MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja



Terhi Rannelan Yhden promillen juttuja (2012, Otava) on hieman erilainen Rannelan-nuortenkirja kuin mitä olen kirjailijalta aiemmin lukenut.

Tässä kirjassa on vain 110 sivua, mutta asiaa sitäkin enemmän. Kirjan takakannessa kerrotaan, että siinä on 19 kosteaa, todenmakuista juttua nuorten elämästä. 

Suurimmassa osassa kirjoituksista keskeisessä osassa onkin alkoholi: on yksinhuoltaja-alkoholistin tytär, joka listaa asioita, joiden avulla pärjätä 18-vuotiaaksi, kunnes voi muuttaa kotoaan pois; on nuori poika, joka saa rohkeutta viikonlopun bileisiin alkoholista; on tyttöjä, jotka käräyttävät netissä viinakuskiksi lupautuneita ja on niitä nuoria, jotka mokailevat kännissä. 

Kaikki kirjoitukset ovat ahdistavia. Niissä kerrotaan, missä kaikessa nuoren elämä voi mennä vikaan ja lukijalle syötettävä sanoma on kutakuinkin sama kuin Jukka pojan laulussa Älä tyri nyt: 

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt
Älä antaudu angstin valtaan
Jengi pykinyt, on huolella leikkinyt
kuoleman kanssa jo vuosia nyt
Käy koulut ja hanki pätevyys,
et voi panna sitä päihteiden syyks,
ettet pystynyt pitämään rotia.
Vaikket nyt kestä sun kotia,
mee eteenpäi ku sotilas

Yhden promillen juttuja on täysin erilainen kuin aiemmin Rannelalta lukemani teokset, enkä ole varma, onko se hyvä asia. Rannelan teos oli tosiaankin ahdistava. Sisäinen äikän maikkani kyllä seuloi kirjasta helposti tekstit, joita voisi helposti käsitellä äidinkielen tunneilla. Sinällään teoksen teksteistä voisi ottaa käsiteltväksi oikeastaan minkä vaan tekstin, jonka pohjalta voisi miettiä tekstin rakennetta tai itse aihetta. 

Tärkeistä asioistahan Rannela kirjoittaa, ja tuo esiin sen, mikä yritetään perheisiin piilotella. Sinällään aivan ajankohtainen asia, mutta välillä minulle tuli sellainen kummallinen olo, että ovatko tekstit valistusta ja että kenelle. Koska itse olen tällainen keski-ikäistyvä naishenkilö, aloin miettiä, että valistetaanko tällä kirjalla nyt esimerkiksi vanhempia siitä, millainen nuorten maailma on. Ainakin välillä tuntui, että itse luin tekstejä kulmakarvat koholla: että tuollaistako nuorten maailma oikeasti on. No, siis olenhan itsekin toki ollut nuori ja viettänyt aika vapaata elämää, käynyt parit Ruotsin-risteilyt läpi, tuntenut olevani maailman ujoin ja hiljaisin ihminen - eikä maailma nyt niin kovin ole muuttunut omista nuoruuteni ajoista. Mutta välillä tuntui, että en halua muistaakaan, minkälaista elämä nuorena voi olla. Koska en nyt aivan ole varma, miten nuoret ottavat kirjan, niin kiinnostuneena luin 18-vuotiaan kirjablogistin tekstin samasta kirjasta. Sattumalta luin viikonloppuna myös Ylen sivuilta kiinnostavan kirjoituksen siitä, mitä nuoret haluavat lukea: pääsääntöisesti he haluavat viihtyä kirjojen parissa. 

Itse viihdyin paremmin Rannelan kolmen aiemmin lukemani teoksen:
Goa, Ganesha ja minä, 
Amsterdam, Anne F. ja minä 
ja 
Jäämeri, jäähyväiset ja minä 
parissa, koska niissä oli huumoria, tapahtumia, juonenkäänteitä ja kuitenkin kaikkea kiinnostavaa esim. historiasta, erilaisista kulttuureista ja ihmissuhdepohdintaa. Enkä jaksa olla mainitsematta juuri lukemaani Emmy Abrahamsonin Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä, jossa oli myös humoristinen sävy, mutta tapahtumissa ja sanomissa sisältöä. 
Ymmärrän kyllä, että vakavien aiheiden nuortenkirjoille on aikansa ja paikkansa, mutta silti mietin, että kenelle ne on kirjoitettu? Sille alkoholistin lapselle, että tämä kestäisi vai sille nuorelle, joka ei tiedä, minkälaista kaverin kotona on, vai sille aikuiselle, joka ei enää  muista, minkälaista on olla nuori? Tuohon jälkimmäiseen vastaukseen kallistuin tekstin Kolme tarinaa unohdetusta tytöstä nimeltä Christiane F. -jälkeen, joka kertoo tytöstä, joka selvisi elämästä fiktiivisen hahmon, Christiane F:n ansiosta. Muistatteko sen kirjan / elokuvan, joka kertoi Huumeasema Zoosta ja sen huumenuorista? En minäkään muistanut, ennen kuin luin tekstin (täällä traileri) ja sitten muistin. Rannela joutuu hieman selittelemään nykynuorelle lukijalle tarinaa, enkä tiedä, miten tämä uppoaa lukijaan, jolla ei ole muistikuvaa nuorista narkkareista, mutta samalla mietin, miten ah, loistavat tunnit tästä saisikaan tehtyä yläasteelle, intertekstuaalisuus jne. Mutta sitten mietin, että tästä olisi saanut loistavan kirjankin, vähän samaan tyyliin kuin nuo edellä mainitsemani kolme kirjaa: "Berliini, Christiane F. ja minä". 
Eniten minua siis taisi häiritä se, että en aivan ymmärtänyt, mikä oli kirjan tarkoitus ja kenelle se oli suunnattu (paitsi koulun kirjallisuustunneille). Muuten varmasti Suomesta löytyy nuoria, jotka tunnistavat itsensä tarinoista. Ja vaikka nykynuoriso on tietysti (muka) keksinyt kaikki pahisjutut itse, niin uskallan väittää, että tästä tunnistaa myös aiempi sukupolvi itsensä ja hölmöilynsä. Hienostihan Rannela kirjoittaa. 

- Olenko minä sinun mielestäsi alkoholisti? sinä nauroit. 
Ei ihminen, joka juo viinipullon päivässä ja kirkkaan pullon viinaa viikonloppuna ja nappailee kymmeniä erivärisiä pillereitä ja polttaa kaksi norttiaskia päivässä, ole päihteiden väärinkäyttäjä. 
Vaan jotain muuta, jolle ei ole edes sanaa.   

Arvioni: + + + ½.

Ja toivomus, että lapset ja nuoret säästyisivät monelta teoksessa esiintulevalta pahalta. 


9 kommenttia:

  1. Luin tämän viikonloppuna loppuun - kirja on tarvinnut aikaa sulattelulle, huomasin. Tekstin laitan vasta alkuviikosta taivahille, mutta uskalsin jo lukea kirjoituksesi, kun oma teksti on valmis.

    Minä ajattelin tämän olevan kirja, joka jokaisen teinin vanhemman olisi hyvä lukea. Toisaalta ajattelin itseäni yläasteikäisenä ja olisin lukenut tämän, luulisin. Luin Spungenin Nancyn, joka teki vaikutuksen juuri rajuudellaan ja varoittavalla esimerkillään. Sen vuoksi uskalsin ajatella myös tämän voivan olla jollekulle sellainen kirja.

    Minä pidin siitä, ettei yritetty väkisellä veistää huumoria. Hiljaiseksi veti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, mustakin tuntui, että tässä oli myös vähän sellaista infoa vanhemmille. Tällaiseen lapsesi voivat joutua, koska rehellisyyden nimissä, suurin osa nuorista selviää ihan hyvin teini-iästä.

      Ajattelin tuota ihan samaa, että tässä on varmasti ollut ajatuksena tuo huumeasema Zoo ja toisaalta Nancy, ja mun pitikin kirjoittaa, että nuo kaksi kirjaa pitivät oman sukupolveni erossa esim. huumeista ;D Siksi ajattelin, että tästä olisi saanut loistavan teoksen, jos se olisi ollut nykyajan Nancy tai Christiane F.

      Eihän tähän tosiaan huumori sovi. Kaikenlaista on nuorten keskuudessa olemassa ja menossa. Mutta ei se kovin paljon eronnut omastakaan nuoruuden ajasta. Siis mulla itselläni ei ollut tuollaisia ongelmia, mutta tiesin tietenkin, mitä ympärillä tapahtuu.

      Poista
  2. Ohhoh, kiinnostava! Täytyy etsiä käsiin. Kiitos, Mari!

    VastaaPoista
  3. Tämä kiinnostaa kyllä kovasti, vaikka oletin minäkin, että olisi huumoripitoisempi (takakansitekstin takia). Luin juuri eilen Rannelan Scarlettin puvussa, jonka kuvittelisin menevän vähän samaan sarjaan kuin nuo matka-aiheiset kirjat (joita en tosin ole vielä lukenut). Luen varmaan tämän uusimman ja ainakin jonkun noista vanhemmista - ja tietty Kuparisaari-trilogian loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scarlettin puvussa mulla onkin vielä lukematta, samoin kuin se trilogia. Noista aiemmista suosittelen tietysti sitä Goa, Ganesha ja minä -teosta. Jäämeri on jo vähän tylsä, ja siitä voi päätellä, miksi sarja loppui. Siis, se ei ollut kovin hyvä musta.

      Poista
  4. Tällaiset tarinat herättävät helposti ahdistusta luultavasti niiden todellisuuden takia. Itselle tulee aina omat kokemukset mieleen ja koska niistä ei ole aikaa edes viittä vuotta, niille ei osaa vielä nauraa/sivuuttaa.

    Minäkin olen pitänyt Terhi Rannelan kirjoista, mutta tässä on varmaan liian rankka aihe..
    Olisiko kirjoitettu varoittavaksi esimerkiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti totta, että mitä enemmän on aikaa nuorudesta, sitä enemmän etääntyy nuorten elämästä (siitä omastakin). Tässä iässä on kovin tyytyväinen, että moni pääsee nuoruudesta eteenpäin, ja selviää ongelmista huolimatta elämässä jatkoon. Moni olisi voinut jäädä johonkin loukkuun, mutta sinnitteli kuitenkin!

      Kovasti tulee mieleen sellainen valistuskirjanen tästä. Vähän tuon Jukka Pojan tyyliin.

      Ehkä pitäisi jostain lukea taustaa kirjalle enemmän. Mulle kirjan perimmäinen merkitys jäi hieman auki.

      Poista
  5. Minusta tämä on tärkeä kirja. Tämä voi pelastaa elämiä, kuten yllä keskustelussakin käy ilmi.

    Minua jutut eivät ahdistaneet. Todella realistisiahan ne olivat, mutta minusta niin arkipäiväisiä, etten kovin hätkähtänyt. Lähimmäksi tuli Kadunmiehen muotokuva, mutta sekään ei varsinaisesti ahdistanut. Surullisia juttuja nämä minusta olivat.

    En muuten tiennyt (tai muistanut), että Huumeasema Zoosta on tehty leffa!

    VastaaPoista