MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rannalla luettua - Westö, Ahava, Suhonen, Schwitter


Kolean  kesäsään ryydyttämänä teki mieli käväistä nauttimassa auringosta ja lämmöstä jossain, missä aurinko paistaa. Espanjassa oli vielä miellyttävä +26 - +30 astetta ja aurinkokin sinnitteli näkyvillä lukuunottamatta paria päivää, jolloin taivaalle eksyi joitain pilviä. Rannat olivat siedettäviä, sillä kesäkausi on tyhjentänyt ne - ja tilaa oli nauttia, elämästä, auringosta ja merestä.  

Matkasimme Alicanteen, josta menimme pohjoisen suuntaan El Campelloon (, josta kuvat) ja etelään Torreviejaan, jossa olimme suurimmaksi osaksi aikaa. El Campello oli hiljainen paikka, jossa on asukkaita 27 384, kertoo wikipedia - ja kovin siisti. Paikkaan pääsee Alicantesta kätevästi ratikalla (numero 1 ja 3), jonka ikkunoista voi myös katsella nähtävyyksiä. Erittäin pitkä ranta näkyikin olevan Alicanten ja El Campellon välissä, olisiko Fabraquerin kohdilla. Suuntaisin varmaankin sinne, jos menisin uudelleen. 


El Campellosta suunnattiin viikoksi Torreviejaan, jossa tällä kertaa asusteltiin vuokratussa asunnossa. Saatiin tehdä omaa ruokaa, mikä on lasten kanssa matkustaessa mukavaa ja stressitöntä. Torreviejassa tarkoituksena oli rentoutua eli nauttia auringosta mahdollisimman paljon. 

Torreviejan rannat tulikin testattua, ja täytyy sanoa, että Playa del Cura ja Los Locos olivat hieman liian ahtaita ja likaisia meidän makuun. Kävimme sitten La Matassa, jossa oli tarpeeksi tilaa ja tarpeeksi aaltoja. Täällä meni koko päivä sutjakkaasti ja vajaan viiden kilometrin matkaan bussilla sai kulumaan vielä pahimmillaan 45 minuuttia. La Matan bussi lähti asunnolta parin korttelin päästä, kun jaksoi junnata kaupungin korttelit bussin kyydissä. Kaupungilla oli näin syyskuussa melkoisen rauhallista, ja hiljaista. Jos siis ei oteta huomioon haukkuvia koiria, juttelevia (toisilleen huutavia) espanjalaisia ja tööttäileviä autoja. 

Suomessa tuntuu paluun jälkeen järkyttävän hiljaiselta ja masentavan kylmältä ja kolealta. Pakostihan sitä taas on alkanut miettiä, että onko se reilua, että toisilla on aurinko ja toisilla ei.  No, ei auta muu kuin sinnitellä taas seuraavaan matkaan. 



Mukana oli myös muutamia kirjoja, tosin suurin osa ajasta meni kuunnellessa meren ääntä ja iltaisinkin tuli katseltua tv:stä futista, kun sikäläinen tv tarjoili paitsi vanhoja Barca-Real Madrid -pelejä myös junnujen pelejä aina 6-vuotiaista alkaen. Jalkapallon tila tosiaan on hieman erilainen, kun junnusta asti pelit ovat kaikkien nähtävissä - ja jokaisesta maalista iloitaan selostuksessa, oli tekijä Messi tai 6-vuotias Matteo. 

No, lukemisena oli Monique Schwitterin Kaksitoista miestä, jossa minäkertoja, nainen, alkaa miettiä elämänsä rakkauksia. Silmiin sattuu ensimmäisen poikaystävän kuolinilmoitus, josta alkaa pohdinta, minkälaista rakkautta elämä on tuonut mukanaan. Teos ei ole luettelomainen muistelmateos vanhoista poikaystävistä, vaan enemmänkin pohdintaa rakkaudesta yleensä. En osaa sanoa, veikö aaltojen kohina osan ajatuksistani, mutta hieman tipahdin kärryiltä kirjan loppuosissa, eikä tarina enää vienyt mukanaan niin kuin tarinan alussa. 

Monique Schwitter: Kaksitoista miestä 
2017, Tammi 
Eins im Andern
suomentanut Helen Moster
268 sivua

Toisena teoksena oli Kjell Westön Rikinkeltainen taivas, koska westöt nyt vain on pakko lukea. Pääosissa kirjassa on rikas suomenruotsalainen suku, Rabellin perhe. Eletään 60-luvun loppua, kun kertojaminä tutustuu ensimmäisen kerran sisaruksiin: Alexiin ja Stellaan. Heillä on kaikkea sitä, mitä kertojalta puuttuu: rahaa, sukua ja iso kesähuvila. Teoksessa seurataan elämää aina nykypäiviin asti. Kuinka Alexista tulee liikemies, joka ei kaihda keinoja menestyäkseen ja kuinka Stella juoksee ympäri Eurooppaa löytääkseen elämänsä ja itsensä. Ja kuinka kertoja kirjoittaa kirjojaan, menestyy, pysähtyy, eikä koskaan pääse Stellasta eroon. 

Tapahtumapaikkana on Helsinki ja toisaalta kesämökkimaisemat, välillä käväistään mm. Portugalissa. Koko Eurooppa on temmellyskenttänä, mutta lähimmät ihmiset eivät muutu vuosikymmenien aikana, mikä alkoi lukijana ahdistaa minua. Portugaliinkin täytyy kavereiden raahautua mukaan. Jotenkin en syttynyt nyt niin paljon kuin aiemmin, vaan aloin miettiä, että miten paljon minua oikeastaan kiinnostaa lukea suomenruotsalaisten lähihistoriaa - ehkä etäännyin tarinasta hieman liiaksi? 

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
2017, Otava
Den svavelgula himlen 
Suomentanut Laura Beck
459 sivua



Matkaa ennen ja matkan jälkeen luin myös ainakin nämä teokset: Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa, jossa kertojan aviomies tajuaa, että on aina halunnut olla nainen, eikä mies. Tarina seuraa, miten mies katoaa, miten identiteetti muuttuu sukupuolen mukana. Teos oli kirjoitettu hyvin, tarina eteni, mutta jollain tavalla minua kiinnosti enemmän kirjan osiot, joissa kerrottiin Kolumbuksesta. Vaikka tarina tietenkin oli aivan omanlaisensa, jätti se minut hämmenyksen tilaan. 

Selja Anhava: Ennen kuin mieheni katoaa
2017, Gummerus
teoksessa ei ole sivunumeroita



Kun on viikon kuunnellut meren kohinaa, tuntui Pete Suhosen Poikani ja meri luontevalta jatkolta elämään. Kertojamiehen avioliitto on rikkoutunut, työura on laskussa, mutta hänellä on poika, jonka kanssa olla tämä päivä. Miehet menevät merelle, jota mies rakastaa ja toivoo poikansakin rakastavan. Mikä onkaan hienompaa kuin olla keskellä merta. Ainakin siihen asti, kun meri näyttää, mitä kaikkea se osaa. Kirjan loppu ei todellakaan ollut helppoa luettavaa, mutta muistuttaa siitä, minkälainen meri on - muutakin kuin lempeää kohinaa rannalla istuessa.

Pete Suhonen: Poikani ja meri 
2017, Kosmos-kirjat
200 sivua

Liitän kirjan Helmet-haasteen kohtaan 21. sankaritarina



1 kommentti:

  1. Kyllä tässä olisi mieluummin lämpimässä ja auringonpaisteessa kuin harmaudessa ja syksyisessä koleudessa.
    Olen lukenut Westön ja Ahavan kirjat, joista Ahavan kirja kosketti kovasti.

    VastaaPoista