MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 26. toukokuuta 2016

Saksalainen kirjallisuus - osa 1



Nyt täytyy sanoa, että joko minulle osui aivan vääränlaiset kirjat, tai sitten saksalaisessa kirjallisuudessa on jotain vikaa. Minulla meni monta päivää, että tein aivan mitä muuta tahansa kuin luin kirjoja, kun aloitin ensin Ralf Rothmannin Kuolema keväällä (2016, Atena) ja Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisisssa (2016, Bazar) -teokset. Ei ole pitkään aikaan ollut näin vaikeaa saada kirjoja etenemään loppua kohden. 

Aloitin Pienen kirjapuodin innoissani, sillä kaipasin kepeää luettavaa ja olin innoissani, että voin pitkän kotimaisputken jälkeen lukea taas jotain eurooppalaista.... Teos alkoikin aivan kiinnostavasti: on Seineä, siinä kelluvaa kirjakauppaa ja ihanainen Jean Perdu, joka omista sydänsuruistaan huolimatta etsii asiakkailleen täsmäkirjallisuutta: sellaista, mitä kukin tarvitsee. No, nyt ei mennyt Jeanin tarjonnat oikein, sillä vaikka kirjassa oli kissojakin, lukumatka oli yhtä pitkä kuin ranskalaiset joet, eikä tämä osunut minulle täsmäkirjaksi.

Jean Perdu kaipaa rakastettuaan, ja lähtee matkalle läpi Ranskan tehdäkseen rauhan asian kanssa. Onhan hän jo keski-ikäinen, ja elämässä ehtisi vielä rakastua uudelleen. Varsinkin kun naapuriin muuttaa eräs Catherine. Ensin on kuitenkin tehtävä matka kohti Etelä-Ranskaa. Parasta kirjassa on, että siinä on lainauksia muista kirjoista, joiden pariin tekeekin mieli lähteä lukiessa. En esimeriksi saanut koskaan luettua Siilin eleganssia, ja veikkaan, että George on yrittänyt saada jotain samanalaista henkeä tähän kirjaansa. Ehkä se alkuperäinen olisi vetänyt paremmin? Jokimatkallaan Perdu tapaa erilaisia henkilöitä, joilla on kerrottavanaan ja elettävänään romansseja. Ranskan maisemien kuvailu viehätti tässä kirjassa jonkin verran, mutta henkilöhahmot eivät kovinkaan paljon. 

Kirjasta ei hirveästi nauttinut myöskään Lumiomena

Aloitin myös Kuolema keväällä -teoksen, koska jotenkin kuvittelin kirjan olevan dekkari. Joskus kannattaisi tutustua etukäteen kirjaan paremmin, sillä Rothmann kertoo toisen maailmansodan ajasta. Ja koska ollaan Saksassa, sodassa ei ole mitään mukavaa. Eletään onneksi jo sodan loppuvaiheita, joten tarina ei ole kovin pitkä. Kaksi 17-vuotiasta poikaa, jotka ovat maatöissä, viedään sotaan. Näitä poikia ei juuri ole innostanut Hitlerin iskulauseet, sillä nuoria kiinnostaa paljon enemmän kylän tytöt. Nopean koulutuksen jälkeen pojat, Walter ja Fiete kuitenkin oppivat, miten käyttäytyä saksalaisessa armeijassa. Tästä eteenpäin kirjan teemana onkin sitten vain selviytyminen. 

Kun upseerit sikailevat ja vahtivat alaisiaan, voi vain yrittää olla huomaamaton. Autonkuljettajaksi pääsevä Walter ei joudu ampumaan muita, ja pääsee etsimään kadonnutta isäänsäkin. Walter huomaa, että itse säilyy elossa, kun tekee sen, mitä ylemmät käskevät. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottu tarina on ehkä juuri kerrontatapansa takia kovin tyly. Sodassa ei ole mitään kaunista, se tulee kirjan sivuilta selväksi. Kiinnostavaa tässä teoksessa oli se, että en ole lukenut kirjaa tai kuullut sodasta saksalaisen rintaman näkökulmasta. 

Kirjasta lisää mm. Leena Lumi.  

Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 37: Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan.

Ralf Rothmaan: Kuolema keväällä
2016, Atena
Im Frühling sterben, 2015
suomentanut Raija Nylander
206 sivua

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
2016, Bazar
Das Lavendelzimmer, 2013
suomentanut Veera Kaski
351 sivua

Stefan Moster: Suurlähettilään vaimo
2016, Siltala
Die Frau des Botschafters, 2013
suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
316 sivua

Stefan Mosterin Suurlähettilään vaimo (2016, Siltala) oli viimeinen uutuus saksalaista kirjallisuutta, jota yritin lukea - ja luinkin. Teoksessa kuvataan suomalaista talvea ja kylmyyttä, ei siis aivan ajankohtaan sopiva kirja, sillä talvella ja jäällä on merkittävä osuus tämän kirjan kokonaisuudesta. Ehkä juuri väärän lukuajankohdan takia kirjan viehätyksestä osa meni ohi. 

Saksan suurlähettilään vaimo Oda, huomaa kotirantansa laiturilta kalan, jonka joku satunnainen ohikulkija on tuonut. Kalastaja haluaa tutustua naiseen, ja myös Oda tuntee vetovoimaa Klausia kohtaan. Pakollisten illallis- ja kulttuuritapahtumien ohella Odalla nimittäin on paljon aikaa. Odan ja tämän miehen poika, Felix, on hoitokodissa Saksassa, ja Oda sekä kaipaa poikaansa että tuntee huonoa omatuntoa, että jätti vammaisena syntyneen poikansa Saksaan.

Oda ymmärtää, ettei pojalle ole liiemmin elinaikaa jäljellä, ja hän haluaa näyttää sokeutuvalle pojalleen jotain maailmasta, joka on saanut Odan mykäksi. Se jokin on kaukana pohjoisessa, Suomessa.

Klaus puolestaan miettii omia sukujuuriaan, saksalaista isäänsä, ja maata, joka on osa häntä, mutta jossa hän ei ole koskaan käynyt.

Kirja oli kiinnostava lukea, olen halunnut tutustua Mosterin teoksiin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Lukukokemus oli miellyttävä, en kuitenkaan ihan hirveän paljon ihastunut, ehkä tammikuussa tilanne olisi ollut toinen.

Tällainen pieni tutkimusretki tuli tehtyä nykysaksalaiseen kirjallisuuteen. Seuraavaksi jotain muuta. 

13 kommenttia:

  1. Minulla on tämä Mosterin uusi tulossa pian lukuun, mutta aloin nyt vähän empiä, että pitäisikö sittenkin jättää talveen... Kiitos Saksa-katsauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan siihen hyvällä mielikuvituksella päästä mukaan, mutta kun hiki valuu lukiessa, niin vaatiihan se vähän mielikuvitusta ;)

      Poista
  2. Moster jätti hyvin kevyen lukujäljen minuun. Marion Brasch teki minuun vaikutuksen. Myös Jenny Erpenbeck on kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, pääsenkö noihin muihin asti, nyt tällainen pieni Saksa-retki tosiaan kesken ja vaiheessa, Brasch vaikuttaa kiinnostavalta, ja tosiaan, Mosterkin oli ihan kelvollinen...

      Poista
  3. Rothmann oli taas minusta mahtava! En kokenut yhtään tylynä vaan hyvin eteneväksi, ja tyylillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se aihe ja tapahtumat tylyttivät enemmän. Tyyli oli sellainen, että ihmisten teoille ei paljon tullut anteeksipyytelyitä. Tarkoitin ehkä vähän sekaisin sekä tyyliä että tapahtumia tylyllä.

      Poista
  4. Rothmannia en ole lukenut. Mutta Pienestä kirjapuodista jaan ajatuksesi. Luin sen sisulla loppuun enkä pitänyt yhtään. Teennäinen ja kamala. Ja niin hyvä idea oli taustalla, mutta pieleen meni!

    Suurlähettilään vaimo tuntui minusta teennäiseltä, mutta sitten näköjään kirjoitin siitä aika hyvän arvostelun:) Luin sen maaliskuussa, joten ehkä ajankohta vaikutti. Luin sitten ne 2 muutakin Mosterin suomennettua. Nelikätisen soiton mahdottomuus on minusta paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan maaliskuukin sopii paremmin Mosterin kirjalle. Olen miettinyt noita muita Mostereita, mutta eivät ole tulleet lukuun asti vielä.

      Kirjapuoti oli kyllä pettymys, reissu Ranskan läpi olisi voinut olla vaikka mitä.

      Poista
  5. Rothmannin kirja on ollut minulla kesken jo monta kuukautta, vaikka se on lyhyt. Ei vaan etene. Pieni kirjapuoti Pariisissa tuli lainattua kirjastosta, mutta se taitaa palautua avaamattomana: muutamien arvioiden perusteella en taida edes yrittää. Jotenkin minullakin takkuaa usein saksalaisen kirjallisuuden lukeminen. Vaikuttavia lukukokemuksia ovat olleet Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan ja Herta Müllerin Hengityskeinu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rugen joskus luin ja muistan pitäneeni. En tajua näitä saksalaisia, tykkään ihmisistä, mutta kirjallisuus on hieman tylsää?

      Poista
  6. Kuten Ulla edellä kirjoitti Erpenbeck on hyvin kiinnostava. En voi sanoa varsinaisesti pitäneeni Vanhan lapsen tarinasta, mutta siinä se juttu onkin juuri siinä, että päähenkilö synnyttää niin paljon tunteita. Kenellä sitten minkäkinlaisia.

    Rothmannia mun piti lukea, mutta jätin väliin, kun jotenkin tuo sotateema tuntui niin raskaalta ja sitä on ollut aika paljon varmaan itse kullakin luettavana. Tuo Moster kyllä nyt rupesi kiinnostamaan, mutta voipi olla tosiaan, että talviset kelit tukisivat lukemista paremmin kuin kesäsäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erpenpeck on ainakin vielä lukulistalla, katsotaan, jaksanko sinne asti... Sotateema ei ole kyllä mullekaan mitenkään omiani, osaan kuvitella kauheuksia, mutta kyllähän ne luettuna tuntuvat vielä pahemmilta. Moster oli kyllä ihan ok, oli kiinnostavaa kurkistaa suurlähettilään elämään, ja oli ihan kiinnostava. Mutta kylmyys =D

      Poista
  7. Pieni kirjapuoti Pariisissa jäi minulta kesken. Ihan lupaava alku, mutta siihen se sitten jäikin. Yllätyin, että jaksoin lukea jopa 140 sivua...

    VastaaPoista