MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 7. tammikuuta 2016

Rauli Virtanen: Reissukirja - Matkalla kaikissa maailman maissa

Olen ollut jonkin aikaa kiinnostunut Rauli Virtasen uutisvirrasta fb:n puolella ja niinpä otin kirjastosta mukaani hänen kirjoittamansa kirjan Reissukirja (2014, WSOY). Kirjassa Virtanen kirjoittaa matkoistaan, jotka ovat suuntautuneet aina vuodesta 1970 alkaen kaikkiin maailman maihin. 



Reissukirja ei vie aivan kaikkiin maailman maihin, mutta se vie lukijan vuosina 1970-71 tehtyyn matkaan Etelä-Amerikasta Pohjois-Amerikkaan ja takaisin Eurooppaan. Tämä oli Virtasen ensimmäinen matka hänen ollessaan vielä journalisti-opiskelija. Teoksen sisällöstä noin puolet kertoo tästä matkasta, jossa Virtanen tutustuu ihmisiin eteläisessä ja pohjoisessa Amerikassa, nukkuu halvoissa hotelleissa tai tuttujen luona ja kulkee halvoilla busseilla tai liftaten. Rahan siirtyminen kotimaasta ulkomaille on hieman monimutkaisempaa kuin nykypäivänä, myös viestit kotimaahan kulkevat melkoisen hitaasti kirjeitse. Toki maailma on kovasti muutenkin erilainen kuin nykyisin, ja melko tuntematon toisella puolella maailmaa: Rauli Virtanen kirjoittaa ja kuvaa esitelläkseen maailmaa, joka ei leviä internetin välityksellä kaikkialle. Toisaalta Etelä-Amerikka on kovin vähän esillä nykymaailmassakin Suomessa. Vaikka Virtanen on kovin sinisilmäinen ja liftaa USA:n halki, kovin pahoja asioita ei hänelle tapahdu. Virtanen toteaakin kirjassa (Elijah Woodin sanoja lainaten), että: 

Jos luotat jokaiseen tapaamaasi ihmiseen, sinut ryöstetään silloin tällöin, mutta jos et luota kehenkään, vietät koko elämäsi varkaiden piirittämänä

Nautin tästä ensimmäisestä matkasta Rauli Virtasen seurassa aikana, jolloin itse en ollut vielä syntynytkään. Matkanteon lisäksi kirjassa tuli esille historiallisia ja poliittisia tapahtumia 70-luvun kuohuvasta Etelä-Amerikasta. 

Toinen osa kirjasta käsitteli erilaisia matkoja ja muistiinpainuneita tilanteita ympäri maailmaa. Kerronta oli hajanaisempaa ja keskittyi parhaimpien ja kamalimpien paikkojen ja asioiden kerrontaan. Yhtenäistä juonta loppukirjassa ei ollut, vaan kirja oli välähdyksiä eri paikoista. Välillä tarinoita oli vaikea seurata, kun tapahtumat tai paikat eivät liittyneet toisiinsa. Välillä taas tarinat olivat niin seisauttavia, että niistä ei päässyt ylitse (vaikka itse tosiaan vain luin tapahtumista) ja ne valvottivat ainakin yhden yön tätä lukijaa. 

Kirjan luettuani jäin miettimään, miten paljon Rauli Virtanen ja hänenlaisensa oikeasti ovatkaan kiertäneet, nähneet ja kokeneet. Samalla mietin, miten koukuttavaa voi ollakaan uusien paikkojen näkeminen ja bongaaminen. Toisia se kiehtoo, toisia ei. Omaa matkakuumettani kirja selvästi pahensi: olisipa huikeaa elää maailmalla ja tehdä asioiden havainnointia työkseen. Yritän elämässäni pitää mielessä Rauli Virtasen kirjan aloittaneen mietelauseen: 

Since life is short and world is wide, the sooner you start exploring it the better. - Simon Raven

Kirjan on huomioinut tietenkin HS.

Jatkan kirjalla Helmetin lukuhaastetta ja kuittaan tällä kirjalla kohdan
2. Matkakertomus

Rauli Virtanen: Reissukirja - Matkalla kaikissa maailman maissa
2014, WSOY
394 sivua

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen kirja ja ihminen. Hyvin sopii haastekohtaan.

    VastaaPoista