MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Nina Peura: Yöpakkasia

Yöpakkasia.jpg

Nina Peuran Yöpakkasia (2013, Mäkelä) kuuluu sarjaan pakkolukua lukuhaasteen vuoksi. Helmet-haku näytti, että kirjan miljöönä on Lahti, minkä vuoksi sitten aloitin kirjan, ja luin loppuun. En ole dekkareiden ystävä, ja tätä kirjaa lukiessa tuli paljon hyytymistä tarinankerrontaan ja tarinan kulkemiseen. Välillä nimittäin tuntui, että kirjassa käydään ihan kiusaksi asti kaupassa, lenkillä ja valitaan vaatteita - eli tehdään asioita, jotka eivät millään vie tapahtumia eteenpäin. Mutta onneksi kirja oli suhteellisen lyhyt, ja tosiaan oli kiinnostavaa seikkailla välillä Lahdessa.

Kirjassa kerrotaan erään opettajan kuolemasta. Sinällään kiinnostavaa, että tässä kirjassa liikutaan koulumaailmassa. Sijaiseksi kouluun palkattu Hanna Hankimo alkaa tutkia kollegansa murhaa, tai kuolemaa. Hannalla on ollut lyhyt suhde uskonnonopettajan, Matin, kanssa, joten hän järkyttyy, kun mies löydetään koulunpihalta kuolleena. Enemmän Hannaa tosin järkyttää se, etteivät muut opettajat juurikaan järkyty kuolemasta. Hanna kyselee muilta opettajilta Matista ja tämän elämästä, mutta saa tietoa opettajasta vasta, kun alkaa kysellä asioita koulun oppilailta.

Koulusta löytyykin kaikkea omituista, kuten opettajien omia yrityksiä, joissa oppilaat toimivat halpatyövoimana. 

Kirjan ideana on kurkistaa aikamoiseksi kauhukabinetiksi muuttuneen koulun kulisseihin. Idea oli ihan kiinnostava, sillä koulun tekemisiinhän voi olla vaikea puuttua, tai ainakin tämän kirjan mukaan on. Toteutus kirjassa oli kuitenkin korkeintaan vähän kiinnostava. Olisin toivonut kirjaan paljon enemmän sisältöä ja vähemmän yhdentekeviä puuhasteluja. 

Nina Peura: Yöpakkasia
2013, Mäke
192 sivua


1 kommentti:

  1. Ihan uusi minulle tämä kirjailija. Tykkään dekkareista(kin), joten voisi olla minulle sopivaa luettavaa. Koulumaailmaan sijoittuva kirjallisuus (ei kuitenkaan ns. teinikirjallisuus) kiinnostaa.

    Olen suurella mielenkiinnolla myös seurannut sivusta tuota maakunta-haastettasi; minusta sen idea on hieno. Haluaisin itsekin tuohon haasteeseen hypätä mukaan, mutta ongelmani on tietenkin se, ettei ole suomalaista kirjastoa käytössäni. Menisi siis liian hankalaksi, joten tyydyn ottamaan lukuvinkkejä ylös muuten vain tyylillä "jos kuitenkin joskus tulee eteen". :)

    VastaaPoista