Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Jaahas, taidan jatkaa sarjakuvalinjalla vielä jonkun aikaa... Kävi nimittäin niin, että edellisen talven hiihtolomalla ahmaisin kaikki Guy Delislen suomennetut sarjikset ja ihastuin Pjongjangiin, Burmaan ja Shenzheniin niin paljon, että olin innoissasni siitä, että Delisleltä oli vielä yksi kirja suomentamatta: Merkintöjä Jerusalemista (2012, WSOY, alkuperäinen teos Chroniques de Jérusalem 2011, suomentanut Saara Pääkkönen), jonka sain käsiini viikonloppuna. 

Kuten aiemmissakin kirjoissaan, Delisle muuttaa perheensä kanssa erääseen maailman hämmentävimmistä paikoista: Jerusalemiin. Delislen vaimo on lääkärinä töissä MSF-nimisessä järjestössä ja hänen työnsä mukaansa muuttaa mies ja (tällä kertaa) kaksi perheen lasta. Kirjaansa Delisle kirjaa ylös kokemuksiaan ja näkemäänsä kaupungista, jossa perhe viettää vuoden ajan. 

Jerusalem on hämmentävä paikka, jossa tuntuu olevan joka paikassa aitoja, jotka eristävät juutalaiset ja palestiinalaiset toisistaan. Tarkastuspaikat, poliisien esillä olo, ihmiset, jotka eivät halua tai voi mennä kolmen kilometrin päähän, ovat arkipäivää Jerusalemissa. Välillä Jerusalem tuntuu suljetummalta kuin Pohjois-Korea, välillä maasta löytyy keidas, kuten Tel Aviv, jossa perhe käy nauttimassa auringosta, merestä - ja vapauden tunteesta. 

Kolmen uskonnon pyhät paikat kohtaavat, koska ovat fyysisesti samalla paikalla. Silti jokaisen uskonnon edustajat yrittävät elää kuin niitä toisia ei olisikaan. Välillä Delislen minä-kertoja miettii, miten tyytyväinen on, ettei ole minkään uskonnon edustaja. 

Arjessa ovat mukana koti-isyys, leikkipaikat, aamuruuhkat kouluun ja päiväkotiin ja toisaalta työ omassa työhuoneessa, kirkon kammiossa. Arki kulkee eteenpäin, oman mausteensa siihen antaa kummallinen ympäristö. 

Vaikka kuvien väleissä esitellään kaaviokuvia alueista, niiden hallinnosta ja historiasta, luulen, että osa Jesrusalemin monimutkaisuudesta jäi minulta vielä ymmärtämättä. Sen verran monimutkaisen maailman Jerusalem kätkee muuriensa sisään. 

Merkintöjä Jerusalemista on aivan yhtä hieno kuin edeltäjänsäkin. Delislellä on hieno tyyli kertoa näkemäänsä, ilman poliittista tai uskonnollista näkökulmaa hän kertoo näkemänsä ja kokemansa. Kuitenkin tällä alleviivaamattomalla tyylillään hän ottaa kantaa, esimerkiksi siinä, miten kaikkien eri ihmisryhmien lapset leikkivät hienosti yhdessä, vaikka lasten vanhemmat eivät halua kommunikoida toistensa kanssa. Jerusalemin arki tulee läsnäolevaksi paitsi ulkopuolisen ihmettelevästä ja kyselevästä näkökulmasta myös paikallisten ihmisten elämän kautta: lastenhoitaja on kontakti paikallisten ihmisten elämään (esim. Vantaan laurin kuva). Eniten järjetöntä maailmaa Delisle esittelee sillä, minkä jättää sanomatta ja minkä antaa lukijan täydentää.

Mitä tästä voi oikein sanoa? Olen aivan ihastuksissani Delislen tyyliin ja sitä mieltä, että tämä täytyy kokea. Siis se, miten paljon sarjakuva voi kertoa. Itse en ymmärtänyt sarjakuvan voimaa ennen kuin tutustuin Delislen aiempiin teoksiin. Ihastukseni jälkeen olen uskaltanut tarttua muidenkin tekijöiden kirjoihin, enkä ole tutustumisretkiäni katunut. 

Ehdottomasti jokaisen pitäisi tutustua Delisleen - ja varsinkin niiden, jotka eivät ole vielä sitä tehneet!

Aiemmin jerusaleminsa on lukenut Norkku, jonka kautta taisin alun perin löytää Delislet. Kiitos!