden asioiden puolesta, joihin uskoo.  

Kaiken ohella hän tutustuu afrikkalaisiin juuriinsa, matkasta Keniaan isän kotikylään kerrotaan vähitellen - ja samalla näytetään, miten Toivola löytää toisen puolensa, joka on joutunut pysyttelemään piilossa. 

Sekä kirja että elämä teki vaikutuksen. Lisää kirjasta Omppu



Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
2016, Siltala 
266 sivua

Helmet-haasteessa kohtaan 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Essi Kummu: Hyvästi pojat

Essi Kummu on kotimaisista kirjailijoista minulle täysin uusi tuttavuus. Olen kyllä huomioinut Kummun kirjailijaksi ja hänen kirjojaankin, mutta niiden aiheet eivät ole innostaneet minua tutustumaan kirjoihin. Valitettavasti. Onneksi nyt kiinnostuin Kummun uutukaisesta Hyvästi pojat (2017, Tammi), sillä tämä kirja iski aivan täysillä. 

Image may contain: plant, flower and nature

Teoksen minä-henkilö on kirjailijatar, joka haluaa kirjoittaa rauhassa kirjojaan. Oikeastaan kaikki hänen päivänsä kuluvat sen hetken odottamiseen, jolloin hän saisi olla hiljaisuudessa ja rauhassa lukeakseen ja kirjoittaakseen kirjojaan. Hänen ex-miehensä toteaa lähtiessään, että nyt voit sitten olla rauhassa kirjojesi kanssa. Kirjailijatar on eronnut nainen, joka elää kahden teini-ikää lähestyvän tyttärensä kanssa. Rauhasta ei ole tietoakaan, kun teinityttö pistää äitinsä helisemään kiukunpuuskiensa kanssa, eikä äiti ymmärrä teininsä kiukkua. 

Alma oli raivokkaasti sitä mieltä, että koko maailman sai räjäyttää tuhanneksi päreeksi vain  koska hänen kampauksensa lakin alla oli litissä. 
Tämä kaikki oli tietysti minun erinomaisen kasvatustyöni tulosta Teki mieli vetää häntä turpaan. 

Itseironinen tyyli antaa anteeksi vanhemmuuden epävarmuudet, ainakin vähän. Tässä teoksessa oli armotonta teiniuhoa, jonka tiedän omassa elämässäni olevan lähellä. Olen varma, että kirjan päähenkilön tavoin tulen kestämään sitä erittäin huonosti. Kyllä, löysin itseni tästä kirjasta monesta kohtaa, ja siksi teosta oli kivullisen nautinnollista lukea. 

Teinitytön kasvattamisen lisäksi kirjassa kuvaillaan teatteriesityksen valmistelua - no, esityksestä varmaan on tulossa melkoinen kaaos, joten hyvä, ettei se kirjan tapahtumien aikaan vielä valmistunut. Toinen, tai oikeastaan kirjan pääajatus on se, että päähenkilö on valmis sanomaan hyvästit miehille. Tarina käy läpi, millaisia miehiä hänellä onkaan ollut. 

Tämä kirja oli kaiken kaikkiaan sellainen teos, että sitä oli vaikea laskea käsistään, sen verran hauskan elävästi Kummu kirjoittaa tarinaa. Koukutuin teoksesta, ja kiinnostavaa oli myös seurata niitä kirjoja, joita kirjailijatar luki ja kommentoi tarinassa. Tämä kirja oli kiinnostava teos, ja olen niin iloinen, että päätin tutustua siihen. 

Essi Kummu: Hyvästi pojat 
2017, Tammi
314 sivua

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 13. Kirja "kertoo sinusta", sillä monesta kohtaa löysin itseni, en suinkaan kaikesta. 

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Mila Teräs: Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä

Mila Teräs tuli uudestaan vastaan Jäljet (2017, Karisto) -teoksen myötä. Teos kertoo taiteilijasta Helene Schjerfbeckistä (1862-1946), jonka näyttelyn olen jossain vaiheessa käynyt katsomassa ja josta muistan erityisesti hänen omakuvansa. Nuo maalaukset, joiden ääriviivat tuntuvat katoavan, mitä myöhäisempiä maalaukset ovat. Itse taiteilijasta ja hänen elämästään ei ole syntynyt oikein mitään sen erityisempää kuvaa. 

Image may contain: plant, flower, outdoor and nature

Mila Teräs tuo esiin Schjerfbeckin elämän maalausten takaa: hän kirjoittaa teokseensa erään tarinan, joka voisi olla totta, mutta ei ole välttämättä realistinen valokuva, niin kuin Teräs kirjoittaa kirjan loppusanoissa. Tarina luo Helene Schjerfbeckin elämän aina lapsuudesta vanhuuteen. Taiteellinen herääminen ja unelmointi elämästä, jonka täyttää taide, alkaa - ja vaikka ajat ovat kovia, suuntaa Schjerfbeck taidekouluun, minkä jälkeen alkaa unelmointi Pariisista, taiteen keskuksesta. Perhetuttavien ohjaamana ja tukemana Schjerfbeck pääsee alku-un urallaan - ja Pariisiin.

Taiteilijan elämä ei ole helppoa, varsinkaan naistaiteilijan. Schjerfbeck ei ole sellainen taiteilija, minkä Suomi tarvitsisi. Näiden ongelmien parissa painiessaan Schjerfbeck voi aina luottaa ystäviinsä, Teos onkin kuvaus naistaiteilijoiden ystävyydestä (Yle kirjoitti muutama vuosi sitten ystävistä täällä). Kaiken lisäksi teos on tarina rakkauksista ja pettymyksistä.

Kaiken kaikkiaan, taiteilija Helene Schjerfbeck tuli teoksen myötä läheisemmäksi kuin pelkkien taideteostensa perusteella. Pidin kirjasta, jota oli vaikea jättää pöydälle lepäämään kesken lukemisen. 


Mila Teräs: Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä
2017, Karisto
285 sivua 

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 36. Elämäkerta tai muistelmateos