Kirja, jossa sukelletaan suomalaiseen metsään ja muinaisuskoon. Tällainen teos alkoi kiinnostaa heti, kun huomasin sen Gummeruksen kevään kirjaluettelossa.
Ikimetsien sydänmailla (2017, Gummerus) on ensimmäinen osa Metsän kansa -sarjaa, jossa kuvataan Jouko Rautaparran perheen elämää 1400-luvulla. Miljöönä on Savon seutu, tarkemmin Juva ja sen pohjoinen vesialue, jota pitkin varsinkin miehet kulkevat metsälle ja vaikkapa juuri Juvalle.
Jo heti kirjan alkuluvuista asti on selvää, että tässä kirjassa rinnan ihmisten kanssa elävät sekä metsän eläimet että haltijat ja muut kansanuskon olennot. Tavallisten ihmisten joukossa elää niitä, joilla on muita läheisemmät suhteet henkiseen maailmaan, ja joilta pyydetään apua tiukan paikan tullen. Tällainen henkilö on Yörnin Äijä, joka osaa parantaa ihmisiä. Myös Rautaparran perheen lapsella Tenholla huomataan olevan taitoja, joita tavallisilla ihmisillä ei ole, ja taidot saattavat tulevaisuudessa viedä hänet Yörnin Äijän oppiin.
Jo heti kirjan alkuluvuista asti on selvää, että tässä kirjassa rinnan ihmisten kanssa elävät sekä metsän eläimet että haltijat ja muut kansanuskon olennot. Tavallisten ihmisten joukossa elää niitä, joilla on muita läheisemmät suhteet henkiseen maailmaan, ja joilta pyydetään apua tiukan paikan tullen. Tällainen henkilö on Yörnin Äijä, joka osaa parantaa ihmisiä. Myös Rautaparran perheen lapsella Tenholla huomataan olevan taitoja, joita tavallisilla ihmisillä ei ole, ja taidot saattavat tulevaisuudessa viedä hänet Yörnin Äijän oppiin.
Tavallisten ihmisten maailmassa eletään luonnossa ja luonnon armoilla: kun miehet ovat metsällä, perheen naiset kohtaavat metsän vihan. Kun taas metsässä liikutaan, on parasta olla suututtamatta haltijoita ja muuta metsän väkeä, tai voi joutua metsänpeittoon. Ihastuttavaa tässä kirjassa on se, miten nämä vanhat uskomukset ovat konkreettisesti läsnä - ja vähänhän tästä kirjasta tulee mieleen esimerkiksi Ronja ryövärintytär, joka myöskin on oma kirjasuosikkini lastenkirjallisuuden puolelta, ja jossa samalla tavalla metsässä elää kaikenlaisia olentoja. Kamulan teoksessa aivan oikeasti metsänpeitossa metsä tosiaankin peittää ihmisen näkymättömäksi, samoin kodinhaltija näyttäytyy ihmisille, jotta nämä muistaisivat pitää tämän hyvällä tuulella. Pieni vaara tällaisessa kerronnassa toki on se, että tarina voi luiskahtaa lapsekkaan puolelle. Näin ei mielestäni kuitenkaan käy Kamulan teoksessa, sillä kansanuskon lisäksi kirjassa on myös inhimillinen puolensa: Ihmiset elävät arkeaan, joka on kuvattu elävästi ja myös rakkaus leiskuu kirjassa, kun Tenhon isoveli Heiska tapaa ihanan naisen ja rakastuu tähän päätäpahkaa.
Kirjassa on melkoista seikkailua sekä miesten kauaksi yltävällä metsästysmatkalla että lähimetsässä, jossa veljekset metsästävät aarnivalkeiden lupaamaa aarretta.
Ihastuin kirjaan täysin, ja yritin lukea tarinaa rauhallisesti, ettei se loppuisi liian aikaisin. No, kirjan melkein 700 sivua loppuivat kuitenkin, joten toivon, että jatko-osa olisi jo tulossa. Mutta, kaiken kaikkiaan aivan mahtava teos näin Suomen juhlavuoden kunniaksi.
Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
2017, Gummerus
680 sivua
Helmet-haasteessa 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (vähintään)
Kirjassa liikutaan luonnossa & 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt & 41. Kirjan kannessa on eläin
Tämä oli kyllä todella hyvä! Nyt kun olen lukenut toisten blogitekstejä, on jännä huomata, miten erilaisiin teoksiin eri lukijoilla tulee mielleyhtymiä. Sinä mainitset Ronja Ryövärintyttären, Kirsi Panun. Minullekin tuli lukiessa mieleen monenlaisia yhtymäkohtia kirjallisuuteen. Hyvä merkki, aineksia ja syvyyttä piisaa.
VastaaPoistaOlen vieläkin ihan täpinöissä tästä, kolahti niin!
VastaaPoistaOlen vieläkin ihan täpinöissä tästä, kolahti niin!
VastaaPoista