MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksyn lukemisia


Syksy on tällä hetkellä kauneimmillaan. Samaan aikaan illat pimenevät nopeammin ja sää kylmenee - alkaa tehdä mieli kääriytyä kotiin viltin ja villasukkien väliin hyvien kirjojen kanssa. 

Toukokuussa jo listailin kesän ja syksyn 2014 uutuuskirjoja, ja moni kirjoista on jo luettukin. Silti aika moni kirja vielä lukematta - ja nyt täytyy valitella, että joidenkin uutuuskirjojen kanssa on käynyt niin, että en ole jaksanut lukea alkua pidemmälle tai ehkä juuri alkua pidemmälle, mutta en kuitenkaan loppuun asti. Eli jos joku kirjoista ei blogissani esiinny, niin johtuu siitä, että lukujumi on kohdannut kirjan kohdalla. 


Tässä listattuna kuitenkin niitä kirjoja, jotka olen lukenut ja pitänyt lukemastani loppuun asti. Näistä kirjoista voisin nostaa esiin Riikka Takalan, Riina Katajavuoren, Mikko Kalajoen ja Pajtim Statovcin teokset. Aiemmin listaamieni kirjojen ulkopuolelta Silvia Avallonen Teräs miellytti erityisen paljon. Suosittelen syyssateisiin näitä kirjoja - loput ovat jättäneet säyseämmän maun. 

Pia Heikkilä: Koodinimi Kajaali (Otava) - luettu
Riikka Takala: Ole hyvä (Atena) - luettu
Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin (Otava) -luettu
Chris Cleave: Voittamaton (Gummerus) -luettu
Riina Katajavuori: Wenla Männistö (Tammi) 
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Otava) -luettu
Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa (WSOY) - luettu
Juha Ruusuvuori: Koston enkeli (WSOY) - luettu
Niina With: Joko taas, Stella? (Myllylahti) -luettu
Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu (Like) - luettu
Nadifa Mohamed: Kadotettujen puutarha (Atena) - luettu
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein (Otava) - luettu

Muita luettuja: 

Silvia Avallone: Teräs (Minerva) 
Vera Vala: Villa Sibyllan kirous (Gummerus)
Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa (Gummerus)
Niina Hakalahti: Sydänystävä (Karisto)
Maarit Korhonen: Herää koulu! (Into)
David Nicholls: Varamies (Otava)







Syksyllä ajattelin lukea syksyyn nimensä perusteella liittyviä kirjoja, mutta en ole ehtinyt lukea kuin Bargumin Syyspurjehduksen. Välillä tuntuu, että aina kun saan haluamani kirjat kasatuksi, ehtii vuodenaika jo vaihtua. 

Syksy on väreissään niin keltainen, että tuo mieleen aina Tammen Keltaisen kirjaston. Keltainen kesä -lukuhaaste jäi niin vajaaksi, että täytyy jatkaa keltaisten kirjojen lukemista vielä keltaisessa säässä. Ja vielä senkin jälkeen, kun lehdet ovat syksyn väreistänsä luopuneet. Keltaisen kirjaston kirjat kestävät aikaa.






Olen viime aikoina kokenut kiinnostavaksi lukea kirjoja sieltä, missä itse olen. Kesäinen Italian-matkailu toi italialaisen kirjallisuuden mieleen, samoin tietenkin Italialainen ateria -lukuhaaste, jossa en ole päässyt vielä jälkiruokaan asti. Kirjamessut tuovat italialaisia kirjailijoita ja kulttuurihenkilöitä Helsinkiin ihan kohta - erityisesti odotan Avallonen vierailua Kirjamessuilla. Kirjamessut tuovat myös lisää italialaista kirjallisuutta suomeksi, sitä lisää myös tässä blogissa myöhemmin. 




Syyslomalla suuntaan minilomalle Riikaan, joten aikomuksena on myös lukea Latviaan liittyvää kirjallisuutta. Katsotaan, löytyykö Riian kirjakaupasta jotain paikallista, tällä hetkellä pitää tyytyä tähän: 


Kesällä luin fudiksen MM-kisamaiden kirjallisuutta ja väsyin, päätin, että ei enää koskaan. Älä sano koskaan ei koskaan, sillä kun Suomen Huuhkajat karsivat EM-kisoihin pääsystä, niin hetihän sellainen idea tuli, että pitäiskö... edes ne lohkomaat. Ajattelin, että tämä ilman otsaryppyjä eli luettavana Suomen lohkossa pelaavat maat: Kreikka, Unkari, Romania, Suomi, Pohjois-Irlanti, Färsaaret. 

Joista aloittelin ensimmäisellä eli Färsaarilla. Pienestä maasta ei hirveästi kirjallisuutta taida tulla meille asti, joten päätin tyytyä Johan Harstadiin. Tässä kirjassa pitäisi päätyä Färsaarille.



Näen syksyn aina etukäteen aikana, jolloin aikaa on loputtamasti keskittyä esimerkiksi hyvään kirjaan ja siksipä suunnitelmissa aloittaa myös tiiliskiviromaani, tai kaksi. Saapa nähdä, miten käy. Myönnän, että olen välillä hieman kärsimätön kirjojen suhteen, mutta ehkä pimeät illat saavat kiinnostuksen säilymään. 



Tällaista lukusyksyyni kuuluu. Värikästä ja villasukanlämpöistä syksyä itse kullekin! 

7 kommenttia:

  1. Sun kirjakuvat on kyllä aina niin herkullisia! Brooklyn ja Syyspurjehdus on <3, ja tuosta uutuuskuvastasi ainon lukea ainakin Miehiä ja ihmisiä sekä Harmaat enkelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaat enkelit luin, mutta Miehiä ja ihmisiä jäi kesken. Luin kyllä puoliväliin asti, mutta sitten poikien elämä ei jaksanut enää kiinnostaa. Hyvin kirjoitettu kyllä oli.

      Poista
  2. Minua kutkuttaa ihan liian moni kirja yhtä aikaa. Tekisi mieli lukea nuortenkirjoja ja samalla oman hyllyn pölyä keränneitä klassikoita, kauan vuoroaan odottaneita varmoiksi hiteiksi ajattelmiani ja uutuuksia... Näistä sinun kuviesi kirjoista Tiklin sain viime viikolla lopultakin kirjastosta, ja sitä olen hiljaksiin aloitellutkin – ihan ei ole vienyt mukanaan. Kultarinnankin haluaisin saada luettua, arvostelukappale ja kaikkea...

    Onneksi syksyllä on aikaa, ainakin johonkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt on hyvä aika haaveilla siitä, että aikaa on just lukemiseen =D

      Mutta joo, niinhän se menee, että kaikkea tekis mieli lukee koko ajan ja samaan aikaan. Liikaa valinnanvaraa ja hyviä kirjoja.

      Poista
  3. Olet kyllä lukenut hurjasti! Ja hienoja kirjoja. Ihastelen myös Keltaisten pinoasi. Olen samaa mieltä, että ne kestävät aikaa eivätkä ole sidottuja vuodenaikaan, vaikka toissasyksynä pidin juuri Keltaisten kirjojen teemaviikon. Nytkin muutama Keltainen odottelee pinossa.

    Piditkö Syyspurjehduksesta?

    VastaaPoista
  4. Kauniita syksyn värejä noissa luontokuvissa. :) Minulla on uutuuksien lukupinossa Galeran Hyöky, ja sen ajattelin lukea (jos ei ole aivan kamala). Muutoin aion loppuvuonna keskittyä omiin kirjoihin, ainakin valtaosin... niitä on tullut haalittua mutta lukeminen on jäänyt vähemmälle. Siinä pinossa odottaa mm. Ammanitin Juhla alkakoon (jossa on todella mainio kansi). Mitään listoja en tosin aio tehdä, ne eivät oikein toimi minulle. :)

    VastaaPoista
  5. Hmmm... aiot keltaista syksyä... Minä vietin viime syksyn Sinikeltaisena.

    Nautinnollista syksyä sinulle!

    VastaaPoista