MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 16. elokuuta 2012

Pienempi, pienin

Löysin kirjasto(i)sta uutuuskirjoja, 
ihanaa! 

Olin hieman järkyttynyt: 
mihin ovat kadonneet kirjojen sivut?
Kolmestasadasta tuli satakolmekymmentä. 
Mihin katosi kirjojen paksuus?


Kirjat ovat kuin onnistuneen himolaihduttajan farkut. 
Alimmaisena se kammottava lähtökoko 42 ja sitten vuoden päästä 
saavutettu tavoite farkut kokoa 36 (tai kasikin riittää). 


No, ei se mitään. Tällaisen kirjan lukaisee 
kivasti työmatkalla. 
Kun se on kuitenkin kasvanut ja pidentynyt. 


Syksyn alku. 
Huomaattehan, minimimäärä sanoja tässäkin postauksessa. 
Kuka jaksoi lukea 
loppuun asti?


13 kommenttia:

  1. Jaksoin lukea. :)

    Pidän lyhyistä kirjoista. Nyt juuri niille minulla on eniten aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D

      Sehän onkin kamalaa, että maailman on tällainen: lyhyt ja nopea kirjaa tulee luetuksi, tiiliskivet odottavat hyllyssä. Itselläni myös siis.

      Poista
  2. Kaikki on niin nopeaa nykyään. Kauhistelin kirjastossa, kun huomasin siellä erään paksun kirjan, jonka olen joskus jaksanut lukea. Pitäisi taas malttaa nautiskella kirjoista.. Bloggamiseni tuntuu vielä pahentavan tätä ohuiden kirjojen himoani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. välillä tuntuu taas, ettei ehdi hypätä näiden nopeiden ja lyhyiden kirjojen matkaan mukaan.

      Mutta joo, sitä pitää lukea mitä on tarjolla.

      Poista
  3. Oi, Elokuvankertoja on ihana! Käteen sopiva kirja ja sopivan lyhyt tarina, jossa on silti suurta viisautta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin aloittaa sitä illalla, ja sehän on jo melkein loppu =D

      Poista
  4. Minäkin jaksoin :)

    Molemmilla on aikansa, ohuilla ja paksuilla kirjoilla. Parhaimmillaan ne ovat rinnakkain luettuna :) Ohutta laukkukirjana, paksumpaa kotona luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D

      Mä taidan tehdä sen virheen, että luen noita ohuita liian nopsaan peräkkäin. Pää on ihan pyörällä...

      Poista
  5. Kirjakin saattaa etsiä uutta kulttuurista paikkaa. Ainakin itse -itsekkäistä syistä - uskon / toivon niin, kirjankin kunniaksi / Seppo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaan ihan totta. Nykyihminen elää niin hektisesti ja lyhyesti, ettei ehdi keskittyä asioihin.

      Jotenkin salaa toivoisin, että kirja kuitenkin säilyisi sellaisena paikkana, johon voi uppoutua pitkäksi aikaa...

      Poista
  6. Säilyyhän se :) Kirjan uusi paikka ei poista vanhaa;toivottavasti tämä uusi kulttuurinen paikka vain laajentaa kirjan kulttuurista vetovoimaa:oma paikkani e-kirja, äänikirja, pelit jopa, sitten lajityypit kuten sarjakuva ja sen sellaiset. T. Seppo, Ulyssuksen sivulla 244 nyt

    VastaaPoista