Pajtim Statovci iski suomalaiseen kirjallisuuteen pari vuotta sitten teoksellaan Kissani Jugoslavia - Tiranan sydän (2016, Otava) -kirjallaan Statovci jo vakiinnuttaa paikkaansa ja asemaansa kirjallisuusskenessä. Samoin kuin esikoisteoksessaan myös kakkoskirjassa keskiössä ovat kotimaan jättäminen, uuteen maahan muuttaminen, häilyvä sukupuoli ja identiteetin etsintä edellisistä asioista johtuen.
Tiranan sydän vie nimensä mukaisesti Tiranan kaduille, joilla kaksi poikaa, Bujar ja Agim elävät. Abania on syöksykierteessä, työtä tai rahaa ei ole, kotia kohtuullisempi paikka elää löytyy Tiranan kaduilta. Teoksen alussa isän kertomat tarinat Albanian mahtavasta menneisyydestä ja kotkan kesyttävästä miehestä saavat pojan vielä uskomaan maansa mahtavuuteen - pian tarinat jäävät vain tarinoiksi, todellisuus on erilainen. Nämä tarinat tuntuvat sisältyvän jokaiseen kirjaan, joka vähänkään kertoo Albaniasta - tai sitten olen itse lukenut pari kirjaa liikaa Albaniasta, joka tapauksessa pari tarinaa oli tuttu tutuksi muista kirjoista.
Onneksi Statovci siirtyykin kertomaan poikien/ pojan tarinaa, joka vie Tiranasta ympäri maailmaa. Etenkin Italia on albanialaisille paikka, joka on länttä, ja johon mennään vaikka kumiveneillä. Yhtymäkohtia kirjassa on moneen asiaan, ja nykypäivään, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat 90-luvun alkuun.
Onneksi Statovci siirtyykin kertomaan poikien/ pojan tarinaa, joka vie Tiranasta ympäri maailmaa. Etenkin Italia on albanialaisille paikka, joka on länttä, ja johon mennään vaikka kumiveneillä. Yhtymäkohtia kirjassa on moneen asiaan, ja nykypäivään, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat 90-luvun alkuun.
Pian italialaiset olivat huolissaan siitä, että ihmisiä alkaisi tulvia heidän maahansa Albanian lisäksi muualta, Jugoslaviasta, Turkista ja Lähi-idästä. Italia ei ole hyväntekeväisyysjärjestö vaan kriisissä oleva valtio, sanoi joku ja toinen lisäsi perään, että albaanit ovat barbaarisia petoja, väkivaltaisia rikollisia, joiden ehtymätön verenhimo on uhka koko ihmiskunnan turvallisuudelle. - - Sanottiin, että albaanit etsivät Italiasta työtä ja parempaa elämää, eivät turvapaikkaa jota ei pelkän köyhyyden vuoksi voida myöntää, ja minä mietin, miksi köyhyyden vuoksi ei voitu päästää jotakuta maasta toiseen, ja mitä pahaa oli etsiä toisesta maasta parempaa elämää ja työtä. Miksi ihminen ei saisi tehdä niin? Eivätkö kaikki ihmiset sitten ansaitse työtä, josta maksetaan sen verran rahaa, että sillä voi elää?
Viimeinen kirjan osa vie Helsinkiin vuoteen 2003. Tämä osa tuntuu aluksi olevan irrallaan muusta tarinasta. Mutta teema jatkuu. Lukijana jäin hieman pyörittelemään tätä viimeistä osiota, joka jäi alkua vieraammaksi. Tunnelataus kirjassa tuntui olevan Albaniassa, Helsinki oli niin kuin valkoinen, vihreäkattoinen kirkko: kaunis ja mielenkiintoinen, mutta sisältä hieman valju.
Mutta kirja oli upea, sellainen, joka piti minut otteessaan lukusyksynä, jona on ollut vaikea löytää kirjaa, jonka kanssa jaksaisi matkan loppuun asti. Statovci piti otteessaan. Pidin jopa enemmän kuin esikoisteoksesta.
Kaisa-Reetta ja Krista.
Pajtim Statovci: Tiranan sydän
2016, Otava
2016, Otava
269 sivua
Minä pidin enemmän Kissani Jugoslavia teoksesta. Tämä jätti suuren ihmetyksen mieleeni, että mitä...
VastaaPoista