Päätin, että tänä vuonna luen enemmän vanhoja kirjoja, mutta en tietenkään voi vältellä kaikkia uutuuskirjojakaan, koska minua kiinnostaa, mitä kirjallisuudessa tapahtuu. Aion kuitenkin jatkossakin pitää huolen, että luen edellisten vuosien kirjoja, varsinkin niitä kirjoja, joita olen kantanut omaan kirjahyllyyni.
Ensimmäinen vuoden 2016 kirja tuli lukuuni, kun sain käsiini Romain Puértolasin Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven. Puértolas on minulle tuttu teoksesta Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin, jonka luin Rooman lämmössä toissa kesänä. En tiedä, olisiko tämäkin kirja kaivannut aurinkoa ja lämpöä lukuhetkeen, mutta en aivan päässyt kirjassa sellaiseen henkeen, että pitäisin tätä kirjaa kirjavuoden suurena tapahtumana. Ihan kiva ja mukava Puértolasin teos on: sellainen kepeä kirja, jossa on painavaakin sanomaa. Ehkä eniten minua haittasi se, etten tiennyt, pitäisikö teosta lukiessa nauraa ääneen, kun tarinan ohessa tulee viittaus sieltä ja toinen täältä: miten esimerkiksi Coelhon kanssa? Kun Puértolas mainitsee Coelhon, pitäisikö minun huomata, että tässä kirjassa naureskellaan elämäntapaoppaille, vai pitäisikö minun ottaa kirja elämäntapaoppaana vastaan? Varsinkin kun kirja on hieman oppaan-tyylinen.
Nauru on tehokkain hyökkäys sairautta vastaan. Sille on naurettava päin naamaa. Koskaan ei saa menettää toivoaan. Koskaan ei saa luovuttaa. Sillä seikkailu ei ole vielä loppunut. Ei pidä koskaan nousta paikaltaan ja lähteä elokuvateatterista ennen kuin elokuva on loppunut, sillä loppu voi yllättää.
Minua siis vaivasi koko kirjan lukemisen ajan se, etten ollut varma oikeasta lukutavasta. Itse tarina on epärealistinen ja kirjaa siksi voi pitää eräänlaisena aikuisten satuna. Postinjakajana työskentelevä Providence on lähdössä hakemaan tytärtään Marokosta: hän aikoo adoptoida erittäin sairaan lapsen, Zaheran, joka on maannut koko elämänsä sairaalassa. Sillä aikaa, kun Zahera odottaa äitiään, tyttö lukee ja opiskelee maailmaa, ja sairaudestaan huolimatta hän on erittäin kiinnostunut kaikesta. Islannissa kuitenkin purkautuu tulivuori, minkä takia Providencen lento perutaan. Koska Providence ei halua tuottaa pettymystä lapselleen, hän päättää opetella lentämään ja lentää Marokkoon.
Kirjaa lukiessa minulle tuli tunne, että tarina olisi toiminut ilman kaikenmaailman viittauksia populaarikirjallisuuteen ja -kulttuuriin vallan mainiosti. Olihan kirja hieman hassu, mutta enemmän hyvän- kuin huonontuulinen, joten se meni pienenä välipalana. Haluaisin kuitenkin lukea toisenlaistakin ranskalaista kirjallisuutta, kovin usein suomennokset ovat hyvin samantyyppisiä kirjoja, hitusen kevyitä.
Kirjan on lukenut myös Krista.
Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
2016, Otava
La petite fille qui avait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel 2015
suomentanut Taina Helkamo
223 sivua
Helmet-haasteessa kohtaan 49. Vuonna 2016 julkaistu kirja.
Tähän loppuun vielä listausta niistä kirjoista, jotka julkaistaan/ on julkaistu tammikuussa, ja joiden lukemisesta olen kiinnostunut ainakin etukäteen:
Tammikuu:
Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven - luettu
Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (Tammi)
Kate Atkinson: Hävityksenjumala (S&S)
Marjut Helminen: Appelsiinilehto (Minerva)
Anna Hallava: Operaatio huulituli (WSOY) - nuorten
Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan (WSOY) - nuorten
Henna Helmi Heinonen: Miisa ja jääprinsessa (Tammi) - nuorten
David Walliams: Gangsterimummi (Tammi) - nuorten
Tämä oli hyväntuulinen tarina, jossa oli vakavampaakin mukana. Aikuisten satu.
VastaaPoista