MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Craig Thompson: Habibi + kiitos blogistan!

Craig Thompsonin Habibi (2012, Like, suomentanut Ida Takala, alkuperäinen teos Habibi 2011) on jo muutaman kuukauden ajan ollut vahvasti TBR-listallani ja vihdoin jaksoin kantaa sen kotiin asti kirjastosta. Reilut 650 sivua ei ole mikään kevyin kantamus, mutta ehdottomasti pienen haba-harjoituksen väärti. 


Craig Thompson, kuten moni muukin sarjakuvien kirjoittaja on ollut minulle täysin tuntematon suuruus, jota en olisi varmaan koskaan huomannut olemassa olevaksi ilman muita kirjablogeja. 

Siis iso kiitos kaikille niille, jotka ovat tuoneet kirjan esille omissa blogeissaan: 

Salla
Booksy
Norkku
ja myös ne kaikki muut, joita en nyt tähän hätään löytänyt. 

Ilman muita blogeja en olisi löytänyt myöskään 
Guy Delislen hienoja sarjakuvia, joihin ihastuin. 

Vaikka joskus (usein) käy mielessä, että ei ole mitään järkeä naputella nettiin juttuja jostain random-kirjoista, niin on kuitenkin. Ainakin minulle siinä on järkeä.  

Thompsonin Habibi on hieno kirja. 
Se on fiktiivinen teos, joka sijoittuu Wanatoliaan ja sen ympäröivälle aavikolle. 

Teos on jaettu osiin, yhdeksään ja ensimmäinen osa on Joen kartta, jossa kerrotaan, miten teoksen toinen päähenkilöistä, Dodola, joutuu nuorena tyttönä naimisiin. Mies opetti Dodolan lukemaan ja kirjoittamaan, sekä tuntemaan monet eri tarinat maailmasta.  



Tarinat kulkevat Dodolan mukana läpi kirjan. Kun Dodolan aviomies tapetaan, hän lähtee pakoon ja karkaa 3-vuotiaan Zamin kanssa keskelle erämaata, jossa elää veneessä pitkän aikaa. 
Seuranaan heillä kahdella ovat vain Dodolan tarinat, joissa eri uskontojen yhteiset kertomukset kohtaavat. 
Dodola antaa Zamille uuden nimen: Habibi.

Zam, jonka nimi tulee siitä, että hän löytää vettä, hoitaa parille veden,
ja Dodola hoitaa heille ruoan ohikulkevilta karavaaneilta 
niillä keinoin, jotka hänelle on "luonnostaan" langennut ja joka hänellä on myytävänä.


Veneessä, keskellä aavikkoa, Dodola ja Zam ovat kuin Nooa arkissaan. 


Dodola ja Habibi (/Zam) joutuvat toisistaan eroon. Teoksessa on niin paljon tapahtumia, tarinoita ja takaumia, että tässä olisi mahdotonta esittää kaikkea kirjan sisältöä.
Lisäksi se on mahdotonta, koska sarjakuvan tapaan tässä kirjassa on paljon merkitystä ja hienoutta myös piirustuksissa. 

Kirjassa kumpuaa esiin maailman onneton tila: maailma on niin saastunut, että kalatkin menettävät lihansa joessa, jossa elävät. Vedestä on pula, sillä rikas Wanatolia on padonnut veden vain omaan käyttöönsä. 
Naiset ja mustat ovat alistettuja: edelliset toimivat haaremissa, kunnes omistajansa heihin kyllästyvät, jälkimmäiset taas ovat orjia ja palvelijoita, ja odottavat sitä päivää, kun nousevat kapinaan.
Dodola elää niin kuin naisen ainoa mahdollisuus on, aivonsa hän turruttaa polttelemalla päivät ja yöt.  


Kirjassa on paljon kaikkea, myös sellaista, mitä en aivan ymmärtänyt. Sanojen ja sanamerkkien yhdistely jää minulta valitettavasti hieman selviämättä, koska en osaa näitä kirjaimia.



Myös merkkien symboliikka jää hieman hämärän peittoon, mutta joitakin asioita ei voi olla ymmärtämättä: 
Kaiken alla on tarina rakkaudesta. 
Sellaisesta rakkaudesta, jossa ei ole alistamista. 


Ja kaikan synkän ja hienosti mietityn alta löytyy myös ripaus huumoria siitä, miten myytit syntyvät ja elävät:


Kerään vielä loppuun niitä sanoja, joita muut ovat kirjoittaneet kirjasta:

 Kaunis mutta julma, hidas mutta mukaansatempaava, runsas mutta kristallinkirkas, tätä kaikkea tämä sarjakuva oli minulle. Habibi menee vuoden 2012 tähänastisten lukukokemusten kärkikaartiin. (Salla)

Helmi. Itkettävän hyvä. (Booksy)

Habibi on vain niin hieno ja niin runsas, etten edes tiedä kuinka tai mistä aloittaisin kertomisen. Se on monta kirjaa yksissä kansissa, siinä on epätavallinen rakkaustarina ja paljon murheita. Silti se onnistuu olemaan toiveikas kirja, sillä kaikkien koettelemustensa läpikin Zam ja Dodola säilyttävät taistelutahtonsa. Minulle Habibista nousi vahvimmin esiin viesti ihmisarvosta, jokainen ihminen on arvokas. Ja että rakkaus voittaa kaikki esteet. (Norkku)

Olen Habibin jäljiltä melkein sanaton, vaikkei sitä ehkä tämän juuri tuottamani tekstimäärän perusteella uskoisi. Sanattomuus on ehkä sellaista hiljaista, sisäistä värinää, jonka teos jätti kytemään. (Susa)



On se, hyvä. 
Sateisen syyspäivän piristys kaiken kurjuuden kuvauksessaankin.
Suosittelen, 
myös niille, jotka eivät tavallisesti sarjakuvaa lukisi.  



6 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä! Tämä oli ihan huikea kirja, pelkästään tekijän työnmäärä on varmaan ollut hurja. Kuvitus on kaunista ja tarinassakin niin paljon tasoja. Ihan hurjan hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan kaikkeen voin sanoa, että aivan!

      Poista
  2. Voi miten ihanaa että tykkäsit tästä! Oli minustakin huima... ja nosti kyllä käsitystäni siitä mitä sarjakuvaromaanilta voi toivoa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samoin tähän voin sanoa, että aivan!

      Poista
  3. MInäkin iloitsen kun löysit tämän helmen! Kiitos linkityksestä... Olet ihan oikeassa, "tuntemattomistakin" ja varmaan erityisesti niistä kannattaa blogata - tunnetut nimethän saavat näkyvyyttä kyllä muuallakin kuin blogeissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Vaikka kirjoja lukeneena ja niistä opiskelleena luulenkin tietäväni kirjallisuudesta jo "jotain", niin aina jossain on joku aivan tuntematon tekijä. Onneksi!

      Poista