MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Karl Ove Knausgård: Syksy


Nyt olen tehnyt sen: lukenut elämäni ensimmäisen Karl Ove Knausgårdin teoksen. Syksy (2016, Like) tuli luettavakseni hieman yllättäen, en ollut seurannut Knasun uusia tuulia, enkä edes huomannut tätä teosta. Taisteluni-sarja on täysin korkkaamaton vielä. 

Syksy on novellikokoelma, jossa on lyhyitä mietteitä syksyn kuukausilta: syyskuusta marraskuuhun. Kuukauden aloittaa kirje syntymättömälle tyttärelle. Teoksessa on niin monta erilaista tekstiä, että on melkein mahdotonta kertoa, mitä kirja pitää sisällään. Mutta ehkä kirjaa voisi kuvata mietekokoelmaksi, jossa ajatukset lähtevät arkisesta elämästä, esimerkiksi pissaamisen ja pissan ihmettely vie muisteluihin omiin nuoruusvuosiin, tai meduusojen näkeminen elämän tarkoituksen mietiskelyyn. Knausgårdin muistelut omasta lapsuudesta ovat hauskoja, sillä niissä kohtaan myös omat muistoni (, joita en olisi muistanut ilman Knausgårdin kirjaa). Tällainen hämmentävä kohtaaminen oli Napit: muistin novellia lukiessani, että myös omassa kodissani oli nappikokoelma, jolla oli hauska leikkiä. Nykymaailman kertakäyttökulttuuri kohtaa tässä vanhan maailman: itse en jaksa poimia talteen ostamistani vaatteista varanappeja - ja aloin miettiä juuri, että miksi en. Tästä eteenpäin ehkä pitää. Jotenkin kirjaa lukiessani tuntui, että olen kirjailijan kanssa samoilla aalloilla, mistä kertoo myös nappaamani kuva eilen aamulla - vasta illalla pääsin tekstiin Termospullot, joka kertoi tietysti termareista ja siitä, miten termarit vievät elämämme kodista kodin ulkopuolelle. Ja juuri niin, itse ulkoistin aamupalani ja -kirjani futishallin kahvilaan. 

Syksy oli tietysti ajankohtaan sopiva teos, sillä harmaata ja sateista ja sammakoita löytyi sekä kirjasta että lukijan ikkunan takaa. Kirja toimi erinomaisen hyvin, sillä luin sitä pienissä pätkissä työmatkoilla ja kentänlaidalla. 

Ullan kirjoissa pidemmän matkan Knausgårdin kanssa kulkeneen lukijan näkemyksiä kirjasta. 

Karl Ove Knausgård: Syksy
2016, Like
Om høsten 2015
suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
217 sivua


1 kommentti:

  1. Sain tänään Talven kirjan varauksena. Luulin, että joudun odottamaan pidempään.

    VastaaPoista