MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 23. joulukuuta 2013

J. M. Coetzee: Häpeäpaalu

John M. Coetzee Varsovassa Puolassa 7. kesäkuuta 2006.

Häpeäpaalu (2000, Otava) on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut J.M. Coetzeelta. Kirjan luin Afrikan tähti -haasteen innoittamana ja myös siksi, että olen haalinut kirjahyllyyni joukon Coetzeen kirjoja poistomyynneistä. Oikeastaan en tiedä, miten suhtautua kirjaan: luin sen jo jonkun aikaa sitten, mutta en ole ehtinyt kirjoittamaan tästä(kään) kirjasta joulukuun tohinoiden takia. Kirja ei tehnyt minuun aivan sellaista vaikutusta, jonka kuvittelin Nobelistin tekevän - vaikuttava kirja kuitenkin oli, vaikkakin eri tavalla kuin olin alun perin kuvitellut

Kirjan päähenkilönä on 5-kymppinen kirjallisuuden professori, joka on kaksi kertaa ollut naimisissa ja kaksi kertaa eronnut. Yliopiston luentosalista hän huomaa nuoren naisen, jonka kokee viehättäväksi. Nainen ei kuitenkaan halua professori Lurien tyttöystäväksi, vaan alkaa syyttää tätä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lurie saa potkut töistään ja muuttaa vähäksi aikaa maalle aikuisen tyttärensä luokse asumaan. Lurie ja hänen tyttärensä joutuvat hyökkäyksen uhreiksi, ja Lurie joutuu elämään uhrin osaan itse.

On riski omistaa jotakin: auto, kenkäpari, savukerasia. Niitä ei riitä kaikille, ei autoja, kenkiä, savukkeita.  Liian paljon ihmisiä, liian vähän tavaroita

Häpeäpaalu kuvaa Etelä-Afrikan apartheidin jälkeisenä aikana, jolloin voimasuhteet ovat alkaneet muuttua. Kun valkoinen yliopiston professori vie mustaa opiskelijatyttöä, tytöllä onkin mahdollisuus nousta vastustamaan julkisesti, ja taas toisaalta, Lurien tytär Lucy joutuu miettimään tosissaan, että menisikö mustan miehen kolmanneksi vaimoksi saadakseen turvaa villillä maaseudulla. Missään ei ole turvallista, vaan mitä tahansa voi tapahtua, kun maan varoja jaetaan uudelleen. Väkivalta ja väkivallan uhka leijuu ilmassa joka puolella maata.

Kirja oli kaikissa tapahtumissaan kamala, mutta kamaluudessaan myös puhutteleva. Coetzeen kieli on kertakaikkisen taidokasta ja jälkimmäisen asian takia varmaan jatkan tutustumista Coetzeen teoksiin. 




J. M. Coetzee: Häpeäpaalu
2000, Otava
Disgrace 1999
suomentanut Seppo Loponen
251 sivua

Kirjasta on kirjoitettu pitkästi mm. Lue, ihminen! -blogissa ja Paloheinän kirjaston lukupiirin blogissa

llä kirjalla täydentyy Afrikan tähti -haaste Etelä-Afrikalla. 

6 kommenttia:

  1. Minullekin jäi tästä vähän sellainen olo, että en oikein tiedä mitä ajatella. Päällimmäinen ajatus oli 'isien pahat teot kostetaan lapsille'. Häpeäpaalu ei innostanut lukemaan enemmän Coetzeeta, ainakaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa lauseessasi varmaan se perimmäinen ajatus tästä kirjasta, mikä mullekin tuli, että menneet teot kostautuvat tässä... Pidän yllä vielä hiillosta kiinnostukseeni Coetzeeta kohtaan =)

      Poista
  2. Coetzee on minun Suuri Kirjailijani. Kun lukee lisää ja tutustuu aikakauteen, niin hänen teoksiinsa pääsee myös enemmän sisälle. Jatka Mari C:n parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan vielä jatkan Coetzeen parissa. Kiinnostaa, miksi häntä on palkittu niin usein.

      Poista
  3. Minulla odottelee Häpeäpaalu hyllyssä. Täytyykin ottaa se pian lukuun, sillä kyllä on minunkin jo aika korkata Coetzee. Tämä täydentääkin varmaan mukavasti Etelä-Afrikan apartheid-kirjallisuutta; minulle se on tuttua eniten André Brinkin kirjojen kautta (ne sijoittuvat yleensä aikaan ennen apartheidia tai apartheidin "nousun" aikaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Afrikka oli tässä kirjassa se kiinnostavin juttu. Kyllä Coetzeeta kannattaa lukea, vaikka ihan vain kiinnostuksen takia.

      Poista