MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan ja tammikuun luetut


Selatessani kustantamojen kevätluetteloja huomasin Mika Wicktströmin Meidän jengin Zlatan (2016, WSOY) -teoksen, ja kiinnostuin kirjasta tietenkin, koska oletin kirjan kertovan jalkapallosta. Ja niinhän kirja kertookin, 14-vuotias Karri on lupaava pelaaja, mutta hän käyttäytyy kuin Zlatan: jos tuomari sanoo hänelle jotain, pojalta menee hermot. Pellavapäisen pojan kotona on myös asiat sekaisin: työttömyyden, avioeron ja alkoholin yhdistelmä aiheuttaa sen, ettei Karri pysty enää jatkamaan pelejään Unitedissa maksamattomien laskujen takia. Kaverit kauhistuvat, kun Karri ilmoittaa, että on päättänyt lopettaa futiksen. 

Eskarista asti Karrin ystävänä on pyörinyt Arsa, joka ei ole aivan yhtä lahjakas futaaja, mutta joka on kasvanut vastuunkantajaksi. Arsa miettii välillä Karrinkin ongelmia; onneksi Arsan vanhemmat myös ottavat kantaakseen osan ongelmista. Pojat vanhempineen päättävät perustaa oman joukkueen, mutta onko asia niin helppoa? 

Tämä kirja vie mukavasti jalkapallopiireihin, joissa törmätään siihen, että harrastaminen maksaa, valmentajat eivät aina suosi parasta. Kirja varmaan sopii alakoulun viimeisille luokille, sillä kirjassa on ripaus yhteiskunnallisuutta myös (erilaiset kotiolot), WSOY:n sivuilla kirja on osoitettu yli 9-vuotiaille. 

Kiinnostavaa kirjassa melko tyypillisen tarinan takana oli se, että "Zlatan" oli tässä kirjassa pellavapäinen, seitsemän veljeksen kahdeksas veli ja vastuunkantaja taas maahanmuuttajan poika. Välillä näinkinpäin. 

Helmet-haasteessa tämä kirja kohtaan 28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan
2016, WSOY
200 sivua


Ryhdyn taas tänä vuonna katsomaan joka kuukausi luettuja kirjoja. Tammikuun ajan olen ollut haltioissani Helmet-lukuhaasteesta, joka on vienyt minut lukemaan muitakin kuin uusia kirjoja (, mikä oli tämän vuoden lukutavoitteeni). 

3. Ida Simons: Tyhmä neitsyt (2015, Gummerus) 
4. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012, Siltala) 
11. Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan (2016, WSOY)

Tammikuussa siis luettuna 11 kirjaa. Lukuhaasteen (/haasteiden) etenemistä voi seurata täältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti