Nythän tässä meinaa käydä niin, että loppuvuoden luetut kirjat eivät millään tunnu päätyvän blogiin asti. Osa kirjoista on luettu jo ennen joulua, osa joulun aikaan. Laitan kirjoista nyt yhteispostauksen, että pääsen seuraaviin kirjoihin ja seuraavaan vuoteen.
Virpi Pöyhönen säväytti Hän rakastaa minua -esikoisteoksellaan, ja odotin hänen toista romaaniaan. Doe (2015, WSOY) vie lukijansa amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, jossa elää Patty Jones ja hänen seitsemän lastaan: kuusi poikaa ja yksi tytär. Kirjassa tarinaa kertovat Patty ja Mary-tytär. Pattyn mies ja lasten isä Mahkah asuu kaupungin lähellä ja Patty elää miehen luona aina väliajoin, niin että hän synnyttää peräkkäin kuusi poikaa, joihin hän ei kuitenkaan koe yhteyttä ja nämä a-alkuisesta nimestä aina f-alkuiseen nimeen nimetyt pojat kasvattaakin heidän isoäitinsä. Vasta tyttären synnyttyä Patty huomaa tulleensa äidiksi. Pojat lähetetään kouluun muualle, eikä Mary osaa elää ilman poikia. Sekä Mary että pojat jäävät yhteisön ulkopuolelle ja yrittävät elää kahden eri paikan välissä, onnistumatta. Teos on kovin surullinen kertomus Amerikan intiaanien nykyelämästä ja hieman historiastakin. Kirjalla osallistun Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen, jonka emäntänä toimii Suketus.
Kirja jäi tarinaltaan minulle jollain tapaa etäiseksi, vaikka periaatteessa pidinkin aiheesta - lisää kirjasta Marjatan ja Main blogeista.
Virpi Pöyhönen: Doe
2015, WSOY
275 sivua
Johanna Venho on minulle uusi kirjalijatuttavuus. Hänen teoksensa Kaukana jossain onnenmaa (2015, WSOY) vie lukijan 70-luvulle ja toisaalta nykyaikaan, joka ihannoi nuoruutta. Jos Doe on tarina äidistä ja tyttärestä, Venhon teos on tarina äidistä ja pojasta, ja tarinaa kertovat äiti ja poika. Kaarina perustaa perhettä 1970-luvulla ja valitsee Ramin, mutta huomaa, että naisena ja äitinä hänen valinnanmahdollisuutensa ovat rajalliset. Aina on tärkeintä miehen työ.
Tarinan toinen aika on nykyaika: Kun Kaarina katoaa, hänen poikansa saa vanhan kotitalon avaimet, jotta poika kävisi laittamassa taloa kuntoon. Otto ihmettelee, mihin hänen lapsuusvuotensa ja elämänsä on vienyt häntä: miksi niin läheiset naapurinlapset ovat hänelle täysin tuntemattomia nykypäivänä? Otto mietiskelee, mitä onni on? Mistä onni löytyy: hyvästä parisuhteesta vai omasta asenteesta? Kaarina on päättänyt, että onni löytyy nuoruudesta, hän on varannut ajan kasvojenleikkaukseen. Ehkä Kaarinan nuoruus jäi elämättä, kun hänen piti huolehtia lapsesta.
Tarinan toinen aika on nykyaika: Kun Kaarina katoaa, hänen poikansa saa vanhan kotitalon avaimet, jotta poika kävisi laittamassa taloa kuntoon. Otto ihmettelee, mihin hänen lapsuusvuotensa ja elämänsä on vienyt häntä: miksi niin läheiset naapurinlapset ovat hänelle täysin tuntemattomia nykypäivänä? Otto mietiskelee, mitä onni on? Mistä onni löytyy: hyvästä parisuhteesta vai omasta asenteesta? Kaarina on päättänyt, että onni löytyy nuoruudesta, hän on varannut ajan kasvojenleikkaukseen. Ehkä Kaarinan nuoruus jäi elämättä, kun hänen piti huolehtia lapsesta.
Teoksessa pidin tekstin jaarittelevuudesta ja pohdiskelevuudesta. Otto on päättänyt kirjoittaa kirjan onnesta, ja Venhon teoksesta tuli tietenkin mieleeni vähän aikaa sitten lukemani Lelordin Matka onneen. Onnen avaimia ei löydy Venhonkaan teoksesta, mutta minusta kirja oli sellaista miellyttävää luettavaa. Lisää kirjasta Leena Lumin -blogista.
Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa
2015, WSOY
327 sivua
Jouluna luin pitkästä aikaa Liza Marklundia ja hänen teoksensa Rautaveri (2015, Otava), joka lopettaa kirjailijan dekkarisarjan. Marklund on kertonut myös jättävänsä kaikenlaisen julkisuuden, koska on sanottavansa sanonut. Annika Bengtson on itselleni ollut ensimmäinen ja oikeastaan ainoa dekkaristi, jonka tarinaa olen seurannut kirjoista - ja kyllähän kirjasarjan loppuminen tuntuu pienesti oudolta, mutta toisaalta en ole Marklundin viimeisiä kirjoja lukenut kovinkaan säännöllisesti.
Rautaveri kertaa Annikan elämää, tuo hänen perheensä mukaan tarinaan, kun Annikan sisko on kadonnut jäljettömiin. Samalla kun Annika yrittää saada selvää, missä sisko voisi olla, käy hän terapiassa avaamassa huonoa äiti-suhdettaan.
Rautaveri näyttää myös Annikan rakkauselämän historian, ja nykyhetken omat ja toisten lapset, koko parisuhdeverkoston. Työkuviot ovat jälleen kerran oudot, sillä Kvällspresseniä uhkaa suurin muutos lehden historiassa.
En täysin lämmennyt tälle viimeiselle teokselle, sillä se ei tuonut mitään kovinkaan uutta tarinaan, mutta toisaalta oli mukavaa fiilistellä Annikan kanssa kaikkea sitä, mitä kirjoissa on aiemmin koettu. Välillä tuli sellainen nostalginen olo, että olisi kiinnostavaa taas palata aiempiin teoksiin.
Kirjasta muualla Hemulin kirjahyllystä ja Hesarista, jonka jutun kommenteista on pakko nostaa tähän tällainen keskustelu:
HenriKol
Ainoa syy, miksi kukaan tietää mitään Marklundista, on hänet framille nostaneet feministitoimittajat (kuten nyt Ahola).
Surkea sovinistinen yritys. 17 miljoonaa myytyä kirjaa, montako sinä olet myynyt?
Liza Marklund: Rautaveri
2015, Otava
Järnblod 2015
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
331 sivua
Toisen asteen lukudiplomista osiosta Rakkausmatkat löytyi tällainen hauska kirja: Jay Asher & Carolyn Mackler Sinä ja minä sitten joskus (2012, Otava), jossa on näemmä kaksi kirjailijaa. Kirjassa eletään vuotta 1996, jolloin tietokoneet tekevät tuloaan ihmisten maailmaan. Lukiolainen Emma saa oman tietokoneen, ja hankkiessaan sähköpostiosoitteen hän huomaan sähköpostin suosikeista jonkun kummallisen Facebookin. Kun Emma klikkaa itsensä Fb:n sivuille, löytää hän oman profiilinsa. Tosin Facebookin Emma on 30-vuotias. Emma pelästyy, sillä näyttää, että 15 vuoden päästä hän ei ole onnellinen elämässään.
Emma ei ole nytkään onnellinen, sillä hän seurustelee Grahamin kanssa, eikä suhde voisi häntä vähempää kiinnostaa. Itse asiassa hänen pitäisi joka päivä laittaa välit poikki, koska juoksutreeneissä käy yksi söpö poika.
Emma on perusteini, mutta Facebook saa hänet ajattelemaan, minkälainen tulevaisuus hänellä on edessään. Naapurinsa, parhaan ystävänsä, Joshin kanssa Emma tutkii Fb-päivityksiä ja huomaa, miten pienikin muutos nykyelämässä muuttaa elämää 15 vuoden päässä. Vaikka asia on melkoisen pelottavaa, saa se teinitytön miettimään, ketkä ovat tärkeitä ihmisiä hänen elämässään, ja mitä hänen pitäisi tehdä vaikkapa opintojensa suhteen.
Kirjaa oli kiinnostava ja nopea lukea. Luulisin, että tämä on aika hyvä kirja teini-ikäiselle, joka ei varmaankaan mieti, miten oma elämä rakentuu niiden valintojen mukaan, mitä teininä itse tekee. Itselleni tämä oli nostalginen tietenkin sen takia, että vuonna 1996 sain itse ensimmäisen sähköpostini. Olihan se toki hieman erilainen kuin nykyinen, mutta fb oli kyllä valovuosien päässä siitä ajatusmaailmasta, saati sitten sähköposti, joka olisi puhelimessa. Sähköposti piti käydä tsekkaamassa ylipiston koneilta, joita oli laitosten auloissa ja kirjastoissa. No joo, en tiedä, miten olisin osannut itse käyttää somea teininä, joten ihan hyvä, että kaikkea ei ollut olemassa, kun olin teini.
Kirjan on lukenut mm. Maija.
Jay Asher & Carolyn Mackler Sinä ja minä sitten joskus
2012, Otava
The Future of Us 2011
suomentanut Laura Honkasalo
317 sivua
Toisen asteen lukudiplomista osiosta Rakkausmatkat löytyi tällainen hauska kirja: Jay Asher & Carolyn Mackler Sinä ja minä sitten joskus (2012, Otava), jossa on näemmä kaksi kirjailijaa. Kirjassa eletään vuotta 1996, jolloin tietokoneet tekevät tuloaan ihmisten maailmaan. Lukiolainen Emma saa oman tietokoneen, ja hankkiessaan sähköpostiosoitteen hän huomaan sähköpostin suosikeista jonkun kummallisen Facebookin. Kun Emma klikkaa itsensä Fb:n sivuille, löytää hän oman profiilinsa. Tosin Facebookin Emma on 30-vuotias. Emma pelästyy, sillä näyttää, että 15 vuoden päästä hän ei ole onnellinen elämässään.
Emma ei ole nytkään onnellinen, sillä hän seurustelee Grahamin kanssa, eikä suhde voisi häntä vähempää kiinnostaa. Itse asiassa hänen pitäisi joka päivä laittaa välit poikki, koska juoksutreeneissä käy yksi söpö poika.
Emma on perusteini, mutta Facebook saa hänet ajattelemaan, minkälainen tulevaisuus hänellä on edessään. Naapurinsa, parhaan ystävänsä, Joshin kanssa Emma tutkii Fb-päivityksiä ja huomaa, miten pienikin muutos nykyelämässä muuttaa elämää 15 vuoden päässä. Vaikka asia on melkoisen pelottavaa, saa se teinitytön miettimään, ketkä ovat tärkeitä ihmisiä hänen elämässään, ja mitä hänen pitäisi tehdä vaikkapa opintojensa suhteen.
Kirjaa oli kiinnostava ja nopea lukea. Luulisin, että tämä on aika hyvä kirja teini-ikäiselle, joka ei varmaankaan mieti, miten oma elämä rakentuu niiden valintojen mukaan, mitä teininä itse tekee. Itselleni tämä oli nostalginen tietenkin sen takia, että vuonna 1996 sain itse ensimmäisen sähköpostini. Olihan se toki hieman erilainen kuin nykyinen, mutta fb oli kyllä valovuosien päässä siitä ajatusmaailmasta, saati sitten sähköposti, joka olisi puhelimessa. Sähköposti piti käydä tsekkaamassa ylipiston koneilta, joita oli laitosten auloissa ja kirjastoissa. No joo, en tiedä, miten olisin osannut itse käyttää somea teininä, joten ihan hyvä, että kaikkea ei ollut olemassa, kun olin teini.
Kirjan on lukenut mm. Maija.
Jay Asher & Carolyn Mackler Sinä ja minä sitten joskus
2012, Otava
The Future of Us 2011
suomentanut Laura Honkasalo
317 sivua
Miten tämä loppuvuosi menikin niin, ettei postauksia ehtinyt kirjoitella - naputtelin itsekin juuri megapostauksen joulukuun kirjoista...
VastaaPoistaTuo Johanna Venhon kirja on pyörähdellyt omienkin lukuhaaveideni listalla. Täytyypä pitää mielessä. "Sinä ja minä sitten joskus" kuulostaa sekin hauskalta. Se sopisi myös yhteen uuden Helmet-lukuhaasteen kohtaan, jota olen miettinyt: kirja, jolla on kaksi kirjoittajaa. Laitan senkin mieleen, kiitos vinkistä ja mukavaa alkanutta lukuvuotta!
Loppuvuosi tosiaan menee jotenkin hämärästi, kun on koko ajan joku juhlapäivä tai aatto. Nämä kirjat tosin luin jo ennen joulua, mutta silloin oli vielä kaikki juhlat juhlittavana.
PoistaVenho oli jännä erilainen kotimainen kirja, pidin. Ja huomasin myös itse, että olisi pitänyt jättää tuo kirja siihen helmetin lukuhaasteeseen, mutta pitää vaan etsiä joku toinen kirja tilalle.