Dekkariviikko jatkui Katarina Wennstamin Kivisydän (2016, Otava) -teoksen ääressä. Wennstamin teokset ovat tulleet minulle tutuiksi
Olen pitänyt Wennstamin teoksista, koska niissä on otetaan kantaa erilaisiin asioihin, ja vahvasti naisasioihin. Tällä kertaa Kivisydämen aiheena on lapsiin kohdistuva väkivalta.
Sairaalaan tuodaan vauva, Gloria, jonka aivoja puristaa verimassa, tehdään leikkaus ja toivotaan, ettei vauva menehdy tai vammaudu. Alkaa tutkimus, mikä on vienyt vauvan näin heikkoon kuntoon ja vahva epäilys kohdistuu vauvan vanhempiin: kirjassa käsitellään ravistellun vauvan oireyhtymää ja sitä, miten vakavaa voi olla vauvan tai pienen lapsen pahoinpitely.
Teoksessa esiintyvät aiemmista kirjoista tutut oikeusavustaja Shirin Sundin ja rikostarkastaja Charlotta Lugn. Välillä teoksessa perehdytään heidän yksityiselämän koukeroihin: Shiriniä mietityttää hänen suhteensa aivan samalla tavalla kuin edellisessä teoksessakin.
Kirja oli vahvasti kirjoitettu, ja todellakin siitä jäi suorastaan huono olo mieleen. Teos edustaa jälleen kerran tarinaa, jossa hyvännäköisten kulissien takana tapahtuu jotain, josta ei kerrota naapureille tai ystäville. Glorian perhe on rakentanut tietään kohti parempaa ostamalla ja kunnostamalla aina uuden asunnon. Voimat ovat menneetkin siihen, että kaikki näyttäisi hyvältä ulospäin.
Suosittelen kirjaa niille, jotka tykkäävät hitaammasta juonen kuljetuksesta. Tässä kirjassa tapahtuu paljon oikeussalissa ja ihmisiä haastatellessa, sekä asioita mietiskellen.
Katarina Wennstam: Kivisydän
2016, Otava
Stenhjärtat, 2012
suomentanut Anja Meripirtti
412 sivua
