Tässä postauksessa ahnehdin kolme lukemaani kirjaa, joissa kaikissa esitellään miesten elämää ja aikajana vie aina 1700-luvulta tulevaisuuteen 2100-luvulle asti. Mikä on miehen elämässä muuttunut/ muuttuva 400 vuoden aikana? Eipä juuri mikään, tai ehkä vähän...
Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset (1992, Otava - alkuperäinen 1774) tuli luettavakseni Helmetin lukuhaasteen myötä ja edustaa 1700-lukua. Nimensä mukaisesti kirjassa kuvataan nuoren Wertherin kärsimyksiä, joita miehelle aiheuttaa rakastuminen väärään naiseen. Tai juuri siihen oikeaan, miettii Werther. Nainen eli Lotte on vain menossa naimisiin toisen miehen kanssa, eikä Werther tule koskaan saamaan naista itselleen niin kuin haluaisi. Werther kirjoittaa tuntemuksistaan ystävälleen Wilhelmille, kunnes murhe on liian suuri kannettavaksi.
Ah, miten suoneni sykkivätkään, kun sormeni sattumoisin hipaisee hänen sormeaan - - Kavahdan taaksepäin kuin valkean satuttamana, mutta saman tien jokin salaperäinen voima vetää minua jälleen takaisin - ja huimaus peittää alleen kaikki aistini.
Suurensuuri rakkaus muuttuu täydelliseksi tuskaksi:
Voi tätä tyhjyyttä! Tätä kamalaa tyhjyyttä, jonka tunnen rinnassani! - Ajattelen usein: kunhan kerrankin, edes yhden ainoan kerran saisit painaa hänet sydäntäsi vasten, niin koko tämä tyhjyys tulisi kokonaan täydeksi.
Nykypäivän lukijana kohtasin Wertherissä melodramaattisen henkilöhahmon, jolle olisi tehnyt mieli sanoa, että etsi toinen Loten sijalle. Meressä on muitakin kaloja. Kirjallisuuden klassikkoteoksena tietysti yritän nähdä tämänkin teoksen osana tärkeitä kirjoja, jotka on hyvä tuntea. Ilman lukuhaastetta kirja olisi tosin varmaan jäänyt kesken lukemisen.
Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset
1992, Otava - alkuperäinen 1774
Die Lieden des jungen Werther
suomentanut Markku Mannila
208 sivua
*************
Nykymiehen elämästä, ja ahdingosta, kertoo Sami Rajakylän Pankkipoika (2016, Johnny Kniga), jonka luin aivan vapaaehtoisesti, sillä pari vuotta sitten tykästyin Pätkärunoilijaan. Pankkipoika jatkaa siitä, mihin Pätkärunoilija jäi, tosin päähenkilönä on Keijon sijaan Esko, joka puurtaa marketissa toimivan pankin asiakaspalvelijana.
Työ on puuduttavaa, ja välillä Eskon on aivan pakko nälviä asiakkaita. Esimiehen puhuttelujen jälkeen työt taas jatkuvat: kohokohtana päivässä on uusien kassatyttöjen bongailu ja heihin ihastuminen. Kirjassa eletään edelleen Itä-Helsingissä, vaikkakin välillä Esko matkaa naisystävänsä kotiin Helsingin keskustaan. Ihan valmis Esko ei kuitenkaan ole Itä-Helsingistä lähtemään ja pitää omaa asuntoaan vielä henkireikänään.
Työn ohella Eskoa huolettaa, kuinka monta kertaa on tarpeeksi, harrastuksena on naisystävän kanssa sohvalta katsoa uutisia ja kommentoida maailman tapahtumia. Werthermäistä kärsimystä naiset eivät Eskolle tuo, ongelmallisempaa on valita parista naisesta se oikea - ja miettiä, että tyytyäkö siihen nykyiseen. Werther olisi varmaan ihmeissään.
Kirjaa oli viihdyttävää lukea, kiinnostavan teoksesta teki se, että henkilöhahmot eivät ole filosofian maistereita - ehkä tätä teosta voi pitää nykyajan työläiskirjallisuutena?
Sami Rajakylä: Pankkipoika
2016, Johnny Kniga
216 sivua
**********
JP Koskisen Luciferin oppipojat (2016, WSOY) vei minut tulevaisuuden maailmaan, jossa edelleen keskiössä on miehen maailma. Gabriel Bonhomme XIV elää 2100-luvulla ja matkustaa miehistönsä kanssa Olympoksen planeetalle, jossa on syttynyt kyborgien kapina.
Kirjassa ollaan oikeastaan koko ajan avaruudessa matkalla kohti planeettaa. Matka kulkee muuten normaalisti, mutta miehistössä epäillään olevan joku ylimääräinen, koska varastossa on ylimääräisiä tavaroita ja tavaraa myös katoaa.
Gabrielille alkaa selvitä, että hänen miehistössään on henkilöitä, joilla on kytköksiä hänen aiempaan elämäänsä. Hampaankoloihin on jäänyt asioita. Toisaalta myös Gabrielin elämässä tuntuu olevan salaisuuksia, joista muilla on aavistuksia. Ovatko kyborgit ihmistä luotettavampia? Wertheriin verrattuna Gabriel on kylmä kuin jääpuikko - kyllä Wertherin kärsimykset tuntuvat turhilta tämän teoksen taphtumien ja naisseikkailujen rinnalla.
Teos on avaruusseikkailu, eikä itselläni ole ollut teini-iän jälkeen minkäänlaista viehtymystä scifin lukemiseen. En osaa lainkaan arvioida, oliko teos hyvä vai huono, koska en lue tämäntyylisiä kirjoja. Luin, koska Helmet-haaste.
JP Koskinen Luciferin oppipojat
2016, WSOY
293 sivua
Minä tykkään historiasta ja tulevaisuudesta. Historia on täynnä julmuuksia ja sotia ja miksipä se on tänä päivänä muuttunut, julmuuksia ja sotia. Tulevaisuuskin kuvataan yleensä samanlaisena, tuhoa, sekasortoa, sotia jne.
VastaaPoista